Urheilu

TPS:stä kohupotkut saanut Jonne Virtanen saa lähes 100 000 euron korvaukset

TPS tuomittiin välimieskäsittelyssä syylliseksi työsuhteen perusteettomaan purkamiseen

Jääkiekon SM-liigaseurasta Turun Palloseurasta syyskuussa potkut saanut Jonne Virtanen on voittanut oikeusjutun entistä työnantajaansa vastaan.

TPS tuomittiin välimieskäsittelyssä syylliseksi työsuhteen perusteettomaan purkamiseen, ja seura joutuu korvaamaan Virtaselle 98 500 euroa. Lisäksi TPS joutuu maksamaan Virtasen oikeudenkäyntikulut, reilut 30 000 euroa ja välimiehen palkkion 7 000 euroa. Välimieskäsittelyn päätöksestä ei voi valittaa.

”Haluan korostaa, että minulla ei ole ollut eikä ole ongelmia seuran kanssa, vaan tiettyjen seurassa toimivien/toimineiden henkilöiden kanssa”, Virtanen kirjoitti Twitterissä ja kiitti asianajajiaan.

”Suurin kiitos kuitenkin perheelleni ja vanhemmilleni, jotka auttoivat jaksamaan, kun olin välillä aika syvissä vesissä tämän keissin kanssa.”
”Mielestämme meillä oli asianmukaiset perusteet purkaa Jonne Virtasen työsopimus. Kunnioitamme välimiesoikeuden päätöstä, ja asia on meidän osaltamme loppuun käsitelty”, TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen sanoi perjantaina seuran tiedotteessa.

Lue lisää: Jonne Virtasen henkilöhaastattelu: Isä-Virtasen maailma ei ole pumpulipallo

TPS ilmoitti 5. syyskuuta tapahtuneen työsuhteen purkamisen syyksi epäasiallisen käytöksen ja runsaan alkoholin käytön työtehtävissä, eli joukkueen Tanskan-matkalla. Virtanen kiisti TPS:n väitteet.

”Pääasiallinen tehtäväni on pelaaminen ja harjoittelu. Näissä tehtävissä en ole milloinkaan nauttinut alkoholia tai ollut sen vaikutuksen alaisena”, Virtanen totesi syyskuussa.

Virtanen myönsi, että hänellä oli ollut krapula tulokasillallisen jälkeisenä päivänä ja ottaneensa yhden oluen seuraavana päivänä lentokentällä.

”En pitänyt sitä kokonaisuus huomioon ottaen paheellisena.”

Virtanen pelasi alkukauden turkulaisessa TUTO Hockeyssa. Seitsemän ottelua tuottivat tehopisteet 3+3=6. Mestiksessä pelaavaa turkulaisseuraa Virtanen edusti palkatta. Hän siirtyi lokakuussa Tanskan pääsarjassa pelaavaan Herning Blue Foxiin. Sopimus kattaa kuluvan kauden.

Virtanen edusti TPS:n mustavalkoisia värejä edelliset neljä kautta, eli vuosina 2015–2019.Hän on pelannut Liigan runkosarjassa 542 ottelua tehoin 32+80=112.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tampereen keskustassa on Suomen kovin kommuuni – ”Linnan” asukkaita yhdistää armoton harrastus

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      Kello on 10.40, wc:n roskakorissa on verisiä papereita ja puhdistus­lappuja – HS vietti päivän Oodissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää