Selvitystyön erikoismies ministeri Lauri Tarasti sai jälleen selvitettävää: pitäisikö huippu-urheilu kirjata lakiin, kun menestyskin on nyt huonoa? - Urheilu | HS.fi
Urheilu

Selvitystyön erikoismies ministeri Lauri Tarasti sai jälleen selvitettävää: pitäisikö huippu-urheilu kirjata lakiin, kun menestyskin on nyt huonoa?

Suomen vaatimaton menestys Rion kesäolympialaisissa vauhditti keskustelua uudesta huippu-urheilulaista. Muista Pohjoismaista vain Tanskassa on siitä erillinen laki. Lauri Tarasti otti mielellään vastaan selvitystyön, tarvitaanko samankaltaista lakia myös Suomessa.

Lauri Tarasti jättää kesäkuun lopulla selvityksenä huippu-urheilulain tarpeellisuudesta. Kuva: Rio Gandara / HS

Julkaistu: 17.2. 2:00, Päivitetty 17.2. 8:51

Selvitysmies Lauri Tarastilla riittää jälleen selvitettävää.

Tarasti selvittää parasta aikaa tarvitaanko Suomeen erillistä huippu-urheilulakia. Selvityksen on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä.

Tyypilliseen tapaansa Tarasti ryhtyi selvitystyöhön mielellään, vaikka hän oli hieman yllättynyt, kun hänelle soitettiin asiasta.

”Olin heti valmis ja aikaa on. Tosin luontevaa, että selvitys tuli minulle, kun olen juristi ja tunnen asiat”, 78-vuotias Tarasti sanoo.

Selvitystyön toimeksiantaja on opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan ylijohtaja Esko Ranto. Selvityksen tekeminen on myös kirjattu Antti Rinteen ja sittemmin Sanna Marinin hallitusohjelmaan.

Huippu-urheilulain tarpeellisuus on ministerin arvonimen saaneelle Tarastille pitkän uran 21. selvitystyö. Monet ovat olleet isoja selvityksiä, joista neljä on käsitellyt urheilua.

Urheilussa ympäristöministeriön kansliapäällikkö (1983–1994) ja korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos (1994–2007) on aiemmin selvittänyt muun muassa urheilun eettisten kysymysten hallinnointia Suomessa, Huippu-urheiluyksikön sijoittamista Olympiakomiteaan ja vaalivirheitä Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa.

Viimeksi Tarasti selvitti valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamista eli kuuluisaa sote-uudistusta.

Huippu-urheilulain selvitystyössä Tarasti palaa hänelle ennestään tuttuun aiheeseen.

”En olisi lähtenyt työhön, jos minulla ei olisi siihen riittävää pohjaa. Ei tarvitse aloittaa aakkosten alusta”, Tarasti sanoo.

Mira Potkosen nyrkkeilypronssi oli Suomen ainoa mitali Rion kesäolympialaisissa 2016. Se vauhditti osaltaan vaatimusta huippu-urheilulain selvittämisestä. Kuva: Rio Gandara / HS

Aivan helposta työstä ei silti ole kyse.

Yksi keskeisimmistä ajatuksista on, onko nykyisessä liikuntalaissa liian suppea maininta huippu-urheilusta? Miten huippu-urheilua ja sen rehellisyyttä voidaan edistää?

Tiivistettynä selvityksessä on kaksi vaihtoehtoa: Tehdäänkö erillinen huippu-urheilulaki vai kirjataanko kohdat liikuntalakiin?

Niin sanotussa isossa kuvassa on tarkasteltava, onko lainsäädäntö ajan tasalla ja huippu-urheilun vaatimusten mukainen.

Monet selvitettävät asiat liittyvät huippu-urheilun kurinpitoon, kuten ottelutulosten manipulointiin ja dopingiin. Varsinkin kurinpitoon liittyvät asiat ovat Tarastille tuttuja.

Hänen tunnetuin selvitystyönsä käsitteli Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalia vuonna 2001. Tarasti oli puheenjohtajana ryhmässä, jonka mukaan dopingista kärähtäneet suomalaishiihtäjät peittivät plasmanlaajentajilla epohormonin käyttöä.

Selvitys ei ota kantaa, mitkä ovat urheilun erityistarpeet.

”En myöskään aio käsitellä urheilun sosionomisia kysymyksiä, kuten eläkkeitä, tapaturmia tai sopimusasioista. Ne jätän ulkopuolelle. Ne eivät sisälly toimeksiantoon, vaikka niistäkin on paljon kyselty”, Tarasti sanoo.

Esimerkiksi Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Saarela on vaatinut huippu-urheilijoille tasavertaista asemaa muiden työntekijöiden kanssa.

Urheilujohtamista Tarasti aikoo pohtia jonkin verran, mutta ei halua enää toistaa siitä tehtyjä vanhoja selvityksiä.

”En myöskään pohdi urheilujärjestöjen asemaa, mutta sen sijaan pikkaisen mietin ministeriön ja Olympiakomitean suhteita huippu-urheilussa. Oletan, että puhutaan nimenomaan taloudesta. Siitähän kaikki aina itkevät, että pitää saada lisää resursseja”, Tarasti sanoo.

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksiköllä ja opetus- ja kulttuuriministeriöllä on ollut kulisseissa paljon kinaa nimenomaan urheilun rahoituksesta.

Tanskan miehet juhlivat käsipallon olympiakultaa Riossa 2016. Kuva: DAMIR SAGOLJ / Reuters

Mistä selvitys erillisistä huippu-urheilulaista sitten juontaa juurensa?

Suomi menestyi huonosti Rion kesäolympialaisissa vuonna 2016. Suomi voitti vain yhden pronssin naisten nyrkkeilystä, kun esimerkiksi Tanska sai viisitoista mitalia.

Kimmo J. Lipponen teki Rion jälkeen ulkoisen arvion, jossa todettiin, että urheilun johtamisjärjestelmä on tehoton. Samalla nousi esille tarve huippu-urheilulaista.

Sen jälkeen liikuntapoliittinen selonteko totesi, että lain tarvetta pitää selvittää. Kevään 2019 hallitusohjelmassa todetaan ensi kerran laajasti, että huippu-urheilusta tarvitaan lakiin kirjaus.

Tarasti pantiin asialle.

”En saanut etukäteen mitään ohjeistusta. Tutkin ainoastaan lain haitat ja hyödyt. Ministeriöllä itselläänkään ei varmaan ole todellista kantaa, mitä pitää säätää”, Tarasti toteaa.

Hän korostaa, että selvitys ei koske vain huippu-urheilua, vaan koko liikuntaa.

”Asiaa ei voi ratkaista pelkästään sen mukaan, mitä Olympiakomitea ja urheilun lajiliitot haluavat”, Tarasti sanoo.

Jos hän päätyy selvityksessään siihen, että Suomeen tarvitaan erillinen huippu-urheilulaki, mitä tapahtuu liikuntalaille. Olisiko kaksi eri lakia huippu-urheilusta ja liikunnasta?

”Siihen minulla ei ole vielä vastausta. Ei ole vielä aika mennä yksityiskohtiin.”

Entä oliko Rion heikolla menestyksellä todella niin iso merkitys, että päättäjät heräsivät pohtimaan uuden lain tarpeellisuutta?

”Sillä voi olla vaikutusta. Suomessa ei ole tarkkaa määritelmää, mikä on huippu-urheilua tai kuka on huippu-urheilija.”

Selvityksensä pohjaksi Tarasti lähetti Suomen Olympiakomitealla, Suomen Paralympiakomitealle ja 18 keskeiselle lajiliitolle kolme kysymystä:

Pidättekö erillistä huippu-urheilulakia tarpeellisena? Jos pidätte, mistä siinä pitäisi säätää? Mitä mahdollisia muita näkemyksiä haluatte lyhyesti esittää huippu-urheilun edistämisestä Suomessa?

Kysymyspatteriston jakeluun kuului muita urheilun toimijoita, kuten Valtion liikuntaneuvosto, Kilpa- ja huippu-urheilun keskus (Kihu), urheiluakatemioita, valmennuskeskuksia ja urheilulääkäriasemia.

Erikseen hän on kysynyt asiasta muutamalta urheilijalta ja valmentajalta.

Tarasti odottaa, että Olympiakomitea toimittaa hänelle kaikkien yhteisen vastauksen helmikuun 21. päivään mennessä.

Muista Pohjoismaista Norjalla ja Ruotsilla ei ole erillistä huippu-urheilulakia. Tanskalla sen sijaan on. Siellä huippu-urheilua johtaa erillinen Team Danmark.

Tarasti ei suoraan liputa Tanskan-mallin perään, koska siihen liittyy hallinnollinen ongelma.

”Kansainvälinen olympiakomitea ei hyväksy, että maan hallitus puuttuu kansallisen olympiakomitean nimitykseen. Siksi Tanskan-mallissa ei puhuta sanaakaan olympialiikkeestä eikä olympialaisista. Luulen, että Tanskan esimerkki ei oikein meille kelpaa.”

Tarastin tehtävänä ei ole ottaa suoraan kantaa huippu-urheilulain tarpeellisuudesta. Se jää politiikkojen tehtäväksi.

Hänellä on kuitenkin selvä oma näkemys asiasta.

”Lain tarpeellisuutta pitää pohtia. Kyynisesti voi sanoa, että huippu-urheilu ei ratkea lakipykälillä. Suomessa on tosin aina ollut käsitys, että voi. Kenttätyö ratkaisee.”

Huippu-urheilulaki

Ministeri Lauri Tarasti selvittää huippu-urheilulain tarpeellisuuden 30.6. 2020 mennessä.

Jos Tarasti katsoo, että lakia tarvitaan, siinä määritellään mikä on huippu-urheilua, miten sitä rahoitetaan ja mitkä ovat keskeiset toimijat ja niiden väliset suhteet.

Muista Pohjoismaissa vain Tanskassa on erillinen laki huippu-urheilusta.