rac

Tanssin maailmanmestarit

Yasmin Janatuinen ja Elsa Mäenpää, 18, voittivat joulukuun alussa maailmanmestaruuden tanssiesityksellään Face to Face. Teos käsittelee läsnäoloon perustuvan kanssakäymisen vaikeutta älypuhelinten ja sosiaalisen median aikakaudella.

Julkaistu: , Päivitetty:

Katseenvangitsija. Jo Yasmin Janatuisen ja Elsa Mäenpään intensiivisen teoksen alkuasetelma kertoo, millaista herkkua yleisölle pian tarjotaan.

Janatuinen ja Mäenpää katsovat toisiaan normaalia kilpailuihin kuuluvaa jännitystä tuntien. He ovat punaisessa laatikossa, esiintymislavan keskelle sijoitetussa katseenvangitsijassa, jolla on keskeinen rooli reilun kahden minuutin mittaisessa koreografiassa.


Pian nuoret naiset ovat nykytanssin duosarjan maailmanmestareita.

”Esityksen jälkeen on aina hengästynyt, mutta siitä jää uskomaton tunne ja muisto, jotka säilyvät aina. Kilpailuun kuuluu isona osana myös teoksen ilmaisu, jolla kerrotaan tarinaa myös muuten kuin liikkeen avulla”, Janatuinen kertoo.

Moderni tanssi on lajina abstrakti, ja tarinalla on merkittävä rooli teoksessa. Voittoisan koreografian suunnittelusta vastasi Janatuisen veli Alex Komulainen.

”Teoksen nimi on Face to Face, ja teoksen keskeisenä teemana on se, miten kanssakäyminen kasvotusten on vähentynyt nykypäivänä puhelimien sekä lukuisten sosiaalisen median kanavien takia. Tämän takia se saattaa välillä tuntua jopa vaivaannuttavalta”, Komulainen kertoo.

”En olisi halunnut työstää kyseistä teosta kenenkään muun kanssa. Naisten itsevarmuus sekä läsnäolo toivat teoksen eloon.”

 

”Kovan treenin yhteydessä ehdimme aina pitää hauskaakin.”


Mestariteos käsittelee myös omien pelkojen, epävarmuuksien ja haasteiden kohtaamista.

”Aina kun tulimme pöydän alta, niin kuvittelin, että kohtaan jonkun edessä olevan ongelman tai haasteen. Kohtaaminen voi olla vaikka joku inhottava ihminen tai asia”, Mäenpää sanoo.

”Ohjelma koostui intensiivisestä tunnelmasta ja ilmaisusta, jota työstetään paljon harjoituksissa”, Janatuinen lisää.

Voittoisan duokoreografian työstäminen alkoi maaliskuun puolivälin tienoilla. Mäenpää ja Janatuinen ovat esittäneet teoksen SM-kisoissa toukokuussa, kesäisissä Prahan EM-kisoissa sekä joulukuun MM-kisoissa Puolan Rawa Mazowieckassa.

Duo-ohjelmaansa 18-vuotiaat naiset ehtivät syventyä parina päivänä viikossa pari tuntia kerrallaan. Silloin pienetkin yksityiskohdat viilattiin kuntoon. Koreografi Komulainen kertoo työskentelyn kaksikon kanssa olleen ”lähes täydellistä”.

”Näiden nuorten naisten motivaatio sekä mentaliteetti kohtaavat perfektionismini upeasti. Kovan treenin yhteydessä ehdimme aina pitää hauskaakin”, hän lisää.

Teosten kesto vaihtelee minuutista ja 45 sekunnista kahteen minuuttiin ja 15 sekuntiin. Yleensä esitys pyritään rakentamaan maksimipituiseksi, ja sellainen oli Janatuiselle ja Mäenpäälle MM-kultaa tuonut teoskin. Se asettaa omat vaatimuksensa tanssijoille.

”Jos miettii fyysistä puolta, niin energia on jaettava fiksusti koko esityksen ajan, koska pulssi on sen jälkeen erittäin korkealla”, Mäenpää kertoo.

 

”Jos saisin lopulta tanssista ammatin, niin se olisi aivan mahtavaa.”


Suomalaiset tanssijat saavuttivat joulukuun alussa käydyistä nykytanssin MM-kisoissa kaikkiaan yhdeksän mitalia. Duosarjan maailmanmestaruuden lisäksi Janatuinen saavutti hopeaa soolosarjassa.

Muut suomalaismitalit tulivat ryhmäsarjoista. Maailmanmestarikaksikko oli mukana modernin pienryhmän hopeajoukkueessa ja modernin muodostelman pronssiryhmässä, ja heille on tullut MM-tason menestystä myös aiempina vuosina.

”Teimme viime vuonna veljeni Alex Komulaisen kanssa aikuisten sarjassa jazzduon, jolla voitimme maailmanmestaruuden”, Janatuinen kertoo.

”Minulle tuli 2016 jazzmuodostelmien pronssimitali MM-kisoissa”, Mäenpää lisää.

Tanssi täyttää nuorten naisten elämän, sillä molemmat maailmanmestarit ovat Janatuisen äitipuolen Anitra Ahtolan perustaman Tanssikoulu DCA:n kasvatteja ja opettavat itse lapsia ja nuoria sekä tekevät kilpailukoreografioita.

Tulevaisuuden suunnitelmansa Janatuinen ja Mäenpää kertovat liittyvän tavalla tai toisella rakkaaseen harrastukseensa. Mäenpää opiskelee viimeistä vuotta Viherlaakson lukiossa ja Janatuinen Sibelius-lukion tanssilinjalla.

”Kuvioni lukion jälkeen ovat vielä auki, mutta tanssi pysyy ehdottomasti aina elämässäni joko harrastuksena tai ammattina”, Mäenpää sanoo.

”Haaveenani on päästä lukion jälkeen treenaamaan eri maihin ja studioihin, ja jos saisin lopulta tanssista ammatin, niin se olisi aivan mahtavaa”, Janatuinen kertoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Ketkä?

Maailmanmestarit


 Yasmin Janatuinen ja Elsa Mäenpää ovat 18-vuotiaita tanssijoita.

 He voittivat joulukuun alussa nykytanssin MM-kultaa duosarjassa.

 Janatuinen saavutti lisäksi MM-hopeaa soolosarjassa.

 Tanssiharrastuksen Janatuinen aloitti 2-vuotiaana ja Mäenpää 9-vuotiaana.

 Nuoret naiset opiskelevat viimeistä vuotta lukiossa.

 Molemmat ovat Tanssikoulu DCA:n kasvatteja ja opettavat DCA:lla.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    5. 5

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    6. 6

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    7. 7

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää