Urheilu

NHL:ssä nähtiin kauden vaikein ilmaveivimaali, mutta tempun nimestä ei ole vielä päästy yksimielisyyteen

Filip Forsberg on toinen pelaaja, joka on onnistunut tempussa NHL:ssä.

Jääkiekkoliiga NHL:ssä nähtiin tiistain kierroksella jo kauden kolmas ilmaveivimaali, kun Nashville Predatorsin ruotsalaishyökkääjä Filip Forsberg onnistui taitoa vaativassa tempussa Edmonton Oilersia vastaan.

Kaksi ensimmäistä ilmaveiviä syntyivät Carolina Hurricanesin Andrei Svetšnikovin mailasta, mutta Forsberg lisäsi temppuun hieman vaikeuskerrointa.

Svetšnikov teki molemmat maalinsa pysähtymällä maalin taakse ja nostamalla kiekon lapansa päälle ennen sen kiepauttamista verkkoon. Forsberg sen sijaan nosti kiekon suoraan luistelusta lavan päälle ja yllättämällä Oilers-vahti Mike Smithin.
Suomessa nähdynkaltaisia maaleja kutsutaan osuvasti ilmaveiveiksi, mutta NHL:ssä yksimielistä nimikäytäntöä ei ole vielä syntynyt.

NHL-sarja käyttää itse nimitystä lacrossemaali, joka viittaa haavipallona tunnettuun lajiin. Osa Pohjois-Amerikan kiekkofaneista on kuitenkin nimennyt maalin Svechiksi ensimmäisenä NHL:ssä onnistuneen Andrei Svetšnikovin (Yhdysvalloissa kirjoitusasu Svechnikov) mukaan.
Sen lisäksi maalista käytetään nimi Michigan. Nimi juontuu vuoteen 1996, kun Mike Legg -niminen jääkiekkoilija onnistui ilmaveivissä. Legg pelasi maalin tehdessään Michiganin yliopiston joukkueessa. Legg pelasi vuosina 1997–98 Suomen SM-liigassa HIFK:ssa ja KalPassa.

Forsbergin taidokas osuma tasoitti ottelun avauserässä lukemiin 1–1. Lopulta Edmonton voitti ottelun maalein 4–2. Pistepörssin kärkimies Connor McDavid saalisti kolme syöttöpistettä, ja ketjukaveri Leon Draisaitl tehot 2+1. McDavidilla on 48 ottelusta koossa tehot 25+49 ja Draisaitlilla 27+46.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    4. 4

      Murhasta epäilty Jari Aarnio HS:lle: ”Kukaan ei voi huhujen perusteella arvailla toteutuuko uhattu rikos vai ei”

    5. 5

      Musiikkikappale nostatti rasismikohun nuorten kiekkopelissä Vantaalla

    6. 6

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    7. 7

      Helsingin ja Moskovan välille kaavaillaan kuuden tunnin luotijunaa

    8. 8

      Vaikeuksiin ajautunut Kalevala Koru karsii jälleen­myyjien määrän puoleen nykyisestä

    9. 9

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    10. 10

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    6. 6

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    7. 7

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    8. 8

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Meghan ja Harry saivat puolivapauden, mutta hinta ja hihnan pituus jäivät auki

    10. 10

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää