Terveisiä Italian pahimmalta korona-alueelta: ”Ei pidä musertua”, Jesse Joronen sanoo - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Jalkapallo

Terveisiä Italian pahimmalta korona-alueelta: ”Ei pidä musertua”, Jesse Joronen sanoo

Ammattiurheilija Jesse Joronen treenaa ja meditoi nyt terassillaan Italian Bresciassa, jossa elämä on siirtynyt sisätiloihin karanteenin vuoksi.

Jesse Joronen (vas.) valmistautui Kroatian Rijekassa Suomen A-maajoukkueen harjoituksiin ennen MM-karsintaottelua Kroatiaa vastaan. Kuva: Jussi Eskola

Julkaistu: 19.3. 2:00, Päivitetty 19.3. 17:39

Vielä viime viikolla jalkapallomaalivahti Jesse Jorosen elämä oli normaalia. Yhdessä päivässä kaikki hänen ympäristössään muuttui, ja syy siihen oli tietenkin koronaviruspandemia. Euroopassa näkymätön vihollinen hyökkäsi ihmisten kimppuun salakavalasti ensin nimenomaan Italiassa, Jorosen nykyisessä kotimaassa.

26-vuotias Joronen pelaa ammatikseen jalkapalloa Italian Bresciassa – tai siis pelaisi, jos se olisi mahdollista.

Serie A -seura Brescian toistaiseksi viimeinen ottelu oli vieraskentällä Sassuoloa vastaan viime maanantaina 9. maaliskuuta. Maanantai-iltana joukkue sai ilmoituksen, ettei harjoituksia olisi seuraavana päivänä. Tiistaina Italia vetäytyi kuoreensa. Karanteenialue laajeni Pohjois-Italiasta koko maan kattavaksi.

Italialaislehti Corriere Della Serran mukaan Bresciasta tuli tiistaina hetkellisesti Italian pahin koronavirusalue. Bresciassa rekisteröitiin tiistaina 382 uutta koronavirustartuntaa, mikä oli 50 enemmän kuin Bergamossa, joka on toistaiseksi kaikkein pahiten kärsinyt Italian epidemiasta.

Tiistaina Bresciassa kuoli 68 ihmistä, ja koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut 387 henkeen helmikuun 24. päivästä lähtien. Rekisteröityjen tartuntojen määrä Bresciassa on 3 300.

Italiassa koronavirus levisi alkuun pahiten juuri Lombardian maakunnassa, jossa puolen miljoonan asukkaan Brescia sijaitsee. Viime lauantaihin asti Brescian joukkueen pelaajat saivat vielä halutessaan harjoitella ja saada hoitoja harjoituskeskuksessa.

”Tiistai oli vielä melko normaali päivä. Pääsin liikkumaan erikoisluvalla. Kaupungin rajojen ulkopuolelle ei päässyt, mutta harjoituskeskukseen pääsin”, Joronen kertoo.

Jorosen mukaan harjoituskeskuksessa pelaajat noudattivat sosiaalisen etäisyyden sääntöä. Koronavirus oli suurin puheenaihe. Joronen teki harjoituskeskuksessa saliharjoituksia ja sai hoitoa fysioterapeutilta. Pelaajat päästettiin eri aikoina salille, jotta hygienian ylläpitäminen oli paremmin mahdollista.

”Oletan, että käsipainoja käyttivät muutkin desinfioiduilla käsillä. Käsidesin kanssa pärjää aika pitkälle. Kävin lauantaihin asti kuntosalilla. Tällä viikolla ei ole mitään.”

Nyt Joronen on siirtynyt kuntoilemaan kotinsa terassille.

”Ulkona ei saa huvin vuoksi hölkkäillä, joten hölkkäilin torstaina terassillani tunnin ajan kuluttaakseni energiaa. Neljä metriä kertaa seitsemän metriä. Aikamoista siksakkia sai juosta. En laskenut metrejä, mutta tunnin juoksin.”

Joronen ei tiedä tarkalleen, mihin päivään asti ihmisten eristäytymisen pitäisi jatkua.

”Tämä jatkuu näin, kunnes toisin ilmoitetaan.”

Jalkapallomaalivahti Jesse Joronen on siirtänyt treeninsä sisätiloihin Italian Brescian karanteenitoimien vuoksi. Joronen kuvattiin Helsingissä syyskuussa 2019. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Bresciassa pääsee vielä kauppaan ja apteekkiin. Kaikkea muuta liikkumista ulkona on rajoitettu. Poliisit ovat kaupungin rajoilla tarkastamassa, että ihmisten lupalomakkeet ovat kunnossa, mikäli he haluavat liikkua eristysalueen ulkopuolelle.

”Koko tilanteen vakavuus ja kokoluokka on painava. Siitä huolimatta ei pidä musertua. Pitää tehdä ne asiat, joita viranomaiset ovat ohjeistaneet. Niillä todennäköisesti päästään hyviin tuloksiin”, Joronen sanoo.

Joronen ei ole eristyksissä nähnyt muita ihmisiä, eikä hän ole poistunut asunnostaan lauantain jälkeen.

”Talostani ei näe naapuriin. Vastapäätä on talousrikospoliisin toimisto. Siellä ei ole kauheasti mitään tällä hetkellä. Täällä on kevät tulossa, ja lintujen ääni kuuluu selkeästi, kun ei ole ihmisiä liikkeellä.”

Uutisia hän ei pahemmin katso. Jorosen mukaan paikalliset uutiset ovat normaalisti täynnä jalkapalloa.

”En ylipäätään kauheasti sitä spekulaatiota jaksa, koska harjoitan sitä ammattia.”

Millaiselta tilanne tuntuu keskellä Italian pahinta koronavirusaluetta? Jorosen mukaan eristäytymistä tarvitaan nyt tartuntojen estämiseksi.

”Joillekin eristäytyminen voi olla rankkaa tai tylsää. Eihän tämä maailman paras tunne ole, mutta ei se ole syy olla ahdistunut. Totta kai kaikki käsittelevät sitä omalla tavallaan. Sen sijaan, että mietitään, miltä tämä tuntuu, pitää ajatella, että se on nyt tarpeellista.”

Jorosen mukaan on ollut hienoa havaita, että ihmiset ovat luovia eristäytyessäänkin. Sosiaalisessa mediassa on näkynyt erilaisia tempauksia. Hänen mukaansa ”kaikki asiat, jotka saavat ihmiset hymyilemään ovat arvokkaita”.

Joronen elää yksin ja sanoo kuluttavansa vähän tällä haavaa, kun ei ole joukkueharjoituksia. Pari viikkoa sitten hän kävi kaupassa ostamassa kuivatuotteita.

"Tuoreita elintarvikkeita hain viimeksi torstaina, ja todennäköisesti jossain vaiheessa tätä viikkoa käyn hankkimassa lisää niitä.”

Torstain kauppareissulla Joronen havainnoi, että ihmisillä oli maskit kasvoilla ja käsineet kädessä, mutta muuten ostosten tekeminen sujui tavalliseen tapaan.

”Käsitykseni mukaan nyt kauppoihin päästetään vain tietty määrä ihmisiä yhtä aikaa sisälle. Kaupan ulkopuolella on jono.”

Tällä haavaa Joronen saa aikansa kulumaan treenaamalla, meditoimalla, lukemalla ja puhumalla ihmisten kanssa.

”Treenaan joka päivä vähintään kaksi ja puoli tuntia terassilla. Minulla on painoja kotona ja hyppynaruja. Treenaamisen suhteen olen erittäin luova. Minulla on mielenkiintoa treenaamista ja ihmisen suorituskykyä kohtaan. Keksin kyllä tekemistä ja pidän itseäni erittäin hyvässä kunnossa sitä hetkeä varten, kun tämä tilanne jossain vaiheessa loppuu.”

Joronen kertoo perustaneensa viime syksynä fysiikkavalmentajansa Ville Rapelin ja maajoukkuekaverinsa Joel Pohjanpalon kanssa Helsinki Athletic Lab -nimisen yrityksen, joka tarjoaa fysioterapia- ja personal trainer -palveluita sekä ryhmäliikuntaa.

”Olen katsonut paljon sarjoja, jutellut ystävieni ja läheisteni kanssa ja lukenut kirjoja. Tällä hetkellä luen uudelleen Linnunradan käsikirja liftareille -kirjaa, jota on hyvä lukea aikoina, kun eksistentiaalinen paine on kova, koska se on hauska”, Joronen sanoo.

Jesse Joronen ponnisti korkeimmalle marraskuussa pelatussa EM-karsintaottelussa Kreiikkaa vastaan Ateenan olympiastadionilla. Kuva: Rio Gandara / HS

Lisäksi hän meditoi päivittäin tekemällä muun muassa hengitysharjoituksia.

”Olen tietoinen hengityksestä. Se on hyvä tapa säädellä hermostoa ja saada se lepäämään. Silloin, kun treenit ja pelit ovat käynnissä teen mielikuvaharjoituksia. Meditoin kymmenestä minuutista 45 minuuttiin riippuen siitä, paljon on aikaa käytettäväksi.”

Joronen uskoo, että jalkapallo selviää varmasti koronaviruspandemiasta.

”Tämä on varmasti kivulias asia, joka vaatii paljon kaikilta, mutta niin se on kaikilla muillakin aloilla ja on paljon tärkeämpiäkin aloja kuin jalkapallo. Jossain vaiheessa, kun kaikki on ohi, löydetään varmasti keinot jatkaa. Jälkivaikutuksia tulee, mutta uskon, että huominen voi aina olla parempi.”

Joronen sanoo keskittyvänsä nyt vain päivittäiseen elämäänsä.

”Itselleni hyvä keino on pitäytyä siinä todellisuudessa, mikä on itselleni mahdollista. Se pitää minut järjissäni.”

Jesse Joronen

Serie A -seura Brescian ja Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaaja.

Syntynyt maaliskuussa 1993 Rautjärvellä.

197-senttinen maalivahti.

Kasvattajaseura: Simpeleen Urheilijat.

Muut seurat: Fulham, Maidenhead United, Cambridge United, FC Lahti, Accrington Stanley, Stevenage, AC Horsens, F.C. København.

Sopimus Brescian kanssa kesäkuuhun 2022.

Serie A:ssa 22 ottelua ja neljä nollapeliä.

A-maajoukkueessa kahdeksan ottelua.

Päivittyvä seuranta|Kiinassa ei yhtään uutta kotimaista koronavirustartuntaa, Suomi palautti rajatarkastukset kaikille rajoilleen