Voittajatyyppi

Sami Välimäki oli lupaava jääkiekkojuniori ja Patrik Laineen vastustaja, mutta sitten laji vaihtui. Nyt hän on Suomen nuorin miesten golfin pääkiertuepelaaja, jonka ammattilaisura alkoi tänä vuonna.

Julkaistu: , Päivitetty:

Päättyvän vuosikymmenen alkupuoliskolla kaksi pitkänhuiskeaa teinipoikaa kohtasi toisensa useita kertoja jääkiekkokaukalossa Tapparan ja Ilveksen juniorijoukkueiden paikallisotteluissa.

Tapparassa pelannut Patrik Laine on nyt Suomen parhaita ja tunnetuimpia NHL-ammattilaisia. Ilveksen Sami Välimäki lähti 15-vuotiaana toiseen suuntaan mutta on myös lajissaan eturivin suomalainen ammattiurheilija.

Marraskuussa Välimäestä tuli 21-vuotiaana Suomen kaikkien aikojen nuorin pelaaja golfin miesten Euroopan-kiertueella.

Sitten teinivuosien Laine ja Välimäki eivät ole kohdanneet kiekkokaukalossa, mutta sen sijaan vihreällä areenalla kyllä. Viime kesäkuussa Laine pääsi innokkaana golfin harrastajana mukaan Nokialla pelattuun Suomen kiertueen kilpailuun, jonka Välimäki voitti.

”Jos ihan tarkkoja ollaan, niin oltiin Paten kanssa joskus 5-vuotiaina luistelukoulussa samassa jengissä. Myöhemmin Patea vastaan tuli pelattua kiekkoa varmaan melkein 20 ottelussa. Kyllä hänen laukauksensa oli jo silloin ihan älytön. Se on ollut Patelle pienestä pitäen se juttu”, Välimäki sanoo HS:n haastattelussa.

Nokian golfkisassa kaksikko ei pelannut yhdessä, mutta pientä kisailua kyllä harrastettiin puttaamisen ja chippailun merkeissä.

Sen sijaan Lainettakin enemmän golfiin panostavan NHL-kiekkoilijan Sami Vatasen kanssa Välimäki on pelannut enemmänkin.

”Viime kesänä pelattiin varmaan 15 kierrosta.”

 

”Jääkiekko ei oikein tykännyt, että oli pari lajia.”


Jääkiekko oli Välimäen päälaji 15-vuotiaaksi asti. Sen rinnalla kulkivat golf ja salibandy. Kiekkoilun hän oli aloittanut Nokialla yhdessä samanikäisen serkkunsa Juuso Välimäen ja Otto Koivulan kanssa.

”Yhdessä lähdettiin sitten valloittamaan Tamperetta”, Sami Välimäki virnistää.

Nyt Juuso Välimäki pelaa NHL:ssä Calgary Flamesissa ja Koivula New York Islandersissa.

”Olin tosi hyvä jääkiekossakin”, keskushyökkääjänä pelannut Sami Välimäki arvioi.

Välimäki muistelee, että pääsy 14-vuotiaana Jääkiekkoliiton ensimmäisen vaiheen maajoukkueisiin tähtäävään Pikku-Pohjola-leiritykseen oli lähellä.

Mutta sitten golf vei mennessään.

Golfin Välimäki aloitti 7-vuotiaana, kun lajia harrastaneet vanhemmat veivät hänet kokeilemaan pallonlyömistä. Innostus syttyi heti.

Välimäki pelaili ja kilpaili golfissa aluksi kesäisin kaverien kanssa, mutta lopulta kehitys oli niin vahvaa, että hänet valittiin Golfliiton talenttiryhmään.

”Siinä kohtaa tuli pieniä käännekohtia. Jääkiekko ei oikein tykännyt, että oli pari lajia. Kun golf rupesi menemään niin nopein askelin eteenpäin, se sitten valikoitui ja lähdin siihen mukaan. Aloin harjoitella enemmän ja kilpailla ulkomailla”, Välimäki kertoo lajivalinnastaan.

Golfin ammattilaiseksi Välimäki siirtyi vasta tämän vuoden tammikuussa. Sitä ennen hänen amatööriuransa oli yksi Suomen parhaista.

Amatöörien maailmanlistalla hän oli parhaimmillaan kymmenes. Se on kaikkien aikojen paras suomalaisen pelaajan sijoitus. Amatööriuransa arvokkaimpana saavutuksena Välimäki pitää Portugalin avointen voittoa.

Päätoiminen urheilija Välimäki on ollut siitä lähtien, kun hän jätti lukion kesken ensimmäisenä vuotena.

 

”Olen työteliäs, kova harjoittelemaan.”


Golfuraa Välimäki on rakentanut järjestelmällisesti.

”Vaikka olin amatööri, rupesin käymään pienemmissä ammattilaiskisoissa. Kilpailemista on kovennettu vuosi vuodelta. Kun pääsin poikien huipputasolle, pystyin voittamaan siellä. Sitten menin miehiin. Siellä tuli aluksi takkiin, mutta seuraavana vuonna tuli taas kehitystä, ja taso nousi selkeästi.”

Toissa kaudella Välimäellä oli vaikeuksia, mutta ne kokemukset auttoivat päättyneellä kaudella, kun hän voitti neljä kilpailua pääosin Keski-Euroopassa pelattavalla kolmostason Pro Golf Tourilla.

”Tiesin tasan tarkkaan, mitä siellä tulee vastaan ja millaisella pelillä pystyy voittamaan. Lähdin sinne yksinään, olin ainoa suomalainen. Halusin katsoa, miten siellä pärjää yksin ja tykkäänkö siellä olla. Kun on itsekseen, saa tehdä kaiken haluamallaan tavalla, eikä tarvitse miettiä muita. Sinne kannatti ehdottomasti lähteä. ”

Pro Golf Tourilta hän hankki pelioikeuden haastajakiertueelle eli kakkostasolle, mutta hieno onnistuminen karsinnassa toi pelioikeuden pääkiertueelle.

”Se oli kauden pääbonus. Se on tullut systemaattisesti, hyvällä valmennuksella ja kovalla työllä.”

Välimäki määrittelee itsensä pelaajana sanakääntein, joista huokuu terve itsetunto.

”Olen voittajatyyppi. Se on varmasti isoin juttu. Olen työteliäs, kova harjoittelemaan. Nykyään olen kentällä aika rauhallinen. Se on ollut ehkä se isoin muutos vuosien varrella. Totta kai välillä hermostuu, ja niin pitääkin. Nuorempana olin aika räjähdysaltis. Jos peli ei oikein luistanut, mailat saattoivat saada vähän kyytiä.”

Välimäen mielestä hänen voitontahtonsa on avain siihen, että hän on voittajatyyppi.

”Itseluottamus on pysynyt. Kun on hyvä vaihde päällä, tiedän pystyväni voittamaan. Kun olen päässyt tilanteisiin, olen aina voittanut. Voin myös luottaa siihen, että oma peli riittää voittoon.”

Pro Golf Tourin neljästä voitosta kolme tuli peräkkäin.

 

”Sami on fyysisesti vahva pallonlyöjä, isokokoinen (189 cm).”


Kotimaassa Välimäki pelasi viime kaudella vain muutaman kilpailun. Kotikentällä Nokian River Golfissa tulleen voiton lisäksi hän oli Suomen kiertueella kerran toinen ja kolmas. Niillä sijoituksilla heltisi kiertueen rankingin voitto.

Pelaamisessa Välimäki pitää vahvuutenaan pallonlyömistä.

”Sillä olen päässyt pitkälle. Lyön todella suoraan, eikä tule isoja missejä kumpaakaan suuntaan.”

Välimäkeä kolme vuotta valmentanut espoolainen Timo Karvinen on samaa mieltä.

”Lähestymislyönnit ovat tilastojenkin mukaan Samin ykkösvahvuus. Toinen ovat avauslyönnit. Draivia olemme oikeastaan harjoitelleet yhdessä vain muutaman kerran. Se on jännää, miten se on luonnostaan vahvuus”, Karvinen sanoo.

Sen sijaan puttaamisesta kaksikolla on hieman erilaiset näkemykset.

”Putti on ollut pidemmän aikaa kompastuskivi. Olisi ollut mahdollista pelata paremminkin, mutta puttaaminen on monesti jäänyt liian huonoksi. Puttia kehitetään edelleen, ja siinä on monesti harjoittelussa pääpaino. Hyvänä päivänä putti on ihan huippua, mutta niin se on kaikilla”, sanoo Välimäki.

Erikseen haastateltu Karvinen naurahtaa kuullessaan suojattinsa arvion.

