Urheilu

Taitoluisteluliitto sai tietoja valmentaja Mirjami Penttisen toiminnasta jo keväällä 2017 – ”Tuolloin puuttumisellamme ja sitä seuranneilla toimenpiteillä ei ollut riittävää ja toivottua vaikutusta”

Liitto ei ollut suoraan yhteydessä valmentaja Mirjami Penttiseen, mutta seurassa sovittiin esimerkiksi henkilökohtaisesta työnohjauksesta.

Taitoluisteluliitto on saanut yhteydenoton muodostelmaluistelun valmentajan Mirjami Penttisen toiminnasta jo keväällä 2017.

Liiton puheenjohtaja Laura Raitio kertoo STT:lle, että Penttisen valmennuksesta ilmoittivat erään luistelijan vanhemmat. Kyse oli epäilyksistä, jotka koskivat epäeettistä toimintaa.

”Epäilykset koskivat luistelijan kokemuksia valmennuksesta”, Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo kertoo STT:lle.

Raition mukaan liitto vaati ja sai tuolloin seuralta selvityksen tapahtumista. Wuorenheimo kertoo, että liitto ei ollut suoraan yhteydessä Penttiseen tapauksen takia.

Wuorenheimon mukaan Helsingfors Skridskoklubbin eli Helsingin Luistinklubin (HSK) hallitus on hoitanut kommunikoinnin Penttisen kanssa. Wuorenheimo sanoo, että puhumisen hoitaminen kuuluu työnantajalle eli tässä tapauksessa seuralle.

”Seura on liiton jäsen ja me hoidamme yleisestekin asiat seuran kanssa, emme ohita työnantajaa, esimiehiä tässä tapauksessa yleisestikään”, Wuorenheimo sanoo.

Raition mukaan kevään 2017 yhteydenotto oli ensimmäinen yhteydenotto, joka Penttisen toiminnasta on tullut hänen aikanaan.

”On lisäksi selvitetty, onko tämä ensimmäinen kerta kun otettu yhteyttä. Olen tehnyt kyselyn edeltäjilleni ja edellisille hallituksille, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun liittoon on oltu yhteydessä asian tiimoilta”, Wuorenheimo sanoo.

Vuoden 2017 yhteydenoton jälkeen liitto vaati ja sai tuolloin seuralta selvityksen tapahtumista.

Tuolloin sovittiin muun muassa henkilökohtaisesta työnohjauksesta, valmennustiimin työnohjauksesta, säännöllisistä palautekeskusteluista ja säännöllisistä seurakyselyistä palautteen saamiseksi sekä luistelijoilta että vanhemmilta.

”Jälkikäteen ymmärrämme, että tuolloin puuttumisellamme ja sitä seuranneilla toimenpiteillä ei ollut riittävää ja toivottua vaikutusta. Ja tästä olemme hyvin pahoillamme. Tämän asian laajuus ja sen vakavuus ovat selvinneet meille vasta tutkinnassa kevään ja kesän 2019 aikana. Luistelijan vanhemmilta 2017 saatu tieto sekä liiton toimenpiteet silloin ovat olleet mukana kurinpitolautakunnalle syksyllä 2019 toimitetussa materiaalissa”, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Raitio sanoo STT:lle sähköpostitse toimittamassaan vastauksessa.

Raition mukaan liitto on nyt saanut runsaasti yhteydenottoja, jotka ovat koskeneet epäilyksiä epäasiallisesta käytöksestä.

Penttisen työantaja eli HSK:n puheenjohtaja Pirjo Hellä ei vastaa STT:n kysymyksiin siitä, mihin toimenpiteisiin seura ryhtyi vuonna 2017. Hellä ei myöskään vastaa siihen, mikä takia toimenpiteillä ei ollut toivottua vaikutusta.

”Työstämme paraikaa myös vastausta Suomen Taitoluisteluliiton selvityspyyntöön. Tällä hetkellä siis aikamme menee lähes kokonaan tähän työhön ja sisäisen viestinnän hoitamiseen. Se tarkoittaa myös vastausten hakemista moniin kysymyksiin, joista useimpiin emme edes juuri nyt pysty vastaamaan, koska meillä ei ole niihin riittävästi tietoa”, Hellä sanoo sähköpostitse STT:lle.

Hellän mukaan ”valmentajakysymyksen käsittely on vielä kesken ja etenee asianmukaisen prosessin mukaan”.

”Valitettavasti tässä vaiheessa emme voi lausua asiasta tämän tarkemmin.”

Hellän mukaan HSK tiedottaa ensi viikon alussa Taitoluisteluliitolle toimitettavasta informaatiosta. Hän sanoo lisäksi kertovansa silloin tarkemmin, ”mitä seurassa on tehty ja tullaan tekemään turvallisen ja viihtyisän harrastusympäristön takaamiseksi”.

Taitoluistelun maine sai vakavan kolauksen viime perjantaina, kun julkisuuteen levisi tietoja muodostelmaluistelun valmennuksen epäasiallisista menetelmistä. Toistakymmentä entistä valmennettavaa kertoi Ylen jutussa suomalaisvalmentajan asiattomasta käytöksestä.

Ilmeni, että kyse oli HSK:n muodostelmaluistelun päävalmentajan Mirjami Penttisen toiminnasta. Penttistä on syytetty valmennettaviensa halventamisesta ja nöyryyttämisestä sekä henkisestä väkivallasta ja aseman väärinkäytöstä.

Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta on asettanut Penttisen vuoden kilpailukieltoon epäasiallisen käytöksen vuoksi, ja hänen työnantajansa eli HSK on vapauttanut Penttisen päävalmentajan tehtävistä toistaiseksi.

Penttinen sanoi tiistaina STT:lle antamassaan lausunnossa, ettei ole valmennustoiminnallaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa tai vanhempaa. Penttinen sanoo olevansa äärimmäisen järkyttynyt, surullinen ja pahoillaan tilanteesta.

Penttisen asianajaja Petteri Sotamaa pitää väitteitä valmentajan asiattomasta toiminnasta keskeisiltä osin virheellisinä.

Asianajaja on kiistänyt STT:lle, että päävalmentaja Penttinen olisi halventanut, nöyryyttänyt tai kohdistanut henkistä väkivaltaa valmennettaviinsa tai käyttänyt väärin asemaansa. Sotamaan mukaan mikään ei oikeuta tapaa, jolla asiaa on viime päivinä käsitelty ja luonnehtii sitä noitavainoksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää