Urheilu

Kohun keskelle joutunut Team Unique teki Göteborgissa kauden kärkipisteet

Venäläiset joukkueet hallitsivat vapaaohjelmaa ja ottivat kaksi palkintopallisijoitusta.

Paljon julkisuudessa ollut muodostelmaluistelujoukkue Team Unique sijoittui toiseksi Göteborgin haastajatason kilpailussa kahden venäläisseuran puristuksessa.

Venäläinen Paraside voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman keräsi 231,85 pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Crystal Ice Senior sijoittui vapaaohjelmassa toiseksi, mutta Team Unique säilytti kokonaiskilpailun kakkossijan yhteispisteillään 227,61. Itänaapurin Crystal Ice Senior sai 223,44 pistettä.

Team Unique luisteli vapaaohjelmansa Betrayedin, joka sujui kapteeni Iines Saalastin mukaan hyvin, vaikka mukaan mahtui pientä haparointia. Ohjelmasta saadut pisteet 147,58 ovat sen kauden parhaat vapaaohjelmapisteet.

Kotimaisen kauden kärkitulos koheni Göteborgissa 1,18 pisteellä. Edellisen ennätyksen Team Unique oli tehnyt viikko sitten Gdanskissa Puolassa.

”Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Olemme vetäneet kolme kisaviikkoa putkeen, emmekä ole päässeet treenaamaan oikein missään välissä. Nyt pääsemme harjoittelemaan ja nostamaan vielä tasoa seuraaviin kisoihin”, Saalasti sanoi Taitoluisteluliiton tiedotteessa.

Seuraavan kerran Team Unique kilpailee Milanossa helmikuun puolivälissä.

Team Unique on noussut viime viikkoina esille päävalmentajansa Mirjami Penttisen epäiltyjen valmennusmetodien ansiosta.

Penttinen on vastannut HSK:ssa (Helsingfors Skidskoklubb) muodostelmaluistelusta ja on samalla edustusjoukkueen Team Uniquen päävalmentaja, mutta on tällä hetkellä hyllytetty tehtävästään saatuaan vuoden kilpailukiellon Taitoluisteluliitolta epäeettisen toiminnan takia.

ESS:n Lumineers sijoittui kilpailussa neljänneksi. Vapaaohjelma Swipe Right riitti viidenneksi parhaisiin pisteisiin, mutta kokonaispisteet olivat 207,46.

Limineers teki oman piste-ennätyksensä ylittämällä ensimmäisen kerran 200 pinnaa.

Junioreiden kilpailun voittajaksi nousi Sunrise 1 Junior. Juniorien haastajatason kilpailuun osallistui 15 joukkuetta.

Oikaisu sunnuntaina 26. tammikuuta kello 14.40: Mirjami Penttinen on HSK:n muodostelmaluistelijoiden ei, koko HSK:n päävalmentaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikahakijan tuomisesta Suomeen

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää