Vaihtuuko NBA:n logo Kobe Bryantin kuoleman vuoksi? Aloite kerännyt jo yli 2,7 miljoonaa allekirjoitusta - Urheilu | HS.fi
Urheilu

Vaihtuuko NBA:n logo Kobe Bryantin kuoleman vuoksi? Aloite kerännyt jo yli 2,7 miljoonaa allekirjoitusta

NBA:n nykyinen logo on suunniteltu vuonna 1969.

Kobe Bryant kuoli sunnuntaina helikopterionnettomuudessa. Hän pelasi koko NBA-uransa Los Angeles Lakersissa. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

Julkaistu: 29.1. 16:23, Päivitetty 29.1. 17:34

Sunnuntaina helikopterionnettomuudessa kuolleelle koripallolegendalle Kobe Bryantille halutaan poikkeuksellinen kunnianosoitus.

Change.orgissa avattiin pian kuoleman jälkeen kansalaisaloite Bryantin siluetin saamiseksi ammattilaissarja NBA:n logoon, ja keskiviikkona kello 16.20 Suomen aikaa aloitteen oli allekirjoittanut jo yli 2,7 miljoonaa ihmistä.

Joukossa ovat yhdysvaltalaiskuuluisuuksista muun muassa muusikot Justin Bieber, Snoop Dogg ja Usher.

Aloitteen takana on Vanocuverista kotoisin oleva 16-vuotias Nikyar Moghtader. Hän kertoi NBC:lle, että toivoi alun perin aloitteen saavan edes sata allekirjoitusta.

”Syy aloitteelle oli, että Kobe Bryant oli sankari ja roolimalli minulle ja lukemattomille muillekin faneille”, Moghtader kommentoi NBC:lle.

”Hänen menehtymisensä sattui sydämeen, ja halusin aloitteella osoittaa hänelle kunnioitusta. En uskonut tästä tulevan mitään sen enempää.”

NBA:n nykyinen logo on ollut käytössä vuodesta 1969, ja sen suunnitteli Alan Siegel. Logossa on Los Angeles Lakersin entisen suurpelaajan Jerry Westin siluetti.

”Se oli pystykuva, ja siinä oli liikettä. Se oli täydellinen”, Siegel kuvaili kuvaa vuonna 2010.

NBA:n logo on jo yli 50 vuotta vanha. Kuva: Tingshu Wang / Reuters

West pitää logoon päätymistä kunnianosoituksena, mutta hän kommentoi vuonna 2017, ettei haittaisi, vaikka pelaaja logossa vaihtuisi.

”Se on imartelevaa, mutta toivon, ettei olisi tullut julkisuuteen, että minä olen kuvassa. En koskaan halua tehdä numeroa itsestäni, en vain ole sellainen”, West sanoi Washington Postille.

NBA ei ole vastannut NBC:n ja CNN:n tiedusteluihin, pitäisikö logoon vaihtaa Bryantin siluetti Westin tilalle.

Kaikki helikopterionnettomuuden uhrit on varmistettu

Kobe Bryantin turmakopterista puuttui tärkeä varoitusjärjestelmä

Kobe Bryantin raiskauskohusta muistuttanut toimittaja hyllytettiin tehtävistään

Lakersin entiset tähdet muistelivat Kobe Bryantia tyhjällä Staples Center -areenalla: ”Meidän pitää juhlia hänen elämäänsä”

Helikopterin maahansyöksyssä kuolleen Kobe Bryantin ruumis tunnistettiin

Kobe Bryantin turmakopterin lentäjän viimeiset radiokeskustelut julki: ”Hän halusi lentää yhä matalammalla”

Seuraa uutisia tästä aiheesta