Urheilu

Urheilugaala perustelee, miksi Matti Nykäsen Pia-leskeä ei kutsuttu: ”Matin äidiltä kysyttiin, keitä läheisiä hän haluaa mukaan”

Matti Nykänen valittiin postuumisti Suomen urheilun kunniagalleriaan.

Urheilugaalassa valittiin torstaina Suomen urheilun kunniagalleriaan, Hall if Fameen, postuumisti legendaarinen mäkihyppääjä Matti Nykänen. Kunniagalleriaan pääsyn lisäksi luovutettiin Uuno-pokaali, jonka vastaanotti Nykäsen äiti Vieno Nykänen.

Vieno Nykäsen lisäksi Urheilugaalassa olivat paikalla Matti Nykäsen sisko ja hänen tyttärensä. Jonkin verran on aiheuttanut kummastusta, että Nykäsen leskeä Pia Nykästä ei kutsuttu gaalaan.

Urheilugaalan pääsihteeri Ria Martinoja kertoo HS:lle, miksi he ottivat yhteyttä nimenomaan Matti Nykäsen äitiin.

”Ihan siksi, että halusimme rakentaa hienon hetken Matin nuoruuden urheilu-uran muistoksi. Äiti on ollut se henkilö, joka on ollut todella isossa roolissa ja tärkeä henkilö [Nykäselle]. Häntä [äitiä] ei ollut aiemmin kutsuttu Urheilugaalaan, joten oli hienoa kutsua nyt hänet.”

Muut kutsut tulivat sen perusteella, mikä oli Matti Nykäsen äidin toive.

”Häneltä kysyttiin, keitä [Nykäsen] läheisiä hän haluaa mukaan”, Martinoja sanoo.

Ennen pokaalin luovuttamista Urheilugaalassa näytettiin kohokohtia Nykäsen urasta olympiavoittoineen, ja Anssi Kela esitti Nykäsen kunniaksi tekemänsä kappaleen.

”Se oli hieno hetki kuten koko ilta”, Martinoja toteaa.

Pia Nykäsen jäämisestä ilman kutsua kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Iltalehden mukaan Matti ja Pia Nykänen saivat joka vuosi kutsun gaalaan, mutta he eivät koskaan menneet sinne.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää