Urheilu

Liverpool koki yllättävän takaiskun: piskuinen Shrewsbury pakotti mahtiseuran uusintaotteluun Englannin cupissa

Ottelun sankariksi nousi Shrewsburyn Jason Cummings.

Englannin Valioliigaa ylivoimasesti johtava Liverpool joutui yllättäviin vaikeuksiin kolmannen sarjatason Shrewsbury Townin kanssa Englannin cupin neljännellä kierroksella. Liverpool johti vierasottelua jo 2–0, mutta rajusti taistellut Shrewsbury nousi 2–2:een ja uusintaotteluun.

Liverpool lähti otteluun melkoisen varamiehisellä kokoonpanolla, mutta kun Shrewsbury nousi tasoihin 75. minuutilla, kentälle juoksutettiin huippuhyökkääjistä ensin Mohamed Salah ja hieman myöhemmin Robert Firmino. Se ei kuitenkaan auttanut. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuudet kolmanteen maaliin, mutta sitä ei syntynyt.

Liverpool ei missään tapauksessa halunnut uusintaottelua, sillä helmikuussa alkavat myös Mestarien liigan pudotuspelit. Uusintaottelu pelataan helmikuun ensimmäisellä viikolla.

Ottelun avausmaali syntyi avausjakson 15. minuutilla Liverpoolin Curtis Jonesin jalasta. Myös alle 10 000 katsojan stadionilla pelaavalla Shrewsburylla oli hyviä maalipaikkoja ensimmäisellä puoliajalla.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu vain alle minuutti, ottelu näytti ratkenneen nololla tavalla: Shrewsburyn puolustaja Donald Love ”sijoitti” Liverpoolin vaarattoman keskityksen omaan maaliin.

Se ei kuitenkaan lannistanut kotijoukkuetta, vaan Jason Cummings laukoi rangaistuspotkusta kavennuksen 65. minuutilla ja sama mies teki tasoituksen kymmenen minuuttia myöhemmin.

Englannin cupin neljännen kierroksen päättää maanantai-iltana pelattava Bournemouth–Arsenal.

Englannin cupin neljäs kierros:

Sunnuntain ottelut:

Manchester City–Fulham 4–0

Tranmere–Man Utd 0–6

Shrewsbury–Liverpool 2–2

Lauantain ottelut:

Brentford–Leicester 0–1

Burnley–Norwich 1–2

Coventry–Birmingham 0–0

Millwall–Sheffield United 0–2

Newcastle–Oxford 0–0

Portsmouth–Reading 4–1

Southampton–Tottenham 1–1

West Ham–West Bromwich 0–1

Hull–Chelsea 1–2

Perjantain ottelut:

Northampton–Derby 0–0

QPR–Sheffield Wednesday 1–2
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkärit avautuvat rajusti Apotti-järjestelmästä, kokemuksista raportoinut Twitter-tili suljettiin – HS kerää kommentteja Husin tietojärjestelmästä

    2. 2

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät eleganssin, jonne vaellettiin kaukaa

    3. 3

      Poliisi epäilee kahta poikaa kolmannen alaikäisen pojan tapon yrityksestä Sörnäisissä

    4. 4

      Mitä jos koronavirus iskee omalle työpaikalle? Saksassa Webaston työntekijä otti särkylääkettä ja ehti tartuttaa kollegansa ennen kuin ymmärsi sairastuneensa

    5. 5

      ”Tämmöisessä paikassa ei käy ikinä hyvin”, ajatteli oululaismies ja hetkeä myöhemmin hän ampui isoveljeään päähän – näin pelonsekainen yö eteni ampujan mukaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    3. 3

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    5. 5

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää