Urheilu

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva haluaa jalkapallosta Suomen ykköslajin kaikilla mittareilla

Kanerva uskoo Suomen olevan valmis yllätyksiin ensi kesän EM-kisoissa.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva teki historiaa luotsaamalla joukkueen ensimmäistä kertaa EM-lopputurnaukseen.

Huuhkajien saavutus on herättänyt myös kansainvälistä mielenkiintoa, ja Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa julkaisi Kanervan haastattelun verkkosivuillaan tiistaina. Kanervalta kysyttiin muun muassa saavutuksen merkityksestä, jalkapallon asemasta Suomessa ja jatkotavoitteista.

”Niin moni oli vuosien varrella sanonut minulle, ettei tätä koskaan tule tapahtumaan”, Kanerva kertoo.

”Arvokisapaikka on ollut suomalaisille unelma jo usean sukupolven ajan, joten tämän saavuttaminen merkitsee todella paljon.”

Kanerva kertoo, ettei kokenut joukkueen pelaajilla olevan henkisiä esteitä ylitettäväksi edellisten pelaajasukupolvien epäonnistumisten jälkeen. Nuorella joukkueella oli sen sijaan paljon voitettavaa.

”He olivat hyvin innokkaita saavuttamaan jotain erityistä.”

Jalkapallo on harrastajamäärillä mitattuna Suomen suosituin laji, mutta yleisömäärissä ja medianäkyvyydessä jääkiekko on vielä edellä. Tähän Kanerva haluaisi muutoksen.

”Toivon, että tämä auttaa jalkapallon ykköseksi kaikilla mittareilla. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta tämä on antanut meille ison sysäyksen. EM-kisapaikka on inspiroinut kaikkia jalkapallon parissa toimivia, erityisesti lapsia. Meidän täytyy vain varmistaa, että käytämme tämän tilaisuuden auttaaksemme peliä kasvamaan Suomessa.”

Jatkuvuus on elintärkeää kasvun kannalta, ja se tarkoittaisi selviytymistä arvokisoihin myös jatkossa. MM-kisoihin pääseminen on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin EM-kisoihin.

”Se on tietysti unelmana, mutta se on todella vaikea saavuttaa. EM-kisoihin pääsee 24 joukkuetta, mutta MM-kisoissa Euroopan kiintiö on vain 13 maata.”

”Jos onnistumme hyvin EM-kisoissa ja tulemme MM-karsintoihin hyvin valmistautuneina, kuka tietää? Tämä joukkue jatkaa ihmisten yllättämistä.”

Yllätyksiin Kanerva uskoo myös kesän EM-turnauksessa, jossa Suomi pelaa samassa lohkossa maailmantilaston ykkösen Belgian ja kahden isäntämaan Tanskan ja Venäjän kanssa.

”Olemme yllättäneet monet jo nyt, ja uskon, että pystymme yllättämään myös nämä maat.”

Suomi aloittaa EM-urakkansa 13. kesäkuuta Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa ja kohtaa sen jälkeen Pietarissa Venäjän 17. kesäkuuta ja Belgian 22. kesäkuuta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    6. 6

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    7. 7

      Espanjan laitaoikeisto haluaa vanhemmille oikeuden kieltää seksivalistuksen, koska se ”lisää kiinnostusta homo­seksuaalisuuteen”

    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää