Jääkiekkoilijoiden pomo Jarmo Saarela tuskastui ammattiurheilijoiden kehnoon sosiaaliturvaan: ”Nykyinen järjestelmä on niin väärin kuin vain olla voi” - Urheilu | HS.fi
Urheilu

Jääkiekkoilijoiden pomo Jarmo Saarela tuskastui ammattiurheilijoiden kehnoon sosiaaliturvaan: ”Nykyinen järjestelmä on niin väärin kuin vain olla voi”

Jarmo Saarela sanoo, ettei uutta huippu-urheilulakia tarvittaisi lainkaan, jos urheilijat otettaisiin muiden työntekijöiden kanssa tasavertaisina yleisen sosiaaliturvan piiriin ja eläke- ja vakuutusturva hoidettaisiin kuntoon.

Jääkiekon pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela Helsingin jäähallin vaihtoaitiossa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Julkaistu: 25.2. 2:00, Päivitetty 25.2. 12:16

Jarmo Saarelaa kiukuttaa. Suomen jääkiekkoilijoiden pomo on suorastaan tyrmistynyt siitä, ettei huippu-urheilulain tarpeellisuudesta ja tulevan selvityksen sisällöstä ole kysytty urheilijoilta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi ministeri Lauri Tarastia selvittämään erillisen huippu-urheilulain tarpeellisuutta. Tarasti rajasi selvityksen ulkopuolelle urheilijoiden sosioekonomiset asiat, koska ne eivät kuuluneet toimeksiantoon.

”Ministeriön toimeksianto vaikuttaa tarpeettomalta. Tuntuu surulliselta ja turhauttaa”, sanoo Saarela, joka on Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja.

Saarela sanoo, että huippu-urheilulaki ei ole kovin merkittävä, jos siinä ei käsitellä ammattiurheilijalle elintärkeää vanhuuseläkettä ja vakuutusturvaa.

”Urheilijan asema pitäisi ottaa esille kokonaisuutena.”

Saarelaa huolestuttaa, että ammattiurheilijoiden eläke ja vakuutusturva eivät ole oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia, kun niitä vertaa tavalliseen palkansaajaan.

”Esimerkiksi Helsingin IFK:ssa toimitusjohtaja ja muu henkilöstö ovat paremmin turvattuja kuin pelaajat, jotka tuovat rahan seuralle”, Saarela sanoo.

Saarela on tehnyt vuosia töitä ammattiurheilijoiden sosiaaliturvan eteen. Vaikka hän edustaa pääasiassa jääkiekkoilijoita, hänellä on myös Suomen Huippu-urheilijoiden Unionin puheenjohtajana huoli kaikista urheilijoista.

”Nyt olisi korkea aika siirtää urheilijat yleisen järjestelmän piiriin ja turvata heille laissa samat edut kuin muillakin työntekijöillä.”

Saarelan mukaan oikea paikka valmistella huippu-urheilulakia olisi opetus- ja kulttuuriministeriön sijaan sosiaali- ja terveysministeriö.

Kun Saarela itse aloitti jääkiekkoilijana 1980-luvulla, pelaajasopimuksessa oli erikseen maininta, että kysymys ei ole työsopimuksesta. Noista ajoista on menty sentään paljon eteenpäin. Jääkiekko on ammatti siinä, missä muutkin, mutta vielä ei olla Saarelan mielestä maalissa.

Urheilijoiden erikoislainsäädäntö on ollut voimassa 25 vuotta. Sen myötä joukkueurheilijoita alettiin pitää työsuhteessa olevina. Lainsäädäntöön on sen jälkeen tehty tarkistuksia ja uudistuksia.

Jos joukkueurheilija ansaitsee vähintään 11 650 euroa vuodessa, työnantajan on pakko ottaa hänelle urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvalain mukainen vakuutus. Käytännössä se on kuitenkin merkittävästi huonompi kuin yleisessä järjestelmässä olevalla työntekijällä.

”Jos tavallinen työntekijä loukkaantuu työssä, hän alkaa saada päivärahaa, joka on sama kuin hänen palkkansa. Urheilijalla on oikeus päivärahaan vuoden kuluttua tapaturmasta. Vuoden aikana urheilija saa lain mukaan sairauspäivärahaa, joka on enintään 70 prosenttia ja vähintään 20–30 prosenttia palkasta”, Saarela laskee.

 ”Vuosia on puhuttu, että urheilija keskiöön. Poliitikot ovat mielellään mukana juhlimassa, mutta kun tulee arki, urheilija unohdetaan.”

”Urheilu on ammatti siinä, missä muukin. Ammattiurheilijaa pitää verrata tavalliseen palkansaajaan vanhuuseläkkeissä ja vakuutusturvassa. Nyt niin ei ole”, Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Saarela sanoo. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Jääkiekkoilijan keskipalkka on tänä päivänä kotimaan Liigassa 75 000 euroa kaudessa. Loukkaantuessaan hän saa siitä noin 40 prosenttia sairauspäivärahana.

”Urheilija menettää 60 prosenttia palkastaan.”

Jos tapaturma jatkuu yli vuoden, tavallinen työntekijä saa työkyvyttömyyseläkettä 85 prosenttia palkastaan, kunnes täyttää 65 vuotta.

Urheilijalla on oikeus saada eläkettä 85 prosenttia seuraavat viisi vuotta laskettuna enintään 121 310 eurosta.

”Jos seuran toimitusjohtajan palkka on 200 000 euroa, hän saa siitä 85 prosenttia. Seuran paras pelaaja saa 85 prosenttia tuosta 121 310 eurosta. Ei voida enää puhua tasa-arvosta”, Saarela sanoo.

Tilanne vaikeutuu entisestään, jos pelaajan ura päättyy loukkaantumiseen, kuten olkapää- tai polvivammaan.

”Miten esimerkiksi palomiehet, sairaanhoitajat tai muut merkittävän ammatin harjoittajat tekisivät, jos heidän asiansa olisi näin huonolla tolalla?” Saarela kysyy.

Ammattiurheilijalla ei myöskään ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan. Ammattiurheilija saa korkeintaan Kelan peruspäivärahan 33 euroa.

”Vuosia on puhuttu, että urheilija keskiöön. Poliitikot ovat mielellään mukana juhlimassa, mutta kun tulee arki, urheilija unohdetaan. Asia pitää saada kuntoon”, Saarela sanoo.

 ”Urheilijan eläkkeen pääoma alenee koko ajan, koska vakuutusyhtiöt eivät voi sijoittaa heidän eläkesäästöjään tuottavalla tavalla.”

Myös vanhuuseläkejärjestelmä kohtelee Saarelan mukaan kaltoin ammattiurheilijaa.

Urheilijan pitää tienata vähintään 11 650 euroa vuodessa, että työnantaja maksaa hänelle vanhuuseläkettä, jonka määrä on 4,5 prosenttia bruttotuloista.

”Urheilijan eläkkeen pääoma alenee koko ajan, koska vakuutusyhtiöt eivät voi sijoittaa heidän eläkesäästöjään tuottavalla tavalla. Laki ei anna siihen mahdollisuutta. Muille työntekijöille on luvattu tietty eläke, joka kasvaa indeksin mukaan. Tämäkin osuu urheilijan nilkkaan”, Saarela sanoo.

Mainittujen epäkohtien lisäksi urheilijoiden erityslainsäädännössä on Saarelan mukaan lukuisia muitakin puutteita.

Joukkueurheilijaan verrattuna yksilölajin urheilija on vielä huonommassa asemassa, koska hänellä ei ole työnantajaa.

”Joukkueurheilussa ei ole edes kohtuullista vedota kustannussyihin, koska valtaosa työnantajista on osakeyhtiöitä”, Saarela sanoo ja ehdottaa, että Suomen Olympiakomitean pitäisi maksaa vanhuuseläkettä omille apurahaurheilijoilleen.

Tarasti jättää selvityksensä huippu-urheilulaista kesäkuun loppuun mennessä. Saarela sanoo arvostavansa Tarastin asiantuntemusta ja näkemystä.

”Silti harmittaa, että häneltä on tilattu selvitys vain siksi, koska se on kirjattu hallitusohjelmaan. Asiantuntijana Tarasti voisi välittää viestiä sosiaali- ja terveysministeriöön, että asialla on toinenkin puoli, joka on syytä selvittää”, Saarela sanoo.

Miten itse ratkaisisit tarpeen huippu-urheilulaista?

”Jos saisin päättää, lähtisin siitä, että ammattiurheilijat otettaisiin yleisen järjestelmän alaisuuteen. Periaatteessa huippu-urheilulakia ei tarvittaisi, jos nämä asiat olisivat kunnossa. Nykyinen järjestelmä on niin väärin kuin vain olla voi. Ei hahmoteta kokonaisuutta.”

Huippu-urheilulaki

Ministeri Lauri Tarasti selvittää huippu-urheilulain tarpeellisuuden 30.6. 2020 mennessä.

Jos Tarasti katsoo, että lakia tarvitaan, siinä määritellään mikä on huippu-urheilua, miten sitä rahoitetaan ja mitkä ovat keskeiset toimijat ja niiden väliset suhteet.

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksianto ei käsittele urheilijan sosioekonomisia asioita, kuten eläkettä ja vakuutusturvaa.

Selvitystyön erikoismies ministeri Lauri Tarasti sai jälleen selvitettävää: pitäisikö huippu-urheilu kirjata lakiin, kun menestyskin on nyt huonoa?