Urheilu

Veikkausliiga käynnistyy 11. huhtikuuta: ensimmäinen Stadin derby 23. huhtikuuta, otteluita myös muutamana EM-kisapäivänä

Huuhkajien EM-ottelupäivinä ei pelata Veikkausliigaa.

Jalkapallon kotimainen Veikkausliiga käynnistyy lauantaina 11. huhtikuuta viidellä ottelulla. Suomen mestari on selvillä viimeistään 17. lokakuuta, mutta sarjakauden jälkeen pelattavien eurokarsintojen viimeinen pelipäivä on 1. marraskuuta tai vasta 8. marraskuuta, jos vähintään toinen joukkueista pelaa euroturnauksen lohkovaiheessa.

Koko otteluohjelma löytyy Veikkausliigan verkkosivulta.

Kauden ensimmäinen Stadin derby HIFK:n ja HJK:n välillä pelataan torstaina 23. huhtikuuta kello 18.30. Ottelussa HIFK on kotijoukkue. HJK–HIFK pelataan maanantaina 10. elokuuta.

Kuten jo etukäteen oli tiedotettu, Veikkausliigassa ei ole taukoa jalkapallon EM-lopputurnauksen aikana, vaikka Suomi on kisoissa mukana. Suomen ottelupäivinä ei pelata Veikkausliigaa, mutta muutamana muuna EM-ottelupäivänä on myös Veikkausliigan otteluita. Nämä päivät ovat 15., 16. ja 30. kesäkuuta sekä 4. heinäkuuta. Esimerkiksi 16. kesäkuuta kohtaavat Ranska ja Saksa, mutta ottelu alkaa kello 22 ja Veikkausliigan IFK Mariehamn–FC Inter kello 19.

Pieni mahdollisuus on myös sille, että Suomen ottelu osuu Veikkausliigan pelipäivälle. Jos Suomi menee jatkoon lohkokolmosena, ottelupäivä on 29. tai 30. kesäkuuta.

Veikkausliigan ottelujärjestelmä on sama kuin viime kaudella. Ensin pelataan 12 joukkueen kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen parhaat kuusi joukkuetta kamppailevat mestaruudesta mestaruussarjassa ja loput joukkueet ratkaisevat haastajasarjassa, keiden sarjapaikka säilyy. Viimeiseksi jäänyt putoaa ja toiseksi viimeinen karsii Ykkösessä toiseksi sijoittuneen kanssa.

Molemmat jatkosarjat pelataan yksinkertaisena sarjana ja alkusarjan pisteet jäävät voimaan.

Ylemmän jatkosarjan voittaja on mestari ja saa paikan Mestarien liigan karsintaan. Kakkonen pääsee Eurooppa-liigan karsintaan. Yläloppusarjan kolmonen kisaa Eurooppa-liigan karsintapaikasta siten, että se saa vastaansa pudotuspelien voittajan. Pudotuspeleissä pelaavat yläloppusarjan sijoille 4–6 sijoittuneen ja alaloppusarjan ykkönen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    2. 2

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    3. 3

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    4. 4

      Demokraattijohtaja Pelosi käytti useita kyniä Trumpin virkasyytteen allekirjoittamiseen, republikaanit ärsyyntyivät

    5. 5

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    6. 6

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä

    9. 9

      Kiinalaista mysteerivirusta on todettu myös Japanissa ja Thaimaassa – Tämä sarsia muistuttavasta koronaviruksesta tiedetään

    10. 10

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    2. 2

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    3. 3

      Maailma lämpenee nyt ennätys­vauhtia: ”Kiihtyvä lämpenemis­tahti on voimakas hälytys­signaali”

    4. 4

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    5. 5

      Lapsi voi oppia marisijaksi, ja aikuinen voi huomaamattaan pahentaa tilannetta – psykologi kertoo, miten reagoit rakentavasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ruotsin tähtibloggaaja hehkutti kesällä maailman­valloitustaan, mutta nyt hän on tehnyt konkurssin, myynyt luksus­huvilansa ja irtisanonut puolet henkilöstöstään – Mitä tapahtui?

    7. 7

      Idyllissä Mannerheimintien kupeessa kuhisee Helsingin asuntomarkkinoiden himottu piste: Ei yhtään asuntoa myynnissä

    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      Muusikko Samu Haberille syyte huumausaine­rikoksesta – myöntää käyttäneensä huumeita jatkoilla

    10. 10

      Autoilija kaahasi harvinaista 236 kilometrin nopeutta ”superkameraan”: poliisin mukaan tunnistamisessa haasteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Helsinki irtisanoi korkean johtajan – Vapaavuori: ”En voi hyväksyä, että kyvyttömyyttä katsotaan läpi sormien”

    6. 6

      Esa otti halvan pillerin ja tuhosi seksi­elämänsä – 500 suomalais­miestä kertoi HS:lle kaljuuntumisen seurauksista

      Tilaajille
    7. 7

      Iran myönsi ampuneensa ukrainalaisen matkustaja­koneen alas vahingossa: ”Iranin islamilainen tasavalta katuu syvästi tätä tuhoisaa virhettä”

    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      ”Mysteeriauto” puuttui poliisitehtävään: Hätävilkuin varustettu volkkari pysäytti bussipysäkin runnoneen sekavan kaksikon

    11. Näytä lisää