Urheilu

Selvitys: Monissa luistelulajeissa häirintä ja kiusaaminen laajamittaista

Kyselyyn vastanneista 272 pikaluistelun, rullaluistelun ja roller derbyn urheilijasta ja valmentajasta peräti 131 vastaajaa oli kokenut tai havainnut häirintää oman uransa aikana.

Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin luistelulajien urheilijoille ja valmentajille tekemän selvityksen tulokset ovat kylmää luettavaa.

Kyselyyn vastanneista 272 urheilijasta ja valmentajasta peräti 131 vastaajaa oli kokenut tai havainnut häirintää oman uransa aikana. Selvityksen oli tilannut Pikaluisteluliitto ja siinä tutkittiin kiusaamisen ja häirinnän esiintymistä pikaluistelussa, rullaluistelussa ja roller derbyssä.

Suurin osa kiusaamiskokemuksista ja -havainnoista sijoittuivat viimeisen neljän vuoden ajalle.

Vastausten perusteella kiusaajat olivat useimmiten valmentajia. Myös joukkue-, seura- tai harjoituskaveri nimettiin kiusaajaksi.

Vastaajista vain harvat olivat yrittäneet puuttua kokemaansa kiusaamiseen kertomalla asiasta seura- tai liittotoimijoille, kuten valmentajalle tai heidän esimiehilleen. Kiusaamisista kertominen ei muutamaa tapausta lukuun ottamatta johtanut epäasiallisen käytöksen loppumiseen.

Urheilijoista ja valmentajista 24 prosenttia oli kokenut tai havainnut seksuaalista tai sukupuolista häirintää. Sukupuolittain tarkasteltuna naiset olivat kokeneet ja havainneet seksuaalista ja sukupuolista häirintää eniten.

Lähes puolet vastaajista oli kokenut häirintää viimeisen neljän vuoden aikana. Merkittävä osa vastaajista ei kertonut häirinnästä kenellekään, koska he eivät uskoneet kertomisen auttavan tai pelkäsivät leimaantumista.

”Selvityksen johtopäätöksenä on, että pikaluistelussa ja roller derbyssä esiintyy merkittävästi kiusaamista ja häirintää. Valmentajien epäasiallinen käytös on ollut laajamittaista”, raportissa todetaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    3. 3

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    4. 4

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Italiassa nyt yksitoista kuolonuhria, Iranissa hikoilevana tv:ssä esiintynyt apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    5. 5

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    2. 2

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    5. 5

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    6. Näytä lisää