Urheilu

Huuhkajien menestys toi Markku Kanervalle jälleen Vuoden valmentaja -palkinnon

”Urheilusaavutukset yhdistävät meitä”, sanoi Kanerva.

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva valittiin vuoden valmentajaksi Urheilugaalassa.

Kanervalle valinta oli uran kolmas. Aiemmin hänet on palkittu viime vuonna ja vuonna 2008, jolloin hän johdatti Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-kilpailuihin.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Jukka Jalonen.

Kanerva ja Jalonen saapuivat alkuillasta Urheilugaalaan samaan aikaan. Hartwall Areenan punaisella matolla kaksikolle riitti haastattelijoita.

Kanerva löysi joukkueiden viime vuoden saavutuksista yhteisiä piirteitä.

”Oli näissä paljon samanlaista. Verrattuna kilpailijoihin nimettömillä joukkueilla saavutettiin tulokset”, Kanerva arvioi ennen gaalaa.

Kanerva myöntää, että viime vuosi nousee korkealle hänen arvoasteikollaan.

”Asiat täytyy laittaa oikeanlaiseen perspektiiviin. Omien lasten syntymät olivat isoja hetkiä. Valmentajan uralla viime vuosi nousee ilman muuta ihan kärkeen. 21-vuotiaiden kanssa mentiin EM-kisoihin, ja se oli sen aikaisen uran huippuhetki, mutta kyllä tämä menee edelle”, Kanerva sanoi.

Kanerva sanoi, että ensimmäisenä viime vuodelta nousee mieleen kisapaikan ratkaisseen Liechtenstein-pelin loppuvihellys, kuten ottelun maalitkin.

Kisoihin pääseminen avasi myös onnittelujen sarjan, jota Kanerva arvostaa korkealle.

”On ymmärtänyt, kuinka tärkeää se on monille ihmisille ollut. Ei pelkästään jalkapalloihmisille vaan ihan tavallisillekin ihmisille. Urheilusaavutukset yhdistävät meitä, niistä meidän kannattaa olla ylpeitä.”

Kanervalla on pitkä perspektiivi valmentajan uraan. Suomessa valmentamista hän arvioi aloittamalla siitä, että Suomessa yhteiskunta ja koululaitos ovat hyvällä tolalla.

”On paljon hyvin kasvatettuja ihmisiä. Jos ajatellaan meidänkin joukkuetta, niin on pelaajia eri taustoilla. On maahanmuuttajia, eri kielialueilta tulleita ja eri ikäisiä pelaajia. Suomalaiset on hyvin valmennettuja. Oikealla tavalla nöyriä, halukkaita oppimaan ja ennen kaikkea sisukkaita. Luontaisesti hyviä joukkuepelaajia”, Kanerva sanoi.

Vuoden urheilijaksi povataan Huuhkajille kymmenen maalia karsinnoissa tehnyttä Teemu Pukkia. Kanerva sanoo, että hyviä ehdokkaita on pitkä lista mutta kehuu hyökkääjänsä meriittejä viime kaudelta.

”Temellä on huikea kausi takana niin Norwichissa kuin Huuhkajissa, isossa roolissa ollut molemmissa. Ei tässä liian usein ole jalkapalloilijoita valittu vuoden urheilijoiksi. Ehkä nyt olisi taas jalkapalloilijan aika”, Kanerva aprikoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen juttu uutena erikoisartikkelina

      Tilaajille
    2. 2

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiä rakennetaan hurjaa vauhtia, mutta kaupunki ei saa palkattua rakennusalan työntekijöitä: ”Emme pysty maksamaan”

    4. 4

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    5. 5

      Kahdeksankymppisen ruotsalaisen kehittämään siivoustrendiin kannattaisi tarttua ihan jokaisen

    6. 6

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    7. 7

      Entisen diktaattorin vaimon tuhansien kenkäparien taakse kätkeytyy hätää ja kuolemaa – Nerokas dokumentti nakuttaa Imelda Marcosin kertomukset täyteen reikiä, ja katsoja voi vain haukkoa henkeään

      Tilaajille
    8. 8

      Hurja näky Meilahdessa: Vanhasta Lastenklinikasta on jäljellä vain luuranko

    9. 9

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    10. 10

      Koronavirukseen on kuollut jo 80 ihmistä, tartunnan saaneita yli 2 700 – Kiina turvautuu yhä jyrkempiin toimiin leviämisen estämiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    4. 4

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    5. 5

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    6. 6

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    7. 7

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    8. 8

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    9. 9

      ”Olen tuottanut poikkeuksellisen paljon lapsia” – Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby sanoo tilanteensa olevan ”vaativa”

    10. 10

      Kim Jong-unin täti palasi julkisuuteen kuusi vuotta miehensä teloituksen jälkeen – ”Tämä muistuttaa, miten outo ja julma Pohjois-Korea on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    4. 4

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    5. 5

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää