Urheilu

Anthony Joshua kaappasi raskaansarjan mestaruusvyöt takaisin itselleen

Kyseessä oli uusintaottelu, sillä Andy Ruiz jr riisti mestaruusvyöt Joshualta viime kesäkuussa.

”Dyynien taistelu” päättyi haastajaksi joutuneen britti Anthony Joshuan pistevoittoon meksikolaisesta mestaruuksia puolustaneesta Andy Ruiz jr:stä.

Siten Joshua sai takaisin suurten WBA-, WBO- ja IBF-liittojen nyrkkeilyn raskaansarjan vyöt sekä pienemmän IBO-liiton vyön. Viime kesäkuussa Ruiz yllättäen riisti vyöt Joshualta Madison Square Gardenissa New Yorkissa käydyssä ottelussa.

Uusintaottelu käytiin lauantai-iltana Diryah-areenalla Riadissa Saudi-Arabiassa.

Melko tapahtumaköyhä ja paikoin suorastaan tylsä kamppailu meni kaikilla tuomariäänillä Joshualle. Kaksi tuomaria näki Joshuan paremmaksi pistein 118–110 ja yksi 119–109.

”Tässä oli kyse iskuista ja iskujen välttämisestä”, Joshua totesi kehähaastattelussa ottelun jälkeen ja kiitteli kaikkia, keitä suinkin keksi kiittää.

Joshua todella pystyi välttämään Ruizin iskuja ja sai itse napsittua riittävät osumat selkeään pistevoittoon.

Heti ottelun jälkeen Ruiz toivoi uusintaottelua. Joshua ei tyrmännyt ajatusta, mutta se voi jäädä haaveeksi. Promoottori Eddie Hearn sivuutti kysymyksen täysin.

30-vuotias Joshua tienasi ottelusta yli 50 miljoonaa euroa ja myös 30-vuotias Ruiz reilut kymmenen miljoonaa euroa. Vaivanpalkkaa voi tulla lisääkin, jos ottelun tuotot ovat ennakoitua suuremmat.

Tämä oli Joshuan ammattilaisuran 23. voitto. Ainoa tappio tuli viime kesänä Ruizille. Ruiz kärsi nyt uransa toisen tappion; voittoja on 32.

Isoista liitoista vain WBF:n raskaansarjan vyö on eri osoitteessa eli Deontay Wilderilla.

Avauserässä Joshua iski Ruizin silmäkulman auki. Toisessa erässä oli Ruizin vuoro tehdä sama Joshualle mutta selkeästi lievemmin.

Kolmas erä oli pääosin tunnustelua ja siltä näytti pitkään neljäskin erä, mutta erän lopuksi ensin Joshua iski terävästi ja heti perään Ruiz teki samoin. Viides erä oli jälleen enemmänkin tarkkailua.

Kuudennessa erässä Joshua sai yhden terävän iskun perille. Seitsemäs oli taas rauhallisempi, mutta sekin meni Joshualle kuten kaikki aiemmatkin.

Kahdeksas erä oli ensimmäinen, joka meni Ruizille. Oikea suora ja koukku upposivat kertaalleen. Yhdeksäs ja kymmenes erä olivat jälleen tasaisia ja tapahtumaköyhiä mutta pisteet niukasti Joshualle.

Yhdennessätoista erässä ei tapahtunut käytännössä mitään, ja viimeisessä erässä Joshua vain varmisteli pistevoittoaan.

Ottelijoiden kokoero oli melkoinen perjantain punnituksessa: Ruiz 128 kiloa, Joshua 107,5 kiloa. Pituusero on toisinpäin: Joshua 198 senttiä, Ruiz 183 senttiä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Auto syöksyi pankin ikkunasta sisään Munkkivuoressa

    2. 2

      Poliitikot vaativat takaisin halpaa HSL-lippua Helsingin kantakaupunkiin

    3. 3

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    4. 4

      Trivago ei nostanut esiin halvimpia hotelleja vaan sille eniten maksaneita – Hotellivertailusivusto johti käyttäjiä harhaan, linjasi oikeus Australiassa

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      Onko tässä Suomen uusi hävittäjä? Ranskalainen tuulenpuuska pystyy kantamaan jopa ydinasetta, Suomelle sitä myytiin Kalevalan säkein

    7. 7

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    8. 8

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    9. 9

      Haamuhuutajat nostivat Jari Aarnion talon hintaa huutokaupassa, lopullisesta kauppasummasta on sulamassa kolmannes

    10. 10

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    3. 3

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    4. 4

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    5. 5

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    6. 6

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    9. 9

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    10. 10

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää