Urheilu    |   Kolumni

Ferrari hylkäsi Kimin juuri oikeaan aikaan

Charles Leclerc on Ferrarin seuraava maailmanmestari, kirjoittaa HS:n toimittaja Mikko Pajala.

Maranellossa tehtiin viime vuonna poikkeuksellinen ratkaisu. Kokeneisiin sotaratsuihin yleensä luottanut Ferrari siirsi syrjään uskollisen aseenkantajansa Kimi Räikkösen. Tilalle nostettiin vasta ensimmäistä F1-kauttaan ajanut superlupaus Charles Leclerc.

Bingo. Ratkaisu oli valtaisa onnistuminen.

Kimin anti terävimmällä huipulla oli nähty, vaikka suomalaiskonkari pystyi yhä tasaisiin otteisiin ja hyvään perusvauhtiin. Yksi voitto autolla, joka oli neljä vuotta sarjan toiseksi paras, ei yksinkertaisesti ole tiimipelaajallekaan tarpeeksi.

Leclerc sen sijaan otti heti siirtonsa jälkeen niskalenkin Vettelistä. Avausvoitto olisi tullut ilman moottorivikaa jo kauden toisessa kilpailussa, ja kauden kohokohtana Ferrari-fanien uusi suosikki juhli voittoa Monzan fanaattisen yleisön edessä.

Maanantaina julkistettu Leclercin viisivuotinen jatkosopimus sopuhinnalla on jälleen voitto Ferrarille.

22-vuotias monacolainen on Max Verstappenin kanssa varmimpia nimiä, kun puhutaan 2020-luvun F1-mestareista. Kysymys on vain siitä, koska palaset loksahtavat heillä kohdalleen.

Menestystä on siunaantunut Leclercille kaikissa junioriluokissa, ja hänen palkintokaapistaan löytyy peräkkäiset GP3- ja F2-mestaruudet. Haastatteluissa hieman kiltiltä kiiltokuvapojalta vaikuttava ruhtinaskunnan kasvatti on radalla vaadittavan kovapäinen, ja viime kauden seitsemän paalupaikkaa on osoitus kyvyistä aika-ajajana.

Lue lisää: Charles Leclercille poikkeuksellisen pitkä jatkosopimus: pysyy Ferrarilla vuoden 2024 loppuun saakka

Seuraavaksi lähtövuorossa on kallispalkkainen Vettel.

Vielä 2010-luvun alussa saksalainen oli ykkösissä vertaansa vailla. Leclercin kanssa hänelle kuitenkin kävi aivan kuten Daniel Ricciardon Red Bull -siirron jälkeen kaudella 2014. Ennakkoluuloton nuori haastaja osoittautuikin heti kilpailukykyiseksi, ja Vettelin kasetti ei kestänyt tallin sisäistä kilpailutilannetta suosikin asemassa.

Vettelin sopimus loppuu ensi kauden jälkeen, ja jatkoa Ferrarin kanssa on vaikeaa nähdä syntyvän. Nähtäväksi jää, korvataanko saksalainen Lewis Hamiltonin kaltaisella supertähdellä, vai palaako Ferrari tuttuun ja turvalliseen mestari ja kisälli -kuvioon.

Mestari sillä olisi jo valmiina.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Toffe siivoaa alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    2. 2

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    3. 3

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    4. 4

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    5. 5

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi tutkii epäiltyä murhaa Hämeenlinnassa

    7. 7

      Teini-ikäisten huumekuolemien määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa

    8. 8

      Kommentti: Onko lopulta huono asia, jos autoilijan polttoaine­valinnalla ei ole vaikutusta Suomen päästöihin?

    9. 9

      Radiojuontaja joutuu ottamaan Pukki-tatuoinnin takapuoleensa, löysi kuitenkin lupauksestaan porsaanreiän

    10. 10

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    7. 7

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    8. 8

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    9. 9

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    10. 10

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää