Urheilu

Maalivahti Frans Tuohimaa varasti parrasvalot osumalla Ruotsin verkkoon – myös Jesse Puljujärvelle uran avausmaali Leijonissa

HIFK:n Frans Tuohimaa auttoi Suomen 5–1-voittoon maalinsa lisäksi 33 torjunnalla.

Jääkiekko on iltavuoropainotteista työtä, eikä maalivahti Frans Tuohimaa ole vuorokausirytmiltään aamuvirkku. Mutta kun ensimmäinen miesten maaottelu oli tarjolla Moskovassa lauantaiaamuna kello kymmenen Suomen aikaa alkaneessa EHT-jääkiekkoturnauksen ottelussa Ruotsia vastaan, Tuohimaa oli valmis.

Hän torjui 33 laukausta, auttoi Suomen 5–1-voittoon ja kuorrutti kakkunsa ottelun lopussa vippaamalla maalin Ruotsin tyhjään verkkoon.

”Kyllä heti pelin jälkeen oli sanaton olo. Lähdin peliin hyvällä latauksella ja tuntui hyvältä päästä torjumaan. Tietenkin oli hieno fiilis, kun näin, että kiekko menee sisään. Vähän jo pelästyin kuin näin, että kiekko nousi pystyyn, mutta ehkä se oli tarkoitettu menemään sisään tänään”, Tuohimaa kertoi puhelimitse STT:lle.

Moskovan aamussa myös Jesse Puljujärvi iski ensimmäisen miesten maaottelumaalinsa.

Tuohimaa nousi maajoukkueen kokoonpanoon turnauksen aattona, kun Jussi Olkinuora joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.

”Tiesin jo ennen sitä, että olen varalla ja että viisumit oli hoidettu kuntoon. Keskiviikkoiltapäivänä sitten soitettiin, että pitää lähteä ja alettiin selvittää, että millä lennolla. Seuraavana päivänä kävin vielä hallilta hakemassa kamat ja sitten Prahaan”, Tuohimaa kertasi.

”Aika haipakkaa siinä mentiin. Totta kai oli hieno fiilis jo siinä vaiheessa, kun kuulin, että olen varalla. Tuntui siltä, että olen tehnyt oikeita asioita, ja se on huomioitu.”

Tuohimaa, 28, oli edellisen kerran kantanut kaukalossa Suomi-paitaa kaudella 2010–2011, jolloin hän pelasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

Tuosta kaudesta alkaen hän on edustanut Jokereita, Kiekko-Vantaata, HPK:ta, Sportia, Oklahoma City Baronsia, Bakersfield Condorsia, Leksandia, SaiPaa, Hokkia ja tällä kaudella HIFK:ta, jossa hän on tämän kauden 21 liigaottelussa pysäyttänyt 90,98 prosenttia laukauksista.

Tuohimaa ei heti pelin jälkeen osannut sanoa, tuntuiko 28-vuotiaana tehty Leijona-debyytti erilaiselta kuin jos se olisi tullut ennen vuosikymmenen kestänyttä kierrosta ympäri jääkiekkomaailman.

”Näin nopeasti en osaa sanoa. Totta kai tässä on tehty pitkä työ, uskottu itseensä ylä- ja alamäissä ja se tuntuu hienolta”, Tuohimaa sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    5. 5

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    6. 6

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    7. 7

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    8. 8

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Taksilupien määrä on jopa kaksinkertaistunut isoissa kaupungeissa – kiistelty lakiuudistus on samanaikaisesti nostanut kyytien hintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    2. 2

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää