Urheilu

Edmontonin hyökkääjä teki tempun, joka kuuluu jääkiekossa kiellettyjen asioiden listalla kärkipaikoille: ”Noin ei vain tehdä”

Edmontonin Zack Kassiani potkaisi Tampan Erik Cernakia luistimella rintaan torstain NHL-kierroksella.

Edmonton Oilersin luottopelaajiin kuuluvan Zack Kassianin pinna paloi pahasti torstain NHL-ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan.

Kassian potkaisi laitanahinan yhteydessä Tampan Erik Cernakia luistimella rintaan. Cernak selvisi vaarallisen näköisestä tilanteesta ilman vammoja, mutta jälki olisi ollut paljon pahempaa, mikäli potku olisi suuntautunut kaulan ja pään alueelle.

Kassian, Cernak ja Oilersin Josh Archibald takkusivat jäänpinnassa.

Kun kasa alkoi purkautua, potkaisi Kassian oikealla luistimellaan Cernakia rintaan. Tilanne jäi tuomaristolta huomaamatta, mutta NHL:n kurinpito voi ottaa tapaukseen jälkikäteen käsittelyyn.

”Kysyin, että mikä häntä vaivaa. Noin ei vain tehdä. Hän ei vastannut. Saan olla iloinen, että terä ei osunut ylemmäksi”, Cernak kertasi tapahtumaa The Athletic-lehden mukaan.

Kassianin mukaan tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä.

”Hän piti kiinni jalastani ja yritin vain päästä irti. Se oli normaali reaktio.”



Sportsnetin haastattelussa Kassian toisti, että hän vain yritti potkia itsensä irti tilanteesta. Kassianin mukaan Cernak painoi häntä Archibaldia jäähän, ja hän vain yritti päästä tilanteesta pois.

Kassian väitti, että tilanne tuntui kestävän ikuisuuden.

”Jos olisin potkaissut häntä kovaa, Cernak olisi iskenyt takaisin tai erotuomari olisi antanut jäähyn.”



Cernakin lisäksi Kassian ei saanut ymmärrystä teolleen kiekkoasiantuntijoilta.

”Kaikki tietävät, että tiettyjä asioita jääkiekossa ei saa tehdä ja potkaiseminen on listan kärjessä”, totesi NHL-analyytikko Mike Jonson.



Hän arveli Kassianin saavan teostaan pelikieltoa.

”Mitä helvettiä hän ajatteli”, totesi puoelstaan TSN:n NHL-analyytikko Carlo Colaiacovo.

Tampa voitti ottelun 3–1, ja kasvatti voittoputkensa jo yhdeksään otteluun.

Kassiani tunnetaan NHL-kaukaloissa pelaajana, joka on valmis iskemään takaisin, jos omia pelaajia kohdellaan kaltoin ja välillä muutenkin.

Kuukausi sitten hän käynnisti silmittömän tappelun sen jälkeen, kun Calgaryn Matthew Tkachukin oli taklannut häntä ensin kovaa ja toisella kertaa asiattomasti.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mitä varten te olette siellä, kysyi Terttu Paavola pihalleen putkahtaneelta ihmisjoukolta – Mobiilipeli ajoi asukkaat raivon partaalle Vantaalla

    2. 2

      Ministeriö: Suomessa varauduttu 400 000 ihmisen suojaamiseen, jos koronavirus leviää

    3. 3

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    5. 5

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    3. 3

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää