Näkö meni, mutta unelma säilyi - Urheilu | HS.fi

Maalivahti Markus Tihumäki osallistui Suomen ensimmäiselle näkövammaisten jääkiekkoleirille. Kuva: Kimmo Penttinen

Näkö meni, mutta unelma säilyi

Suomessa tehtiin tänä talvena historiaa, kun Pajulahdessa järjestettiin ensimmäinen näkövammaisten jääkiekkoleiri. ”Unelmani olisi pelata vielä joskus paralympialaisissa”, sanoo oululainen Heikki Ketola, 39.

Julkaistu: 6.4. 2:00, Päivitetty 6.4. 16:03

Oululainen Heikki Ketola teki tänä talvena Pajulahden urheiluopistolla suomalaista jääkiekkohistoriaa. Suomessa koskaan järjestetylle näkövammaisten jääkiekkoleirille tammi–helmikuun taitteessa.

Maailmalla monet NHL-seurat, kuten Chicago Blackhawks, St. Louis Blues, Pittsburgh Penguins ja Minnesota Wild ovat ottaneet näkövammaiskiekon siipiensä suojiin.

Yhdysvalloissa näkövammaiskiekkoa pelataan kymmenellä paikkakunnalla, samoin Kanadassa. Myös maajoukkuetoiminta käynnistyi molemmissa maissa vuonna 2018.

 ”Minulla on jäljellä sellainen pieni putkinäkö, pystyn lukemaan.”

Näkövammaisten jääkiekkoleirin pelaajia vasemmalta Markus Tihumäki, Hiski Aro, Heikki Ketola ja Antti Latikka. Kuva: Kimmo Penttinen

Heikki Ketola pelasi nuorena, vielä C-juniori-ikäisenä jääkiekkoa SM-sarjatasolla Oulun Kärppien joukkueessa. Hän on läminyt lapsuudestaan asti kiekkoa pihapeleissä ja ulkojäillä muun muassa naapurin pojan Lasse Kukkosen kanssa, josta sittemmin tuli jääkiekon olympiamitalisti ja maailmanmestari.

JYPin liigajoukkueessa pelaavan Jani Tuppuraisen kanssa Ketola kävi samassa joukkueessa pelatessaan monet yhteiset pelireissut.

Ketolan jääkiekkoura loppui kuitenkin B-juniori-ikäisenä, kun hän ei yltänyt enää edustusjoukkueeseen. Sen jälkeen hän pelasi vielä vuosia jääkiekkoa kuntoilumielessä, kunnes hänen näkönsä alkoi heikentyä.

Ketola sairastaa verkkokalvon rappeumaa ja viimeisen kymmenen vuoden aikana hänen näkönsä on romahtanut mitättömäksi.

”Minulla on jäljellä sellainen pieni putkinäkö, pystyn lukemaan. Mutta käytännössä liikuntanäkö on ihan nolla eli ei näöstäni ole jääkiekossa eikä urheilussa mitään apua, ihan muiden aistien varassa jäällä olen”, Ketola sanoo.

”Mutta on jännä huomata, kuinka tuntuma jäähän, mailaan sekä kiekkoon on ihan sama kuin ennenkin. Tekisi mieli mennä kovaa, mutta järki sanoo, että ei kannata”, Ketola sanoo.

Nuorena Ketola ajatteli, että pääsisi jääkiekossa vielä pitkälle. Kun se ei näkevien kiekossa onnistunut, hän elättelee toivetta, että tavoitteen toteutuminen olisi mahdollista näkövammaisten puolella.

”Olisi hienoa toteuttaa vanhat nuoruuden unelmansa”, Ketola sanoo.

 ”Onhan Suomi ehdottomasti jääkiekkomaa.”

Markus Tihumäki torjui maalilla näkövammaisten jääkiekkoleirillä Pajulahdessa. Kuva: Kimmo Penttinen

Näkövammaisten jääkiekon kattojärjestö haluaa saada näkövammaiskiekon mukaan vuoden 2030 paralympialaisiin.

Lajin Suomeen nyt tuoneet Markus Tihumäki ja Antti Latikka yrittävät lisätä lajin harrastamista niin, että jonakin päivänä voitaisiin haaveilla maajoukkuetoiminnasta Suomessakin.

”Onhan Suomi ehdottomasti jääkiekkomaa. Vaikka en itse jääkiekkoa koskaan seurajoukkueessa pelannutkaan, niin ehdottomasti se on minulle fanimielessä ykköslaji”, Tihumäki sanoo.

Tihumäki ja Latikka ovat molemmat näkövammaisia.

Tihumäki on edustanut Suomea muun muassa Rion paralympialaisissa maalipallossa. Myös Latikka on kokenut paralympiakävijä. Hän on saavuttanut finaalipaikat 100 metrin selkäuinnissa sekä Pekingin, Lontoon että Rion paralympialaisissa. Latikalla on myös samalta matkalta parauinnin MM-hopeaa vuodelta 2017 ja EM-pronssit vuosilta 2016 ja 2018.

