Urheilu

EräViikingit katkaisi Tampereen Classicin viime kaudesta jatkuneen voittoputken

Viimeksi Classic oli hävinnyt liigaottelun viime kevään toisessa loppuottelussa.

Miesten Salibandyliigan hallitseva mestari Tampereen Classic koki perjantaina ensimmäisen tappion sitten viime kevään, kun Eräviikingit haki 6–5-voiton.

Viimeksi Classic oli hävinnyt liigaottelun viime kevään toisessa loppuottelussa Turun Palloseuraa vastaan.

Runkosarjassa Classic oli kärsinyt tappion yksitoista kuukautta sitten, 21. helmikuuta 2019.

Classicin tuhoksi koituivat perjantaina ottelun ensimmäiset 24 minuuttia, jolloin EräViikingit karkasi 0–5-johtoon.

Avauserässä EräViikinkien maaleista vastasivat Mika Moilanen, Ondrej Vitovec ja Markus Salmi.

Toisen erän alussa EräViikinkien Ossi Jalonen ja Perttu Järvinen onnistuivat vielä maalinteossa, ja Classic vaihtoi maalille Lassi Torisevan sijaan Markus Talvitien.

Sitten alkoi Classicin nousu. Mikko Leikkanen kavensi, ja taukoon mennessä Classic olivat noussut jo kahden maalin päähän Eemeli Salinin ja Ville Lastikan osumilla.

Kolmannen erän alussa puolustaja Tuomas Aho iski kuitenkin EräViikingit 6–3-johtoon ja samalla ottelun voittomaalin.

Ville Lastikka kavensi vielä kahdesti, mutta EräViikingit piti johtonsa loppuun saakka.

EräViikingit nousi voitollaan taas sarjakakkoseksi. Classicin etumatka kärjessä on 12 pistettä.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusivuotiaana vankileirille, ja nyt hän palasi sinne, missä vauvoja nääntyi nälkään ja ihmisiä katosi öisin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    3. 3

      Kovaääninen voimarouva vei nuoren Jyrki Kataisen lontoolaiseen pubiin ja pyysi tilaamaan savuviskit – Sen jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan

      Tilaajille
    4. 4

      Eipäs tulla Britanniaan vetelehtimään – suomalaisenkin maahanmuuttajan pitää kohta kerätä pisteitä, ja siitä tulee nöyryyttävä kokemus

    5. 5

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    2. 2

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää