Korhonen jäi lyönnin päähän jatkokierroksista Saudi-Arabiassa - Urheilu | HS.fi
Urheilu

Korhonen jäi lyönnin päähän jatkokierroksista Saudi-Arabiassa

Kalle Samooja selviytyi niukasti jatkoon.

Mikko Korhonen pelasi kolme turnausta peräkkäisinä viikkoina. Kuva: Steve Flynn / USA TODAY Sports

Julkaistu: 31.1. 18:19

Suomen ykkösgolfaaja Mikko Korhonen karsiutui jatkokierroksilta, kun Euroopan-kiertuetta pelattiin Saudi-Arabiassa. Korhonen keräsi kahdelta kierrokselta kaksi yli par -tuloksen, ja jäi kisan kahdelta viimeiseltä kierrokselta lyönnin päähän.

Korhonen löi perjantaina 71 lyöntiä eli saman +1-tuloksen kuin torstaisella avauskierroksella. Loppukiri jatkopaikkaan tyssäsi päätösreiän par-tulokseen.

”Todella huonoa tekemistä tänään. Lopussa pieni kiri, joka päättyi kolmen putin pariin viimeisellä reiällä. Jotenkin juuri noin tässä piti käydäkin. Ei ollut jotenkin paukkuja, ja kolmas kisaviikko putkeen tässä vaiheessa kautta oli liikaa. Kaikki jäi (edellisviikon kisaan) Dubaihin”, Korhonen kertoi tiedotteessa.

”Jotenkin olin kaksi päivää niin huono”, että karsiutuminen ei edes oikeastaan harmita.

Kalle Samooja (par) ylsi jatkoon, Tapio Pulkkanen (+4) karsiutui Korhosen tavoin.

”Tänään oli melkoisen erilainen päivä eiliseen verrattuna”, Samooja sanoi tiedotteessa. ”Eilen pelailtiin marenkikelissä ja tänään kohtalaisen kovassa tuulessa. Jos putteri oli eilen vihollinen, niin tänään se oli bägin parhaita kavereita. Näin ne päivät vaihtelevat urheilussa.”

Seuraa uutisia tästä aiheesta