Munkinpaiston tuoksuista kilvanajoa - Urheilu | HS.fi

”Vasemmalla jalalla on enemmän suojauksia, kun se on pyörän ja jään välissä”, sanoo jääspeedwaykuski Mikko Jetsonen. Kuva: Markku Niskanen / HS

Munkinpaiston tuoksuista kilvanajoa

Mikko Jetsonen palasi tällä kaudella jääspeedwaykuskiksi. Hänellä on Suonenjoella järven jäällä oma harjoittelurata. Vaikka talvi on ollut huono myös jääspeedwaylle, järven jäällä on pystynyt harjoittelemaan läpi talven.

Julkaistu: 28.2. 2:00, Päivitetty 28.2. 11:33

”Kun osaa kääntyä vasemmalle, pääsee jo pitkälle.”

Näin puhuu Mikko ”Hessu” Jetsonen, Suomen parhaimmistoon kuuluva jääspeedwaykuski. Hän toteaa lajistaan myös näin:

”Yksinkertaiselle miehelle yksinkertainen laji. Täytyy kääntyä vain vasemmalle ja ajetaan ilman jarruja. Näin minä olen sanonut kaikille.”

Pienen miettimisen jälkeen Jetsonen lisää: ”On kai siinä muutakin.”

35-vuotias Jetsonen aloitti jääspeedwayn vuonna 2012 eli reilusti yli 20-vuotiaana. Ennen sitä hän oli toisella kuskilla mekaanikkona.

”Sain hänet huijattua, että pääsin kokeilemaan ja siitä se lähti”, Jetsonen nauraa.

Noin viiden vuoden kilpailemisen jälkeen Jetsoselle tuli muutaman vuoden tauko, sillä selän välilevyn pullistuma vei hänet pois radoilta. Paluu tapahtui tällä kaudella. Väliajan hän oli Tomi Tanin mekaanikkona, ja nyt Tani, joka lopetti kilpailemisen, on Jetsosen mekaanikkona.

”Kyllähän välillä himotti päästä radalle, mutta se auttoi, kun sai olla mukana siinä touhussa. Mekaanikko on lähes puolet suorituksesta.”

Jetsosella on erityisen hyvät mahdollisuudet harjoitella, sillä hänellä on kotitalostaan Suonenjoella 30 metrin matka omalle harjoitteluradalleen, joka on Iso-Rasti-nimisen järven jäällä. Tai oikeastaan siellä on neljä rataa.

”Radoilla on erilaiset profiilit, osassa on pidemmät suorat, osassa jyrkemmät kaarteet”, Jetsonen kertoo.

Vaikka talvi on ollut huono myös jääspeedwaylle, järven jäällä on pystynyt harjoittelemaan läpi talven. Jää lienee siis riittävän paksua.

”En ole mitannut sen jälkeen, kun olemme päässeet liikkumaan siellä. On kait siellä sitä.”

Jetsonen ei harjoittele pelkästään itsekseen, vaan ajajia saapuu Suonenjoelle Keski-Eurooppaa myöten.

Suorilla nopeus ylittää 100 kilometrin tuntinopeuden. Kuva: Markku Niskanen / HS

Sen sijaan kilpaileminen on jäänyt tänä talvena vähiin. Suomessa ei ole järjestetty yhtään kisaa, mutta reilun viikon päästä Varkaudessa ajetaan pohjoismaisesta mestaruudesta. Jetsonen on kilpaillut Ruotsissa joukkuekisoissa, mutta sielläkin pystyttiin ajamaan vain kolme osakilpailua. Saaliina oli pronssia Bollnäs Bockarna -joukkueessa.

Nyt viikonloppuna Jetsonen kilpailee joukkueiden MM-kisoissa Berliinissä yhdessä Matti Isoahon ja Christer Biskopin kanssa.

”Tämä talvi piti olla sellainen, että hiukan harjoitellaan ja muutama kilpailu Ruotsin sarjassa, mutta nyt ollaankin menossa Berliiniin joukkueiden MM-kisoihin.”

Joku voi hämmästellä, miten Berliinissä voi ajaa jääspeedwayta, kun Suomessakaan se ei onnistu. Vastaus: siellä ajetaan pikaluistelun tekojääradalla. Keski-Euroopassa ajetaan myös halleissa, kuten Inzellissä Saksassa ja Heerenveenissä Hollannissa.

”Jääspeedway vaatii 20 senttimetriä jäätä. Normaalisti pikaluistelussa jäätä on muutama senttimetri. Hallin vuokra maksaa noin 70 000 euroa ja se sisältää jäädyttämisen”, Jetsonen kertoo.

Etenkin hallikisoissa lajissa korostuu erikoinen tuoksu: voiteluöljynä käytettävä risiiniöljy tuoksuu kuin munkkeja paistaisi.

Riisiiniöljyä käytetään, koska sekoittuu hyvin metanoliin, joka on pyörien polttoaineena. Metanoli taas on varsin ympäristöystävällinen polttoaine, sillä siitä vapautuu ilmaan lähinnä vesihöyryä.

Toisin sanoen jääspeedway ja myös speedway ovat moottoriurheilulajeista ympäristöystävällisimmästä päästä.

”Myö ollaan hybridiporukkaa”, Jetsonen tuumaa ja nauraa.

Jetsosen mielestä moottoriurheiluun kuitenkin suhtaudutaan Suomessa varsin kielteisesti.

”Suomessa tuntuu, että ammutaan siihen paikkaan, kun puhutaan moottoriurheilusta.”

Mitä jääspeedway sitten oikeasti vaatii eli muuta kuin kääntymisen vasemmalle. Jetsosesta sitä on vaikea saada irti...

”Vanha moottorin tekijä sanoi, että pitää kaasua tarpeeksi pitkään auki ja lähtee ajoissa.”

Tai näin:

”Vuoden 2015 MM-joukkuekisassa yksi kuljettaja sanoi: ’Ekaan päähän [ensimmäinen mutka] pitää mennä kuin sika vatukkoon.’ Kysyin, miten se sitten menee. ’Se vain menee’, kuului vastaus.”

Jetsonen korostaa, että asiaa ei pidä tehdä liian monimutkaiseksi.

”Tämä on helppoa. Ei tarvitse jarrutella tai miettiä jarrutuspaikkoja ja pitää vain luukkua [kaasua] auki niin kauan kuin uskaltaa ja vähän pitempäänkin.”

Itse pyörissä ei juuri eroja ole, sillä säännöissä on tarkasti määritelty, millainen pyörän pitää olla. Lisäksi käytännössä kaikkien pyörissä on Jawan moottorit, ja runkojakin tekee vain pari valmistajaa.

Mikko Jetsosen harjoitteluradalla käy myös muita ajajia harjoittelemassa. Kuva: Markku Niskanen / HS

Kisassa ajetaan neljä kierrosta ja kovimmillaan nopeudet yltävät 140 kilometriin tunnissa. Kun kapeahkolla radalla on yhtä aikaa neljä kilpailijaa ja pyörissä vielä satoja 28 millimetriä pitkiä piikkejä, touhu on melkoisen hurjaa.

”Onhan se vähän hurjaa. Ajetaan juoksuradalla yli satasta. Voi tulla jollekin tyhjä arpa.”

Jetsonen sanoo itse välttyneen pahemmilta haavereilta, mutta kaikille on tuttua se, että renkaiden piikit tekevät välillä pahaa jälkeä – ”lävistyksiä”, kuten alan termi kuuluu.

”Kyllä niitä reikiä tahtoo välillä tulla. Äskettäin yhdeltä kaverilta puhkesi keuhko, kun pyörä tuli päälle.”

Jetsonen kertoo, että tällä kaudella hänen budjettinsa on 15 000–20 000 euroa. Hänellä on muutamia sponsoreita, mutta myös omaa kuvetta pitää kaivaa.

