Urheilu

USA:n antidopingjohtaja tylyttää Venäjää, Putinin mukaan Venäjällä kaikki perusteet valittaa Wadan päätöksestä

Yhdysvaltojen antidopingtoimiston Usadan johtajan Travis Tygartin mukaan dopingrangaistukset eivät muuta Venäjän käyttäytymistä.

Venäjä on vain tullut rohkeammaksi edellisistä dopingiin liittyvistä sanktioistaan, eikä maanantaina annettu neljän vuoden kielto osallistua maana urheilun arvokisoihin muuta Venäjän käyttäytymistä.

Näin Venäjää tylyttää Yhdysvaltojen antidopingtoimiston Usadan johtaja Travis Tygart uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Maailman antidopingtoimisto Wada sulki maanantaina Venäjän neljäksi vuodeksi ulos muun muassa olympialaisista ja monien lajien MM-kisoista. Syynä hyllytykseen on Venäjän epäillyt rikkomukset dopingtietojen luovuttamisesta Wadalle, muun muassa tietojen väärentäminen.

Venäläiset urheilijat, jotka ovat noudattaneet todistettavasti antidopingsääntöjä, voisivat osallistua kisoihin neutraalin lipun alla, kuten tapahtui Pyeongchangin olympiakisoissa 2018.

Tygartin mukaan kyse on jälleen yhdestä ”tuhoisasta takaiskusta” puhtaille urheilijoille.

”Heidän [Venäjän] käyttäytymisensä ei ole muuttunut. Se on vain muuttunut rohkeammaksi ja räikeämmäksi joka kerta, kun antidopingyhteisö yrittää panna rangaistuksia kohdalleen. Kyse on siitä, panemmeko vain päämme pensaaseen ja teeskentelemme, että mitään ei tapahtunut, ja yritämme kääntää sivua”, Tygart sanoi Reutersille.

Venäjää koskevia dopingskandaaleja on riittänyt sen jälkeen, kun Venäjän valtiojohtoinen dopingjärjestelmä vuoden 2014 olympialaisissa alkoi paljastua vuonna 2015.

Tygartin mielestä se oli olympiahistorian suurin petos.

”Pyeongchangin olympialaisissa 2018 annoimme tukemme neutraaleille venäläisille urheilijoille, mutta se kääntyi täydelliseksi huijaukseksi ja pilkaksi, kun tiedämme, että käyttäytyminen ei ole muuttunut”, Tygart sanoi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti Wadan päätöstä kieltää Venäjän osallistumisen merkittäviin urheilukilpailuihin olympialiikkeen peruskirjan vastaisina.

Putiniin mukaan venäläisillä urheilijoilla on oikeus kilpailla Venäjän lipun alla, sillä Wadan päätös ei sisällä valituksia Venäjän olympiakomiteaa vastaan.

”Tähän pohjautuen meillä on kaikki perusteet valittaa”, Putin totesi.

Hänen mukaansa Wadan määräämä rangaistus ei voi olla kollektiivinen, vaan henkilökohtainen ja sen pitää linkittyä tapahtuneisiin tekoihin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Auto syöksyi pankin ikkunasta sisään Munkkivuoressa

    2. 2

      Poliitikot vaativat takaisin halpaa HSL-lippua Helsingin kantakaupunkiin

    3. 3

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    4. 4

      Trivago ei nostanut esiin halvimpia hotelleja vaan sille eniten maksaneita – Hotellivertailusivusto johti käyttäjiä harhaan, linjasi oikeus Australiassa

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    7. 7

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    8. 8

      Onko tässä Suomen uusi hävittäjä? Ranskalainen tuulenpuuska pystyy kantamaan jopa ydinasetta, Suomelle sitä myytiin Kalevalan säkein

    9. 9

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      Haamuhuutajat nostivat Jari Aarnion talon hintaa huutokaupassa, lopullisesta kauppasummasta on sulamassa kolmannes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    3. 3

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    4. 4

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    5. 5

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    6. 6

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    9. 9

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    10. 10

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää