Urheilu

Kiekkolegenda Jaromír Jágr täyttää pian 48 vuotta, mutta silti hän on yhä omistamansa liigajoukkueen tärkein pelaaja

Liiganousija Rytíři Kladnossa omistaja, tähtipelaaja ja toimistoarjen pyörittäjä on yksi ja sama henkilö.

rac
Aktiivisten ammattilaisurheilijoiden syntymävuosi ajoittuu nykyään useimmiten 1980- tai 1990-luvulle. Uuden vuosituhannen puolella syntyneiden esiinmarssi puolestaan voimistuu vuosi vuodelta.

Jaromír Jágria tämä ei kiinnosta pätkääkään.

Helmikuussa 1972 syntynyt tšekkilegenda jatkaa yli kolme vuosikymmentä kestänyttä ammattilaisuraansa kotikaupunkinsa Rytíři Kladnossa. Jágria on monin tavoin seuran sydän: ei pelkästään koko kansan ja kiekkomaailman rakastamana tähtihyökkääjänä, vaan myös päivittäisiä toimintoja pyörittävänä omistajana.

Täksi kaudeksi Tšekin liigaan Jágrin ja toisen NHL-paluumuuttajan Tomáš Plekanecin johdolla palannut Kladno taistelee paikoista pudotuspelien villi kortti -kierroksella. Plekanec siirtyi kesällä Brnoon, minkä seurauksena Jágrin rooli on kasvanut entisestään.

Viisi ottelua sivussa ollut Jágr on tehnyt 21 ottelussa tehot 8+7. Hän on joukkueensa sisäisessä pistepörssissä toisena ja Extraliigassa sijalla 39.

”Hän on edelleen todella hyvä pelaaja. En ole ikinä nähnyt kenenkään suojaavan kiekkoa niin hyvin kuten hän, enkä sano näin vain koska hän on pomo”, Kladnon kanadalaishyökkääjä Brendan O’Donnell kertoi syksyllä The Athletic -sivustolle.

Tšekin liigan tasosta kertoo kenties jotain se, että kahdeksantena oleva Mountfield HK on edennyt CHL:ssä välieriin. Joukkue kaatoi puolivälierissä sveitsiläisen Zugin, joka oli edellisellä kierroksella puolestaan pudottanut kilpailussa viimeisenä suomalaisjoukkueena mukana olleen Tapparan.

The Athleticin toimittaja Mark Lazerus vieraili syksyllä Jágrin luona Kladnossa. Vuonna 1949 valmistuneesta ränsistyneestä jäähallista löytyi parrakas ja harmaantunut kiekkolegenda, jonka kuuluisimpiin ominaispiirteisiin kuuluvat hymy ja työmoraali eivät olleet kadonneet mihinkään.

”Kasvoin maatilalla, joten jääkiekon pelaaminen on aina ollut kuin lomailua. Tunnen yhä niin”, Jágr kertoi.

Urallaan 1 733 NHL-runkosarjaottelua pelannut Jágr käyttää harjoituksissa yhä 20 kilon painoliiviä ja nilkkapainoja. Toimiston puolella taakka on yhtä lailla raskas, sillä Jágr on aktiivisesti mukana seuran pyörittämisessä.

”Se on hyvä haaste, mutta ylimääräistä aikaa ei ole lainkaan. Joudun etsimään pelaajia, hankkimaan heidät, neuvottelemaan agenttien kanssa ja tekemään sopimukset. Joudun hallitsemaan kaikkea – lipunmyyntiä ja areenan toimintoja. Ja ammattilaisjoukkueen lisäksi meillä on 11 juniorijoukkuetta”, Jágr luetteli kaukalon ulkopuolisia vastuutehtäviään.


Tehtävien monimuotoisuus asettaa Jágrille haasteita myös kaukalossa ja pukukopissa. Hän joutuu asettelemaan sanansa huolella alaistensa, eli pelikavereidensa suuntaan.

”Normaalisti johtajana voisi antaa tylyä palautetta, mikäli ei pidä heidän toiminnastaan. Mutta seuraavana päivänä ehkä haluan juuri sen kaverin syöttävän minulle”, Jágr pohti.

Lopettaminen on käynyt 50-vuotissyntymäpäiväänsä hiljalleen lähestyvän legendan mielessä.

”Jos en voi auttaa ja tuoda faneja halliin, en pelaa. Nyt se tuo rahaa seuralle”, Jágr toteaa.

Fanit jonottavat Jágrin pelatessa halliin myös vieraspeleissä. Toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Kladnon vetovoima vierasjoukkueena oli valtava.

”Tunsin muista joukkueista pelaajia, jotka kertoivat ettei heillä ollut koko vuonna muulloin yleisöä. Jágrin pelatessa hallit olivat loppuunmyytyjä”, Kladnon puolustaja Brendon Nash kertoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    2. 2

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    3. 3

      Uudet tutkimukset muuttavat käsitystä ihmiskunnan alkuvaiheista

    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat mallinsivat 3 000 vuotta vanhan muumion äännähdyksen – tältä Nesyamun-pappi kuulostaa

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    8. 8

      HS-analyysi: Kone saisi koko Thyssenkruppin puolella siitä summasta, mitä sen pelkistä hissitoiminnoista pyydetään

    9. 9

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    10. 10

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    8. 8

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    11. Näytä lisää