”Kompastuskivi? Ei se ole niin. Siihen on systemaattisesti panostettu. Kun tarvitsee putata hyvin, Sami pystyy kyllä siihen. Siinä tulee se voittajatyyppi esille. Olen ruvennut ääneen sanomaan, että Sami on hyvä puttaaja. Luodaan tavallaan sitä kautta sitä kulttuuria sinne puttaamisen puolelle.”

Karvisen mukaan Välimäen svingi on kokenut ”aikamoisen evoluution”.

”Sami on fyysisesti vahva pallonlyöjä, isokokoinen (189 cm). Kolme vuotta on pyöritty yhden teeman ympärillä, eli käsien aktiivisuutta on rauhoitettu koko ajan.”

 

”Ei ole mitään syytä, miksi Sami ei voisi menestyä.”


Tulokaskausi alkaa pitkillä lentomatkoilla

Sami Välimäen ensimmäinen kausi Euroopan-kiertueella alkaa pitkillä lentomatkoilla.

Lauantaina Välimäki aloittaa kuukauden reissun, jonka pysäkkeinä ovat Australia, Dubai ja Etelä-Afrikka.

Kauden ensimmäinen kilpailu oli marras-joulukuun vaihteessa Etelä-Afrikassa heti karsintoja seuraavalla viikolla. Siellä Välimäki ei saanut peliään kulkemaan, vaan tuloksena oli karsiutuminen viikonlopun kierroksilta.

”Siitä tuli ulospuhallusviikko. Tulos jäi ihan piippuun, mutta se ei kolauttanut itseluottamusta”, Välimäki sanoo.

Hän uskoo vahvasti, että ensi viikon kisasta tulee hyvä.

Sen jälkeen Välimäki viettää tyttöystävänsä kanssa joulua ja vuodenvaihdetta Dubaissa, ja harjoitteluunkin on siellä mahdollisuus.

Sitten on vuorossa uusi reissu Etelä-Afrikkaan.

”Ei ole mitään syytä, miksi Sami ei voisi menestyä. Enemmän kyse on siitä, että hän saa omassa päässä palikat kohdalleen ja pystyy pelaamaan sitä omaa hyvää peliä. Sen pitäisi riittää ainakin 20 parhaan joukkoon. Molempien kenttien pitäisi sopia Samille hyvin”, sanoo Karvinen.

Karsinnasta hankitulla pelioikeudella (kategoria 17) Välimäellä ei ole kilpailukalenterinsa osalta paljon valinnanvaraa.

Hänen kannattaa kilpailla silloin, kun paikka aukeaa. Odotuksissa on, että hän pääsee pelaamaan noin 27–28 kilpailua kiertueen pienimmästä päästä. Jos menestystä tulee, paikkoja voi avautua isompiin kilpailuihin.

Välimäen lähtökohdat debyyttikauteen ovat kokemuksen osalta hyvin erilaiset kuin pääkiertueen muilla suomalaisilla, Mikko Korhosella, Kalle Samoojalla ja Tapio Pulkkasella. Heistä jokainen oli pelannut useita vuosia ammattilaisena ja tahkonnut haastajatasolla, ennen kuin paikka pääkiertueelle heltisi.

Välimäki on ollut ammattilainen alle vuoden, ja haastajakiertueen hän ohitti kokonaan.

Välimäki vastaa miettimättä kysymykseen, missä tilanteessa hän näkee itsensä viiden vuoden päästä.

”Silloin olisi loistavaa, jos olisi muutama voitto Euroopan-kiertueella ja pystyisi pelaamaan jo isoimpia kisoja PGA-tourilla eli olisi noussut sen verran korkealle maailmanlistalla.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Sami Välimäki


 21-vuotias, syntynyt heinäkuussa 1998

 Lähtöisin Nokialta, asunut Tampereella, asuu nyt Pirkkalassa

 Golfin ammattilainen tammikuusta 2019 lähtien

 Pelasi 15-vuotiaaksi asti myös jääkiekkoa ja salibandyä

 Pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopan-kiertueella

 Valmentaja: Timo Karvinen, fysiikkavalmentaja: Pasi Keskumäki

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    3. 3

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    4. 4

      Fasismipuheillaan huomiota herättänyt Ps-nuorten Toni Jalonen eroaa tehtävästään

    5. 5

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Itävalta ja Kroatia totesivat ensimmäiset tauti­tapaukset, tv:ssä hikoilevana esiintynyt Iranin apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    2. 2

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    3. 3

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    4. 4

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    5. 5

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    6. Näytä lisää