Urheilu

Kommentti: Yleisurheilu empii paluuta remontoidulle Olympiastadionille – ja se on kaupunkilaisjärjellä ajatellen ihan fiksua

Urheilujärjestöillä on syytä katsoa erityisen tarkkaan mihin vähät rahansa laittavat, eikä yleisurheilu muodosta poikkeusta, kirjoittaa HS:n urheilutoimituksen uutistuottaja Tero Hakola.

Suomen urheiluliitto (SUL) sai Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren ärähtämään.

SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola (HS 13.12.) ja puheenjohtaja Sami Itani (HS 14.12.) totesivat HS:n haastattelussa, että perinteikäs yleisurheilun Ruotsi-maaottelu ei välttämättä palaa Olympiastadionille, kun peruskorjaus vihdoin ensi kesänä valmistuu.

Lue lisää: Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

Ensi kesänä Ruotsi-ottelu järjestetään sopimuksen mukaan Tampereella, 2021 kilpaillaan Ruotsissa ja vuonna 2022 taas Suomessa, mutta SUL ei ole päättänyt vielä kisapaikkaa.

Vapaavuori piti mahdottomana ajatuksena, että SUL empii Olympiastadionin käyttöä, kun valtio ja Helsinki ovat ensin investoineet siihen yhteensä vähintään 261 miljoonaa euroa.

SUL:lla on kuitenkin painavat perustelut harkita tarkoin missä tärkeän kisansa järjestää. Syynä on raha.

Yleisurheilijat ovat olleet evakossa Tampereen Ratinassa edullisella sopimuksella, eikä Olympiastadion ole välttämättä remontin jälkeen taloudellisesti houkutteleva.

Useimmilla urheilujärjestöillä on syytä katsoa erityisen tarkkaan mihin vähät rahansa laittavat, eikä SUL ole poikkeus.

Vielä viime vuonna liiton talous oli niin tiukalla, että edustusurheilijat joutuivat kierrättämään kilpailuasujaan ja sponsoreista oli pulaa.

Nyt SUL:n talous on vahvistunut, mutta jo ihan kaupunkilaisjärjelläkin ajatellen vastuullinen yleisurheilujohtaja, kuten kauppatieteiden tohtori Itani on, karttaa ylimääräisiä riskejä.

Taustalla vaikuttaa toinenkin asia. Monet kaupungit nimittäin houkuttelevat aktiivisesti urheilukilpailuja ja muita tapahtumia tunnettuutensa lisäämiseksi ja brändinsä kiillottamiseksi.

Tampereella, nykyisen Ruotsi-ottelun isännällä, urheilutapahtumien tavoittelu on kirjattu pormestariohjelmaan asti.

Tampereen aktiivisuus on varmasti yksi syy, miksi SUL ja Palloliitto ovat saaneet Olympiastadion remontin aikana Ratinan käyttöön järkevään hintaan.

Helsingilläkin on tähän mahdollisuus. Kaupunki käyttää päätösvaltaa Olympiastadionia hallinnoivassa Stadion-säätiössä apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd) johdolla.

Stadion-säätiön hallinnon päätehtävä on Olympiastadionin rakennuksen ja toiminnan kaikinpuolinen kehittäminen.

SUL:n keskustelunavauksen jälkeen asiat lutviutuvatkin todennäköisesti itsestään.

Helsinki voi säätää Stadikan vuokrahintoja siten, että se on järkevä paikka urheilukisoja järjestävien kansalaisjärjestöjen kannalta muutenkin kuin puitteiden ja historiansa takia.

Lue lisää: HS:n erikoisartikkeli kertoo miltä Olympiastadionilla nyt näyttää
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    5. 5

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    6. 6

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    7. 7

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    8. 8

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää