Urheilu

Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

Team Uniquen päävalmentaja Mirjami Penttinen vetosi valmentamiensa lasten vanhempiin, että nämä allekirjoittaisivat tukiadressin, jossa he todistavat, ”että lapsenne on kasvanut psykologisesti turvallisessa harrastusilmapiirissä ja ettei perheellä ole kokemusta epäasiallisten valmennusmetodien käytöstä”.

Viime lokakuussa syysloman ollessa loppumaisillaan Helsingfors Skridskoklubbin (HSK) muodostelmaluistelijoiden perheet saivat pitkän Whatsapp-viestin päävalmentajaltaan Mirjami Penttiseltä. Tuolloin julkisuuteen oli juuri tihkunut tietoa valmentajaan kohdistuneista syytteistä epäasiallisesta käytöksestä valmennettaviaan kohtaan, mutta seuran johto ei ollut tiedottanut tapauksesta vanhemmille mitään.

Valmentajan Whatsapp-viestin otsikko oli pelkistetysti ”Tukiadressi”.

”Olen valmentanut vuodesta 1995 noin 2 000:ta nuorta säännöllisesti ja epäsäännöllisesti vielä isompaa määrää. Tässä kurinpidossa on kyse X määrän yksilöiden kokemasta pahasta olosta”, Penttinen kirjoitti.

Valmentaja myös ennusti, mitä seuralle ja joukkueille voi tapahtua, jos häntä rangaistaan.

”Jos minulle päävalmentajana tai [joukkueen koreografille] erittäin tärkeänä oheisvalmentajana langetetaan vakavin rangaistus, tarkoittaa se käytännössä sitä, että kansainvälisen huipputason valmennus häviää HSK:sta”, hän maalaili.

Helsingin Sanomien näkemissä Whatsapp-viesteissä Penttinen vetoaa valmennettaviensa vanhempiin, että nämä osallistuisivat adressiin, jossa vanhemmat todistavat, ”että lapsenne on kasvanut psykologisesti turvallisessa harrastusilmapiirissä ja ettei perheellä ole kokemusta epäasiallisten valmennusmetodien käytöstä”.

Adressiin osallistuttiin lähettämällä sähköposti valmentajan henkilökohtaiseen osoitteeseen. Osa vanhemmista osallistui adressiin, osa taas ei.

 

”Vastapuoli ampuu nyt todella kovilla. Vetoan teihin. Ei mitään someen.”

Eräs luistelijan vanhemmista kirjoitti hallituksen puheenjohtajalle Penttisen Whatsapp-viestistä ja kysyi, onko hallitus adressista tietoinen.

”Se [adressi] aiheuttaa hyvin paljon hämmennystä, koska emme tiedä, mistä häntä syytetään. Emme voi ottaa kantaa, kun asiasta ei kerrota mitään yksityiskohtia. Osa vanhemmista pelkää, että jos he eivät tue Mirua [Mirjami Penttisen lempinimi], heidän lapsensa kärsii ja menettää kisapaikan tai muuta sellaista.”

Hallituksesta vastattiin vanhemmalle, etteivät he olleet adressista tietoisia.

Penttinen vetosi vielä uudelleen valmennettaviensa vanhempiin ryhmäviestillä.

”Vastapuoli ampuu nyt todella kovilla. Vetoan teihin. Ei mitään someen. Ei mitään mihinkään. Jos toimittaja soittaa, sulje puhelin. Sano, että ’anteeksi vaikeassa paikassa’.”

 

”En koe tehneeni mitään normaalista valmennuksesta poikkeavaa, mutta joitain olen loukannut tahtomattani.”

Kun Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta antoi Mirjami Penttiselle viime perjantaina rangaistuksen, osa seuran vanhemmista ahdistui, koska he olivat allekirjoittaneet tukiadressin. He kertoivat kokeneensa myös häpeää tilanteesta.

Osalle vanhemmista aiheutti ahdistusta myös se, että oma tytär oli parhaillaan kilpailemassa Puolan Gdanskissa Hevelius Cupissa, jossa päävalmentaja Penttinen oli mukana useita päiviä valmentamassa kuten ennenkin.

Valmentaja laittoi vanhemmille perjantaina rangaistuksen tultua julki ryhmäviestin, että hän saa olla kansainvälisissä kisoissa mukana.

”Olen Puolassa normisti”, Penttinen viestitti tilanteesta huolestuneille vanhemmille ja laittoi viestiinsä kolme sydäntä perään.

”Multa saa suoraan kysyä, jos haluaa. En koe tehneeni mitään normaalista valmennuksesta poikkeavaa, mutta joitain olen loukannut tahtomattani”, Penttinen viestitti luistelijoiden vanhemmille ja lisäsi vielä yhden sydämen viestin loppuun.

”Se, että valmentaja sai jatkaa vielä rangaistuksen jälkeenkin, oli nuorille luistelijoille viesti, ettemme me aikuiset välitä. Ei, vaikka valmentaja on käskenyt joidenkin joukkueen jäsenten mukaan luistelijan tappaa itsensä”, eräs vanhemmista totesi Helsingin Sanomille.

Tapauksen tultua julki myös muita entisiä luistelijoita on uskaltautunut kertomaan kokemastaan henkisestä väkivallasta.

”Eräs seurassa luistellut tyttö, joka ei kuulunut näihin 13:een jo aiemmin todistaneeseen, kertoi kärsineensä Penttisen simputuksesta. Hänen mielenterveytensä oli horjunut, ja hän kertoi sairastuneensa lukiossa bulimiaan”, kertoo yksi Penttisen valmennettavien vanhemmista.

Penttinen ylitti käytöksellään rajoja monesti siten, että hän kertoi joillekin vanhemmille toisten luistelijoiden hyvinkin henkilökohtaisista asioista, kuten tyttöjen painonnoususta.

Kun Penttinen alkoi valmentaa myös entistä nuorempia lapsia, yksi vanhemmista huomautti hänelle, ettei hän voi puhua yhdeksänvuotiaille niin moittien ja arvostellen kuin hän oli tehnyt.

”Valmentaja sanoi muiden joukkueen jäsenten kuullen eräälle yhdeksänvuotiaalle, ettei hän ole kehittynyt vuodessa yhtään.”

Penttisen asema päävalmentajana HSK:ssa ja erityisesti Team Uniquessa on ollut merkittävä, koska hän on valmentanut neljää eri kilpajoukkuetta 10-vuotiaista aikuisjoukkueisiin.

Penttinen on myös vastannut siitä, kuka nousee seuraavalle tasolle ja kuka mahdollisesti jää kokonaan ulos seurasta.

Jotta aikuisura urheilijana on ollut mahdollinen, on lapsen pitänyt läpäistä valmentajan seula useissa joukkuenostoissa. Se on vaatinut vuosien sitoutumista seuraan ja vanhemmilta suurta taloudellista satsausta.

Muodostelmaluistelu maksaa 300–800 euroa kuussa riippuen joukkueen harjoittelumääristä.

HS-haastattelu: Mirjami Penttinen myöntää joskus hermostuneensa ja käyttäneensä kovaa kieltä

Erkki Kylmänen HS

Team Uniquen päävalmentaja Mirjami Penttinen kiistää HS:n haastattelussa, että olisi ”koskaan käskenyt ketään haukkumaan toisiaan missään ringissä tai muutoinkaan”.

Hän vastasi HS:n esittämiin kysymyksiin sähköpostitse asianajajansa Petteri Sotamaan välityksellä.

Penttinen sanoo olevansa järkyttynyt mittasuhteista, jotka ”huutorinkiasia” on saanut. Hänen mukaansa väite on perätön.

Suomen Taitoluisteluliitto langetti viime perjantaina Penttiselle vuoden pituisen liiton alaista kilpailutoimintaa koskevan kilpailukiellon asiattoman käytöksen vuoksi. Päätöstä edelsi Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin käynnistämä tutkinta Penttisen toiminnasta sen jälkeen, kun entiset muodostelmaluistelijat olivat kertoneet kokemuksistaan Et ole yksin -palvelun kautta.

Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan mukaan Penttinen syyllistyi urheilun eettisten sääntöjen rikkomiseen muun muassa käyttämällä toistuvasti valmennettaviaan kohtaan epäasiallista kieltä, huutamalla ja nöyryyttämällä. Hän sai vuoden mittaisen liiton alaista kilpailutoimintaa koskevan toimintakiellon.

Ylen julkaiseman jutun mukaan Penttinen muun muassa käski joukkueensa tyttöjä yhdessä haukkumaan ja halventamaan ringin keskelle asetettua joukkuetoveriaan. Haukkuminen ja nöyryyttäminen jatkuivat Ylen mukaan vuosien ajan.

”Olen varmasti 20 vuoden valmennusurani aikana joskus hermostunut ja käyttänyt kovaa kieltä valmennuksessa, mutta olen aina myös pyytänyt tätä anteeksi. Mitään nöyryyttävää, alistavaa tai muutoinkaan epäasiallista tähänkään ei ole liittynyt”, Penttinen sanoo Helsingin Sanomille.

Penttisen mukaan lautakunnassa kuultiin myös urheilijoita, jotka kertoivat, ettei mitään epäasiallista ole tapahtunut.

HS kertoi Penttiselle, että lehden hallussa olevien dokumenttien mukaan hän oli viime lokakuussa Whatsapp-ryhmässä pyytänyt valmentamiensa lasten ja nuorten vanhempia osallistumaan itseään koskevaan ”tukiadressiin” ja että vanhemmat todistaisivat, että heidän lapsensa on kasvanut psykologisesti turvallisessa harrastusilmapiirissä ja ettei perheellä ole kokemusta epäasiallisten valmennusmetodien käytöstä.

HS kysyi, miksi Penttinen teki niin.

”Vanhemmista moni halusi osoittaa tukensa meidän tämänhetkisen tilanteen pohjalta, ja siksi laitoin viestin”, Penttinen vastaa.

HS huomautti myös, että Penttinen vetosi vielä myöhemmin vanhempiin uudella ryhmäviestillä, ettei kukaan laittaisi sosiaaliseen mediaan tai mihinkään muuallekaan mitään asiaan liittyvää eikä vastaisi toimittajien kysymyksiin.

Oliko kyse siitä, että Penttinen lasten ja nuorten valmentajan valta-asemaansa käyttäen pyrki vaientamaan asianosaisia ja estämään itselleen vahingollisista asioista puhumisen?

”Emme uskaltaneet antaa vanhempien kerätä mitään, koska koko prosessi oli erikoinen ja salaamisvelvoitetta korostettiin meille vahvasti. Siksi suostuin laittamaan viestin itse”, Penttinen vastaa.

Kysymykseen, miksi hän osallistui Puolaan suuntautuneelle kisamatkalle, vaikka oli juuri joutunut liiton kurinpitotoimien kohteeksi, Penttinen vastasi:

”Päätös tuli vasta kun olin Puolassa. Sain ensin liitolta tiedon, että mitään estettä jatkaa matkaa ei ole. Liitolta tuli lauantaiaamuna uusi päinvastainen tieto, jota noudatin.”

Penttisen lisäksi hänen asianajajansa Sotamaa kyseenalaistaa voimakkaasti Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan tekemän päätöksen.

”Liiton sisäisen kurinpidon tekemä päätös asiassa on näytön arvioinnin osalta yksipuolinen ja muutoinkin oikeudellisesti kestämätön. Prosessissa esitettiin näyttö siitä, että väitteet eivät pidä paikkaansa. Tätä ei ole kuitenkaan päätöksessä huomioitu”, hän sanoo.



Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää