”Hiihdosta voi tulla kesälaji” - Urheilu | HS.fi

Aleksandr Bolšunov voitti 60 kilometrin kilpailun Blink-hiihtofestivaaleilla Norjassa kesällä 2018. Kuva: Antti Hämäläinen

”Hiihdosta voi tulla kesälaji”

Hiihdon suosion rapautuminen näkyy jo kilpaladuilla. Hopeasompakisoissa on käynyt 2000-luvulla osallistujakato, eikä etelässä ole enää oikein luntakaan. ”Hiihdosta voi tulla kesälaji”, tuumii vanha mestarivalmentaja Immo Kuutsa.

Julkaistu: 20.2. 2:00, Päivitetty 20.2. 6:53

Mihin maailma on menossa, kun Finlandia-hiihtokin jouduttiin ensi kertaa perumaan lumipulan takia? Myös maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty massahiihto, Oulun Tervahiihto, on peruttu.

Uhkaako hiihto loppua pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta kokonaan? Jos harrastuspohja kapenee, mistä saadaan uusia huippuhiihtäjiä?

Kysymykset huolestuttavat kahta arvostettua liikuntaneuvosta, hiihdossa pitkään vaikuttaneita Immo Kuutsaa ja Tuomo Jantusta.

Kaikkea ei sentään ole vielä menetetty. Perinteiselle lumihiihdolle löytyy Kuutsan mukaan vaihtoehtoja – vielä ei kannata vaipua synkkyyteen.

”Ei kannata olla toivoton. Hiihto ei lopu, mutta se voi muuttaa muotoaan. Huonoja aikoja on ollut ennenkin, mutta on iso psyykkinen isku, jos lumet häviävät kokonaan. Hyvä, että tulee välillä pikkuinen muistutus, kun lunta ei olekaan.”

 ”Hiihto ja kilpahiihto ovat suomalaisille yhä niin rakkaita, että ne eivät häviä. Hiihdosta voi tosin tulla kesälaji.”

Finlandia-hiihtäjiä vuonna 1985. Kuva: Antti Johansson / HS

Latupohjien tekoa Hakunilassa tammikuussa 2020. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Hiihto on yhä suosittua liikuntaa. Tämä näkyy jo siinä, että ihmiset matkaavat pitkälle pohjoiseen päästäkseen hiihtämään. Kilpaurheilussa hiihdon suosion rapautuminen sen sijaan näkyy selvästi.

Nuorille 13–16-vuotiaille tarkoitetussa Hopeasompa-kilpailussa oli vuonna 2003 runsaat 900 hiihtäjää, mutta vuonna 2018 mukana oli enää 540 urheilijaa.

”Hopeasompa on ollut 50 vuotta suomalaisen hiihdon kivijalka”, Kuutsa huomauttaa.

Suosion lasku näkyy myös kilpahiihtäjien lisensseissä. Kaudella 2015–2016 Suomessa oli kaikkiaan 7 307 jonkin tasoista kilpahiihtäjää. Kaudella 2017–2018 heitä oli 6 443 eli määrä oli vähentynyt 864:llä.

”Hiihto ja kilpahiihto ovat suomalaisille yhä niin rakkaita, että ne eivät häviä. Hiihdosta voi tosin tulla kesälaji. On eri asia, miten sitä sitten markkinoidaan. Ihmiset eivät ole vielä niin kiinnostuneita rullasuksikisoista”, Kuutsa sanoo.

 ”Rullilla hiihtämisessä nautinto ei tietenkään ole sama kuin lumella.”

Ampumahiihtäjä Laura Toivanen rullahiihtolenkillä syksyllä 2019. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Rullat kiinnitettiin ensin tavallisiin puusuksiin. Mallia otettiin usein lastenrattaista. Rullasuksihiihtoa joulukuussa 1957. Kuva: Alpo Koskimaa

Hiihto kesälajina ei ole mahdoton ajatus. Se vaatii rullasuksien, sauvojen ja ratojen kehittämistä. Rullasuksissa pitäisi olla hyvät ja helposti käytettävät jarrut sekä monenlaisia säätöominaisuuksia.

”Rullilla voisi hiihtää eri nopeuksilla. Olisi suksia anaerobiseen hiihtoon, pitkän matkan hiihtoon ja voiman hankintaan. Lapsia varten ei ole kehitetty omia rullasuksimalleja, tai minä en ole nähnyt”, Kuutsa pohtii.

Hänen muistikuviensa mukaan sveitsiläiset tutkivat jo 1980-luvun alussa, mitä eroa on hiihtää rullilla tai lumella.

”Ero oli olematon. Hiihdon latupohjille voitaisiin hyvin tehdä rullia varten erilaisia pinnoitteita. Rullilla hiihtämisessä nautinto ei tietenkään ole sama kuin lumella.”

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) on Kuutsan mukaan ollut saamaton rullasuksihiihdon kehittämisessä.

”FIS ei ole innostunut. Pohjoismaiden pitäisi yhdessä ajaa asiaa eteenpäin. Niin kauan kuin yksikin suomalainen elää, hiihto elää.”

Immo Kuutsa kirittää Iivo Niskasta MM-kultaan Lahdessa 2017. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Jantunen menee historiassa pitkälle taaksepäin. Hän sanoo, että suomalaisen hiihdon vahva pohja liikuttajana alkoi murentua 1980-luvulla, kun suositut Kansanhiihdot ajettiin alas.

Jo 1940-luvun lopulla alkaneen kampanjan avulla laduille saatiin parhaimmillaan miljoona hiihtäjää. Osallistujat lunastivat itselleen hihaan tai puseroon hiihtomerkin, josta saadut rahat luovutettiin Kansanavulle vaikeissa oloissa asuvien suomalaisten hyväksi.

Kansanhiihdoissa olivat mukana kaikki keskeiset liikuntajärjestöt, Puolustusvoimat, ammattiyhdistysliike, työnantajat ja poliittiset nuorisojärjestöt laidasta laitaan.

”Koko kansa osallistui Kansanhiihtoon vielä 1960–1980-luvuilla. Ei tarvittu opetusministeriön tukea eikä sponsoreita. Kaikki hoitui merkkejä myymällä”, muistaa Jantunen, joka toimi pitkään Suomen Ladun toiminnanjohtajana.

Myös Kansanhiihdon vuosina oli talvia, jolloin lunta oli vähän. Se ei ollut syy liikkumattomuuteen.

”Silloin hiihto muuttui kuntokävelyksi.”

 ”Siitä alkoi Kansanhiihtojen mahalasku.”

Kansanhiihtoa Helsingin Toverien majalla Herttoniemessä 1959. Kuva: Alpo Koskimaa

Vuonna 1973 Suomessa oli vielä viisi kuntoliikuntajärjestöä. Yksi niistä oli hiihdon etua valvonut Suomen Latu, joka toimii yhä. Muut kuntoliikuntajärjestöt on lakkautettu.

Kuntoliikuntajärjestöt perustivat rekisteröimättömän palvelupisteen, Kuntotoimiston, joka otti Suomen Ladulta Kansanhiihdot hoitoonsa. Kansanhiihtojen suosio kasvoi, ja kunnat tulivat mukaan entistä enemmän.

Kuntotoimisto lakkautettiin vuonna 1982, ja sen ylläpitämät tehtävät jaettiin Suomen valtakunnan urheiluliitolle (Svul) ja Työväen urheiluliitolle (Tul).

”Siitä alkoi Kansanhiihtojen mahalasku. Se oli samalla tyrmäys koko hiihtourheilulle”, Jantunen sanoo.

 ”Jos lunta ei ole, sauvakävely on erinomainen vaihtoehto.”

Tuomo Jantunen (oik.) veti syksyllä 2018 leiriä espanjalaisille sauvakävelijöille Paloheinässä Helsingissä. Kuva: Linda Manner / HS

Aika ajoi hiljalleen muutenkin Kansanhiihtojen ohi, eikä niihin ole paluuta – ei ainakaan samanlaisena kuin ennen. Harva hiihtäisi enää jonkin hihamerkin takia.

Jantusen mukaan Kansanhiihdot voisivat silti hyvin palata, mutta uusin kuvioin.

”Jos lunta ei ole, sauvakävely on erinomainen vaihtoehto. Jos hiihtoon kaivataan uusia huippuja, perustasolle tarvitaan paljon uusia kuntohiihtäjiä.”

Hän on varma, että hiihtäjät haluavat ulos luontoon myös tulevaisuudessa, olivat välineinä sitten sauvat tai rullat.

”Hiihtämiseen halleissa ja putkissa en usko. Edes Vuokatin putkessa ei ole kilpahiihtäjiä kesäaikaan, vaan he harjoittelevat rullilla.”

Vantaan Hakunilaan tehtiin latupohjia tammikuussa 2020. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Koululaisten talviloma alkaa Etelä-Suomessa, jossa talvi on jättänyt tulematta: ”Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut”

”Onhan tämä aika raskasta” – ultrahiihtäjä Teemu Virtanen joutuu perumaan 24 tunnin hiihdon ennätysyrityksen

Huippuhiihtäjille luvassa eksotiikkaa uudella kiertueella: omat juomat mukaan tunturiin ja siirtymät pakko matkustaa junalla

Finlandia-hiihto on peruttu ensimmäistä kertaa lumipulan takia, vesisateet ja myrsky viimeinen isku: ”Valitettavasti kävi nyt näin”

Suomen hiihtojoukkuetta kyykytettiin Ruotsissa: majapaikaksi varuskunnan tuvat, joissa 20 henkeä jakaa kaksi vessaa – Norjan joukkue pääsi laatuhotelliin

Seuraa uutisia tästä aiheesta