Väitöskirja retrokausaliteetista saa odottaa - Urheilu | HS.fi

Väitöskirja retrokausaliteetista saa odottaa

Kalpamiekkailija Niko Vuorinen on jahdannut olympiapaikkaa jopa terveytensä kustannuksella. Matkalla maailmancupiin Vancouveriin hän pyörtyi lentokoneessa. Perillä lääkäri pelkäsi koronavirusta eikä ottanut suomalaista vastaan. Kotona Budapestissa Vuorinen treenaa ja pohtii retrokausaliteetin kysymyksiä teoreettisen filosofian väitöskirjaansa varten.

Julkaistu: 10.3. 2:00, Päivitetty 10.3. 9:10

Kalpamiekkailija Niko Vuorinen voi kiittää rautaisia hermojaan siitä, että on jaksanut jahdata menestystä maailmalla. Ensi kesän olympiapaikan metsästys on käynyt jopa terveyden päälle.

Helmikuun alussa Vuoriselle nousi paluumatkalla Dohasta kuume. Muutaman päivän jälkeen olo helpotti, ja hän päätti lähteä seuraavaan maailmancupiin Vancouveriin. Lennolla Frankfurtista Calgaryyn hän pyörtyi.

”Lentokoneessa iski olo, että on pakko nousta ylös. Palloilin käytävällä, ja pam! Vintti meni pimeäksi. Loppumatkan sain olla makuulla”, Vuorinen sanoo.

Calgaryn kentällä Vuorinen vaihtoi konetta ja ensiapuhenkilö tarkisti hänen kuntonsa. Pyörtyminen johtui ilmeisesti nestevajauksesta. Vuorinen sai luvan nousta jatkolennolleen Vancouveriin.

Määränpäässä Vuorisella oli edelleen huono olo ja vatsaoireita. Hän hakeutui lääkäriin, joka pelkäsi koronavirustartuntaa eikä ottanut Vuorista vastaan.

”Ymmärrän lääkärin kannan, vaikka se oli hassua. Minun tautini oireet eivät paljon kiinnostaneet”, Vuorinen sanoo.

Seuraavaan päivän karsinnan jälkeen kisalääkäri antoi luvan jatkaa finaaleihin, joissa Vuorinen hävisi.

”Reissussa aina tapahtuu ja sattuu kaikenlaista. Unkariin palattuani kävin vielä tarkistuttamassa tilanteen, määrättiin antibiootti ja viikon lepo”, Vuorinen kertoo vaiheikkaasta matkastaan.

 ”Seula on luultavasti yksi tiukimmista olympialaisissa.”

Niko Vuorinen (oik.) miekkailemassa ranskalaista Alexandre Bardenet’a vastaan maailmancupissa Vancouverissa helmikuun alussa. Kuva: Devin Manky / Kansanvälinen miekkailuliitto

Suomen ainoa kansainvälisen tason miekkailija vastaa puhelimeen Budapestissä, jossa hän harjoittelee Unkarin maajoukkueen harjoituspaikassa.

Harjoitusleireillä Vuorinen käy Unkarin olympiakeskuksessa sadan kilometrin päässä Budapestista.

Unkari on kova miekkailumaa, ja siksi Vuorinen on valinnut asemapaikakseen juuri sen. Unkari on myös edullinen ja sopii senkin puolesta suomalaisen harjoitusbudjettiin.

Oleskelunsa, asumisensa ja valmentajansa palkan Vuorinen kustantaa opetus- ja kulttuuriministeriön 10 000 euron apurahalla sekä Suomen olympiakomitean ja Suomen Miekkailuliiton tuella. Lisäksi hän tekee yhteistyötä painonnostokoulu Tempaus-Areenan kanssa.

”Palkkataso on täällä hyvin unkarilainen, saan kulut hoidettua. Kovin monessa urheilulajissa ei pääse vetämään treeniä ulkomailla tällaisella budjetilla”, sanoo Vuorinen, joka asuu vuokrayksiössä Budapestin keskustassa.

Toissa viikolla asunnosta hajosi vesihana.

”Hyvä, että satuin olemaan Unkarissa. Vältyin vesivahingolta.”

Suomessa asuva ja töissä käyvä opiskeleva puoliso vierailee Budapestissa silloin tällöin.

”Olemme olleet niin pitkään yhdessä, että pidemmät poissaolot onnistuvat.”

 ”En olisi ikinä uskonut, että tarvitsen ruotsia Unkarissa.”

Kalpamiekkailija Niko Vuorinen vuonna 2015. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Budapestissa Vuorinen suunnitteli opettelevansa unkarin kieltä, mutta se ei ollut niin helppoa kuin hän kauniisti kuvitteli. Aika kuluu harjoituksissa ja levätessä.

Valmentajansa kanssa Vuorinen ajatteli pärjäävänsä englannilla, mutta se taas osoittautui tälle vaikeaksi. Yhteinen kieli löytyi ruotsista – Adrian Pop on ollut kolmetoista vuotta Ruotsin miekkailumaajoukkueen päävalmentaja.

”Aloin prepata peruskoulun ruotsiani, ja tulemme nyt hyvin toimeen. En olisi ikinä uskonut, että tarvitsen ruotsia Unkarissa”, Vuorinen naurahtaa.

Elämä on muutenkin erilaista kuin kotona Helsingissä. Vuorista hieman harmittaa, ettei hän ole päässyt kunnolla kiinni unkarilaiseen elämään.

”Suomessa ollaan tosi tarkkoja kaikesta. Täällä ollaan suurpiirteisiä ja rentoja, mutta harjoituksista ei saa myöhästyä”, Vuorinen sanoo.

Toisena kauniina ajatuksena oli jatkaa harjoittelun ohella teoreettisen filosofian tutkimusta, mutta väitöskirjan tekeminen on ainakin toistaiseksi olympiatauolla.

Väitöskirja käsittelee kvanttimekaniikka ja siihen liittyvää retrokausaliteetti-ilmiötä.

”Retrokausaliteetilla tarkoitetaan tilannetta, jossa ajallisesti tulevaisuudessa oleva tapahtuma vaikuttaa menneisyyteen. Normaalistihan tilanne on toisin päin. Ilmiö on filosofisesti äärimmäisen kiinnostava kuten toki kvanttimekaniikka yleensäkin”, Vuorinen kertoo.

Haastattelupäivänä Vuorinen viettää vapaapäivää, mutta hän on herännyt jo aamuseitsemältä. Harjoitusrytmi on päällä, ja se on hyvä asia, kun kauden tärkeimmät kisat lähestyvät.

Tavoitteena on paikka Tokion ensi kesän olympialaisiin.

Olympiamiekkailu painottaa joukkuekilpailua. Jos maa saa joukkueen olympialaisiin, sillä on neljä edustajaa. Vuorisen kaltaiselle yksittäiselle puurtajalle olympiapaikka on kiven alla.

Viime sunnuntaina Vuorinen sijoittui maailmancupissa Budapestissa 303 miekkailijan joukossa yhdenneksitoista. Se nostaa häntä maailmanlistalla noin kymmenen sijaa ylöspäin muttei riittävästi, jotta olympiapaikka avautuisi rankingin kautta.

Käytännössä se tarkoittaa, että Vuorisen on pakko mennä huhtikuussa Madridiin erilliseen karsintaturnaukseen, vaikka maaliskuun lopulla on vielä maailmancupia Buenos Airesissa.

Vain voittaja saa olympiapaikan Madridin karsinnasta.

”Seula on luultavasti yksi tiukimmista olympialaisissa”, Vuorinen sanoo.

Mahdollista on myös se, että Venäjä ei saa dopingpannan takia edes osallistua kesän olympialaisiin.

”Sen varaan ei voi laskea.”

 ”Miekkailullisesti Unkari on silmiä avaava kokemus, ja treenikaverit ovat kovatasoisia.”

Niko Vuorinen harjoituksissa Helsingissä heinäkuussa 2017, jolloin hän valmistautui MM-kisoihin. Kuva: Emilia Kangasluoma / HS

Unkarissa Vuorinen on ainakin heinäkuun olympialaisiin asti, pääsi hän niihin tai ei.

Jos rahoitus järjestyy, Vuorinen saattaa harjoitella Budapestissa myös jatkossa, mutta sitä hän ei ole päättänyt. Toukokuussa hän pistäytyy SM-kisoissa Hyvinkäällä.

”En malttaisi enää vaihtaa Suomeen. Miekkailullisesti Unkari on silmiä avaava kokemus, ja treenikaverit ovat kovatasoisia”, Vuorinen sanoo.

Miekkailijana 30-vuotias Vuorinen vasta lähestyy parhaita vuosiaan.

Siksi hän toivoo, että seuraavien neljän vuoden aikana myös Suomesta saataisiin jalkeille iskukykyinen miekkailujoukkue. Se helpottaisi pääsyä vuoden 2024 olympialaisiin Pariisiin.

Esimerkiksi Tanska nosti melko lyhyessä ajassa tasoaan niin, että se otti viime kesäkuussa EM-kisoissa joukkuehopeaa.

”Suomessa treenataan kyllä kovaa ja ollaan menossa eteenpäin, mutta kokonaisuudesta puuttuu välillä punainen lanka. Iän puolesta minulla ei ole ongelmaa jatkaa. Tekninen ja taktinen osaaminen alkavat vasta olla huipussaan.”

Analyysikyky ratkaisee miekkailussa

Miekkailussa ottelu rakennetaan taktiikan, tekniikan ja fyysisen suorituskyvyn varaan.

Erityisesti vahva taktiikan analysointikyky on ratkaisevassa roolissa ennen ottelua ja sen aikana.

Vuorinen näkee miekkailussa yhtymäkohtia myös filosofiseen ajatteluun.

”Filosofiassa on yhtenä pyrkimyksenä löytää tarkan analyysin kautta olennainen käsiteltävästä aiheesta, jotta voidaan rakentaa mahdollisemman päteviä argumentteja ja toisaalta kumota toisen väittämiä”, Vuorinen miettii.

Valmentajansa kanssa hän on pohtinut esimerkiksi virheen määritelmää.

”Mikä oikeastaan on tekninen tai taktinen virhe? Emme ole läheskään aina samaa mieltä. Virheiden välttäminen on puoli ottelua, joten tällainen filosofisluonteinen pohdinta on mielestäni varsin tärkeää”, Vuorinen sanoo.

Niko Vuorinen

Syntynyt kesäkuussa 1989 Helsingissä, 30-vuotias.

Kalpamiekkailija.

196 cm / 90 kg.

Edustaa Helsingin Miekkailijoita.

EM-kisoissa kuudes vuonna 2018.

Ensimmäinen kolmen parhaan joukkoon yltänyt suomalaismies kalpamiekkailun maailmancupissa (helmikuu 2017).

Tavoittelee paikkaa Tokion kesäolympialaisiin 2020.

Valmistunut maisteriksi teoreettisesta filosofiasta.

HS-urheilutoimituksen valinta Vuoden lupaukseksi 2013.

Julkaisi vuonna 2015 miekkailuaiheisen kirjan Kalpa ja mieli.

Miekkailija Niko Vuorisen vaiherikas kisamatka päättyi tappioon maailmanmestarille – reissuun mahtui lääkärin pelko koronaviruksesta ja pyörtyminen lennolla

Miekkailija Niko Vuorinen horjuttaa ylimielistä vastustajaa huutamalla: ”Voi olla, että häntä alkaa hermostuttaa”

Miekkailija Niko Vuorinen on HS:n vuoden lupaus

Seuraa uutisia tästä aiheesta