”Kaikki melkein menee. Se on tasapainoilua, että saa laskut maksettua ja jäällä käytyä. Pula-ajan budjetilla mennään”, toteaa yksityisyrittäjänä muun muassa autonpesuja tekevä Jetsonen.

Motivaatio täytyy löytyä muualta kuin voitoista tai taloudellisesta tuloksesta.

”Vauhdin hurma tai mikä lie. Se on vain niin kivaa. Jääspeedwayssa koko maailman harrastajat ovat yhtä suurta perhettä. Jos kilpailussa jotain sattuu, kaikki aina auttavat. Se on tämän lajin hienouksia”, Jetsonen tuumaa.

Toki Jetsosella on myös tavoitteita: hän haluaisi olla paras suomalainen EM-kisoissa ja voittaa Suomen mestaruuden (hopeaa on jo tullut). Lisäksi MM-sarjaan pääsy kiinnostaa.

MM-sarjassa on erityisen paljon lajin mahtimaan Venäjän kuljettajia, ja Venäjä on myös ylivoimainen ennakkosuosikki MM-joukkuekisassa. Jetsosella on selkeä näkemys, miksi venäläiset ovat niin hyviä tässä lajissa.

”He aloittavat pikkupoikina. Siellä on moottoriurheilukouluja ala-asteikäisille. Ensimmäisen pyörän saa 10-vuotiaana ja kilpailuihin pääsee 16-vuotiaana. Laji on erittäin iso Venäjällä.”

Koko talvi menee käytännössä lajin parissa, joten esimerkiksi perhe-elämälle (Jetsosella on vaimo sekä 6- ja 7-vuotiaat tyttäret) jää talvisin vähän aikaa.

”Mekaanikon kanssa vietän eniten aikaa heti rouvan jälkeen ja talviaikaan se menee melkein toisin päin.”

Jetsonen ei aja kesäisin speedwayta, kuten eivät käytännössä muutkaan jääspeedwayn kilpailijat.

”Kesä[speedway] on liian vaikeaa eikä aika ja raha riitä.”

Jetsosen taustajoukkoihin kuuluu kaikkiaan 7–8 henkilöä, ja tällä kaudella mukana on ollut myös henkinen valmentaja. Perustelu on hyvin jetsosmainen.

”Tiedän, että huippu-urheilijat käyttävät. Pakko siinä jokin taika täytyy olla, kun käyttävät. En ehkä ole mielikuvaharjoittelija, mutta asioita avataan eri tavalla ja sitä kautta tulee uusia näkökulmia. Se on suurin hyöty.”

Lopuksi: Jetsosen lempinimi on Hessu. Siihen liittyy oma tarinansa eikä sillä ole mitään tekemistä jääspeedwayn kanssa.

”Menin aikanaan Keskolle työharjoitteluun. Siellä oli ollut kesätyöntekijä, jota sanottiin kesä-Ossiksi. Minä menin syksyllä, niin tekivät minusta syys-Hessun. Siitä asti Hessu on kulkenut mukana.”

Jääspeedwayn MM-joukkuekilpailu Berliinin Horst-Dohmin tekojää-areenalla lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 15. PM-finaali Varkaudessa 7. maaliskuuta.

Mikko Jetsonen harjoittelee Iso-Ratsi-järven jäällä. Kuva: Markku Niskanen / HS

Jääspeedwayssa polttoaineena on metanoli

Kilpapyörät ovat 500-kuutioisia ja niissä on kaksi vaihdetta mutta ei jarruja.

Pyörissä on 28 millimetrin pituiset piikit.

Polttoaineena on metanoli ja voiteluaineena risiiniöljy.

Venäjä on lajin mahtimaa.

Jarmo Hirvasoja on ainoana suomalaisena voittanut MM-kultaa (vuonna 1990).

Viimeisin joukkuekisan MM-mitali, pronssia, tuli vuonna 2014.

Suomessa kilpailulisenssi on alle 30 kuskilla, mutta Suomi on silti Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurin jääspeedwaymaa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta