Urheilu

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp ylisti Valioliigan historiallista ottelutaukoa ja kehui lauantain vastustajaa, Teemu Pukin Norwichia

Englannin Valioliigan historian ensimmäinen kesken kauden pidettävä ottelutauko kerää kiitosta Liverpoolin päävalmentajalta Jürgen Kloppilta, sillä liigaa ylivoimaisesti johtavan Liverpoolin pelaajat ovat päässeet kuntouttamaan vaivojaan joulu-tammikuun hektisen otteluohjelman jälkeen.

Valioliigan 26. ottelukierros on jaettu helmikuussa kahdelle viikonlopulle, joten jokaiselle joukkueelle jää yksi viikonloppu lepoaikaa. Liverpool on pelannut liigaottelun viimeksi helmikuun 1. päivä ja kohtaa lauantaina vierasottelussa Teemu Pukin edustaman Norwichin.

Vuonna 2015 saarivaltioon ja Liverpooliin saapunut saksalaisluotsi on kritisoinut vankasti Englannin kenttien ottelusumaa joulunpyhien jälkeen. Kloppin mukaan takana oleva pelitauko on tehnyt pelaajille ihmeitä.

”Olin pelaaja itsekin. Tuntuu, että pelasin 80 prosenttia ajasta kivun kanssa, kun muistelen ajassa taaksepäin. Ammattipelaajalle on täysin normaalia pelata kivun kanssa”, Klopp veisteli.

”Joulu-tammikuun pitkän jakson jälkeen miehistössä ei ollut yhtäkään pelaajaa, jolla ei olisi ollut kipuja.”

Norwich-otteluun Liverpool pääsee mukaan liki optimikokoonpanollaan, sillä senegalilaishyökkääjä Sadio Mane sekä veteraani James Milner ovat palaamassa tositoimiin loukkaantumisten jälkeen.

Klopp kertoo ihailevansa saksalaiskollegansa Daniel Farken työtä Norwichissa. Siitäkin huolimatta, että Norwich on jämähtänyt selvästi liigan viimeiselle sijalle ja putoaminen Mestaruussarjaan häämöttää.

”Ihailen sitä, että he pitävät kiinni periaatteistaan. Se on hyvää jalkapalloa ja loistavaa valmentamista. He ovat tuottaneet todellisia ongelmia 95 prosentille kaikista joukkueista”, Klopp kehui.

Valioliigaa 22 pisteellä johtava ja liigan kaikkien aikojen piste-ennätystä hamuava Liverpool pyrkii jatkamaan vierasottelussa tappiotonta liigakauttaan. Valioliigassa ainoan liigakauden ilman tappioita on pelannut Arsenal kaudella 2003–04.

Norwich-ottelun jälkeen Liverpool aloittaa tiistaina Mestarien liigan pudotuspelit vierasottelulla Atletico Madridia vastaan. Liverpool puolustaa Mestarien liigan voittoa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    2. 2

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää