Urheilu

Iivo Niskasen huikea show pyöri maailmancupin yhdistelmäkisassa, erikoinen taktiikka ei aivan riittänyt: ”Tulipahan ainakin kokeiltua”

Naisten kilpailussa vapaan osuus pudotti Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen sijoitusta, Therese Johaug oli ylivoimainen.

Olympiavoittaja Iivo Niskanen tarjosi maailmancupin yhdistelmäkilpailussa melkoisen näytöksen lauantaina Saksan Oberstdorfissa. Niskanen lähti alkumatkasta muilta karkuun, putosi välillä puolen minuutin päähän, nousi taas kärkeen ja sijoittui lopulta kahdeksanneksi.

Perinteisen hiihtotavan osuudella Niskanen oli kärjessä vielä 10 kilometrin kohdalla, mutta suksien vaihdossa (15 km) vapaalle osuudelle Niskanen oli pudonnut yhdeksänneksi lähes puoli minuuttia kärjestä ja Niskasen peli näytti pelatulta.

Vapaan osuudella Niskanen kuitenkin otti kärkiryhmän vielä kiinni ja oli 26,3 kilometrin väliaikapaikalla jo kärjessä. Veto ei kuitenkaan kestänyt viimeisten kilometrien aikana.

Kisan jälkeen Niskanen totesi Hiihtoliiton äänitallenteella, että meno tuntui hyvältä.

”Taktisesti oli vähän turhan aggressiivinen hiihto. Tulipahan ainakin kokeiltua, millaisella taktiikalla tässä kannattaa hiihtää [MM-kisat ensi vuonna Oberstdorfissa]. Vaikka olin siinä välissä ’täysin kuollut’, pystyin kuitenkin skeitin [luisteluhiihdon] hiihtämään hyvin alusta alkaen. Oli loistava päivä, mutta taktiikka ei ollut voittava. Välillä pitää vain kokeilla rohkeaa hiihtoa.”

Kilpailun voitti maailmancupin kärjessä oleva Venäjän Alexander Bolšunov. Hän oli loppukirissä vahvempi kuin norjalaiset Simen Hegstad Krüger ja Sjur Røthe. Niskasen ero kärkeen oli 17,3 sekuntia.

Muista suomalaisista Ristomatti Hakola ol 21:s, Perttu Hyvärinen 24:s, Lari Lehtonen 36:s ja Lauri Lepistö 50:s.

Suomalaishiihtäjät Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen olivat loistavissa asemissa naisten yhdistelmäkilpailussa perinteisen osuuden jälkeen.

Kaksikko oli Norjan Therese Johaugin jälkeen tulleen ryhmän kärkipäässä ja suksien vaihdon jälkeen Pärmäkoski oli kakkosena ja Niskanen kolmantena.

Vapaan osuus ei kuitenkaan sujunut aivan samaan tahtiin. Lopulta Pärmäkoski oli viides ja Niskanen kahdeksas.

Pärmäkoski hävisi kisan soolohiihtona voittaneelle Johaugille 22,9 sekuntia ja Niskanen 43,7 sekuntia.

Kakkoseksi sijoittui Noran Ingvild Flugstad Østberg ja kolmanneksi Itävallan Teresa Stadlober.

Yhdistelmäkisassa hiihdettiin 7,5 kilometriä perinteisellä ja 7,5 kilometriä vapaalla tyylillä.

Anne Kyllönen oli 21:s, Susanna Saapunki 38:s ja Vilma Nissinen 39:s.

Lisätty 25.1.2020 kello 14.48 Lari Lepistön sijoitus. Oikaisu 26.1.2020 kello 15.21: Lisätty Ristomatti Hakolan sijoitus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää