Urheilu

Junioripelaajilta aiotaan kieltää jalkapallon puskeminen Skotlannissa

Taustalla on tutkimukset, joiden mukaan entisillä jalkapalloilijoilla on todettu dementiaa enemmän kuin muulla väestöllä.

Alle 12-vuotialta jalkapallojunioreilta aiotaan kieltää harjoituksissa jalkapallon puskeminen päällä Skotlannissa, kertoo Guardian. Syynä on dementian yhteys jalkapalloon.

Yhdysvalloissa on samantyyppinen kielto toteutettu jo vuonna 2015, mutta Skotlanti olisi ensimmäinen alue Euroopassa, jossa kielto tulisi voimaan. Skotlannin jalkapalloliitto kertoi torstaina, että se on viimeistelemässä asiaan liittyvää ehdotustaan.

Viime lokakuussa Glasgow’n yliopisto julkisti tutkimuksen, jonka mukaan entisillä ammattipelaajilla on 3,5-kertainen todennäköisyys sairastua dementiaan.

Esimerkiksi Celticin entinen hyökkääjä John Hartson on tyytyväinen Skotlannin jalkapalloliiton (SFA) suunnitelmiin.

”Joissakin vakavissa tapauksissa pelaajia on kuollut ja joitakin entisiä jalkapallolegendoja on sairastunut dementiaan, joten olen iloinen, että SFA näyttää mallia muille ja tekee asialle jotain.”

Sen sijaan aivotutkimuksia tekevä Headway toteaa, että tutkimuksia on tehtävä lisää, jotta täysin ymmärretään riskit, jos niitä edes on nykyisillä kevyillä palloilla.

”Lisäksi kysymyksiä herää ikärajasta. Tästä seuraisi johtopäätös, että 13-vuotiaille päällä pelaaminen on turvallista”, Headway toteaa tiedotteessaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    4. 4

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    5. 5

      Espoossa rakennettiin hiihtolatu hylätyn bemarin ympärille, koska kukaan ei tajunnut siirtää autoa pois

    6. 6

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    7. 7

      Murhasta epäilty Jari Aarnio HS:lle: ”Kukaan ei voi huhujen perusteella arvailla toteutuuko uhattu rikos vai ei”

    8. 8

      Maailma varautuu Kiinan mysteeri­viruksen leviämiseen: Aasiassa ja USA:ssa valvotaan lentomatkustajien ruumiinlämpöä, Suomessa seulontoja tuskin aloitetaan

    9. 9

      Valintauudistus laajenee: Lääkäriopintoihinkin voi tänä keväänä päästä pelkän todistuksen perusteella

    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    6. 6

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    7. 7

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    8. 8

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    9. 9

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää