Urheilu

Luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen yrittää kumota kilpailukieltonsa: valitti Urheilun oikeusturvalautakuntaan

Penttinen sai vuoden pituisen liiton alaista kilpailutoimintaa koskevan kilpailukiellon asiattoman käytöksen vuoksi.

Muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttinen on jättänyt Urheilun oikeusturvalautakuntaan valituksen Taitoluisteluliitolta saamastaan kilpailukiellosta.

Valituksen on jättänyt myös varoituksen toiminnastaan saanut Lilli Helpi. Hänen katsottiin muun muassa rikkoneen sääntöjä jättämällä puuttumatta Penttisen käytökseen.

Valituksissa vaaditaan kurinpitolautakunnan päätöksen kumoamista ja määrättyjen kurinpitoseuraamusten poistamista.

Liitto langetti 17. tammikuuta Penttiselle vuoden pituisen liiton alaista kilpailutoimintaa koskevan kilpailukiellon asiattoman käytöksen vuoksi. Päätöstä edelsi Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin käynnistämä tutkinta Penttisen toiminnasta sen jälkeen, kun entiset muodostelmaluistelijat olivat kertoneet kokemuksistaan Et ole yksin -palvelun kautta.

Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan mukaan Penttinen syyllistyi urheilun eettisten sääntöjen rikkomiseen muun muassa käyttämällä toistuvasti valmennettaviaan kohtaan epäasiallista kieltä, huutamalla ja nöyryyttämällä.

Taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb eli Helsingin Luistinklubi (HSK) hyllytti Penttisen liiton päätöksen jälkeen.

Oikeusturvalautakunta kertoo tiedotteessaan pyrkivänsä ratkaisemaan asiat kevään 2020 kuluessa. Käsittelyaikataulu tarkentuu valmistelun aikana.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    2. 2

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    3. 3

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    4. 4

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    5. 5

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää