Urheilu

Taitoluistelun EM-kisat meni maksukortin taakse televisiossa: Emmi Peltosen ja muut kisatapahtumat näkee myös ilmaiseksi

Nordic Entertainment Group hankki oikeudet neljäksi kaudeksi.

Joillekin taitoluistelun ystäville tuli yllätyksenä, että Yle ei enää näytä taitoluistelun EM-kisoja. Kisat ovat parhaillaan menossa Itävallassa.

Jo viime heinäkuussa kerrottiin, että Nordic Entertainment Group hankki taitoluistelun ja muiden Kansainvälisen luisteluliiton tärkeimpien kilpailujen tv-oikeudet, ja sopimus tuli voimaan jo syksyllä. Sopimus kattaa neljä kautta eli on voimassa kauden 2022–2023 loppuun saakka.

Sopimukseen kuuluvat muun muassa taitoluistelun EM- ja MM-kilpailut sekä Grand Prix, muodostelmaluistelun MM-kilpailut, pikaluistelun MM-kisat sekä pikaluistelun maailmancup.

Suomessa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että muun muassa parhaillaan meneillään olevat EM-kisat näkyvät televisiossa maksullisilla Viasat-kanavalla (Viasat Urheilu tai Viasat Sport). Lisäksi kisat näkyvät niinikään maksullisessa Viaplay-suoratoistopalvelussa.

Näiden lisäksi kisoja voi seurata maksutta viafree.fi-palvelussa samaan tapaan kuin esimerkiksi Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsintaotteluita näytettiin.

EM-kisat selostaa edelleen jo Ylen lähetyksistä tuttu Anuliisa Uotila.

Jäätanssin vapaatanssi alkaa kello 14.30 ja naisten vapaaohjelma kello 19.30. Jäätanssissa ovat mukana Yuka Orihara ja Juho Pirinen (lyhyttanssin jälkeen 16.) sekä naisten vapaaohjelmassa Emmi Peltonen (lyhytohjelman jälkeen viides) ja Linnea Ceder (15.).
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tampereen keskustassa on Suomen kovin kommuuni – ”Linnan” asukkaita yhdistää armoton harrastus

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      Kello on 10.40, wc:n roskakorissa on verisiä papereita ja puhdistus­lappuja – HS vietti päivän Oodissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää