Urheilu

Urheilufaniksi tunnustautuva asianajaja Pia Ek on Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin uusi puheenjohtaja

”Lapsesta asti olen ollut urheilufani. Iloitsen siitä, että olen saanut työskennellä monenlaisten urheilutoimijoiden kanssa: olen avustanut kotimaisia ja kansainvälisiä lajiliittoja ja muita urheilujärjestöjä, huippujoukkueita, mediayhtiöitä ja urheilusponsoreita. Olen myös Urheilun oikeusturvalautakunnan pitkäaikainen jäsen ja sen varapuheenjohtaja.”

Näin kertoo itsestään Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin maanantaina valittu puheenjohtaja, asianajaja Pia Ek asianajotoimisto Castrén & Snellmanin verkkosivuilla. Ek on Castrén & Snellmanin osakas.

Ek seuraa tehtävässään Timo Laitista, joka oli Suekin puheenjohtaja vuodet 2018–2019.

”Kiitän lämpimästi Suekin jäseniä saamastani luottamuksesta. On kunnia saada luotsata eettistä urheilua 2020-luvulle. Hyvin organisoidun toiminnan ansiosta dopingvalvonta on ollut Suomessa pitkään erinomaisella tasolla. Eettiset asiat herättävät entistä enemmän kiinnostusta. On tärkeää, että maassamme on Suekin kaltainen taho, joka edistää yhdenvertaisia oikeuksia eettisesti kestävään urheiluun. Timo Laitinen on tehnyt puheenjohtajakaudellaan erinomaista työtä, josta on hyvä jatkaa”, Ek sanoo Suekin tiedotteessa.

Ek on tehnyt asianajajana töitä sekä urheiluoikeuden että teknologian parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Hän on toiminut myös Suekia edeltäneen Suomen ´antidopingtoimikunta ADT:n hallituksen jäsenenä. Ek aloittaa Suekin puheenjohtajana vuoden 2020 alussa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle ja kokonainen kortteli ei ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Lidl tekemässä täyskäännöstä: Valmistelee omaa etuohjelmaa vastaukseksi S-etukortille ja Plussa-kortille

    4. 4

      Koronavirus on jo levinnyt Pohjois-Koreaan, kertovat lähteet: Epidemia suljetussa valtiossa voisi olla tuhoisa

    5. 5

      Pitäisikö Helsingin paraatipaikalle perustaa huumeiden käyttöhuoneita? Poliitikot pitävät Oodin tapahtumia osana laajempaa ilmiötä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    5. 5

      Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    5. 5

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    6. Näytä lisää