 Kiekko on tavallista jääkiekkoa monta kertaa suurempi ja se on valmistettu metallista.

Metallista valmistetun ison kiekon sisällä on kahdeksan kuulalaakeria. Kuva: Kimmo Penttinen

Markus Tihumäki sanoo, että tavoitteet näkövammaisten jääkiekkoilussa ovat korkealla, mutta viime kädessä kaiken tietysti ratkaisee se, kuinka jääkiekko-organisaatiot ja muut tahot ottavat lajin Suomessa vastaan.

Tihumäen mukaan Kanadassa lajia viedään eteenpäin siten, että näkövammaisten vuoroilla mukana on myös näkeviä, jotta saadaan tarvittava määrä pelaajia kentälle.

”Yhdenvertaisuus on hieno ja mahdollistava asia, ei tämä ole keneltäkään pois”, Tihumäki sanoo.

Suomessa pelataan paljon ”pipolätkää”, höntsäilijöitä kaukaloissa riittää, ja näkövammaiset mahtuisivat Tihumäen mukaan hyvin mukaan.

”Näkövammaiskiekon säännöt ovat hyvin lähellä naisten jääkiekon sääntöjä. Esimerkiksi vartalokontaktia ei sallita, maalivahdin koskemattomuus on ehdoton ja kaikkien täytyy käyttää kypärässä häkkiä”, Tihumäki sanoo.

Näkövammaiskiekossa peliväline eroaa tavallisesta jääkiekosta. Kiekko on tavallista jääkiekkoa monta kertaa suurempi ja se on valmistettu metallista. Sen sisällä on kahdeksan kuulalaakeria, jotka pitävät kovaa ääntä, kun kiekkoa liikutetaan.

 ”Liikunnalla on merkitystä henkiseen hyvinvointiin.”

Hiski Aro kaukalossa Pajulahdessa. Kuva: Kimmo Penttinen

Pajulahdessa järjestetylle näkövammaiskiekon leirille osallistui 26 eri-ikäistä pelaajaa. Paikalle saapui myös helsinkiläinen Hiski Aro, 45.

Aro pelasi muun muassa Mestiksen nousukarsintoja 2000-luvun alkupuolella, kunnes ”valot sammuivat”, niin kuin hän itse sanoo.

”En oikein muista ihan kaikkea, kun kovalevynikin kärsi siinä, mutta aivokalvontulehduksen seurauksena menetin näköni ja myös kuulon toisesta korvasta”, Aro kertoo.

Flunssaoireilla alkaneen aivokalvontulehduksen jälkeen Aro joutui käytännössä opettelemaan kävelemisenkin uudelleen. Luistimilla hän ei ole sen jälkeen ollut kuin pari kertaa fysioterapeutin kanssa.

”Liikuntaharrastukset ovat olleet minulle aina tärkeitä. Liikunnalla on merkitystä henkiseen hyvinvointiin, kun esimerkiksi minulla muistin kanssa on ongelmia, vaikka siinäkin kuntoutuksen myötä on menty eteenpäin”, Aro sanoo.

Antti Latikka kuljetti metallista valmistettua kiekkoa. Kuva: Kimmo Penttinen

Näkövammaisten jääkiekon säännöt: lämärit kielletty

Näkövammaisten jääkiekossa käytetään IBSA:n (International Blind Sports Federation) luokittelua näkövammaisesta urheilijasta. Luokkia on kolme: B1 – sokea, B2 – vaikeasti heikkonäköinen, B3 – heikkonäköinen)

Maalivahdin täytyy kuulua luokkaan B1, kenttäpelaajien täytyy olla pääsääntöisesti luokista B2 ja B3.

Maali on normaalia jääkiekkomaalia matalampi. Sen koko on 183 cm x 91,5 cm.

Maalin tehdäkseen hyökkäävän joukkueen on tehtävä yksi selkeä syöttö hyökkäyspuoliskollaan, minkä tapahduttua tuomari antaa jatkuvan merkin elektronisella pillillä tiedoksi kaikille pelaajille, kunnes hyökkäys päättyy tai tulee maali tai pelikatko.

Säännöillä varmistetaan vaikeimmin heikkonäköisten ja sokeiden pelaajien mahdollisuus katkaista hyökkäys ja seurata kiekkoa mahdollisimman pitkään.

Käytössä on myös normaali pitkä kiekko ja maalivahdin alueen koskemattomuus pelaajien turvallisuuden takaamiseksi. Kypärän käyttö junnulätkästä tutun kasvosuojuksen kanssa on pakollista.

Tuomarit antavat käsimerkkien lisäksi komennot huutaen. Tuomarit esimerkiksi huutavat ”out”, jos pelaaja joutuu paitsioon.

Lyöntilaukaukset ja vartalotaklaukset ovat kiellettyjä.

Täysin sokea Hiski Aro sai jäällä apua veljeltään Petteri Arolta Pajulahdessa. Kuva: Kimmo Penttinen

Juttuun korjattu kiekon painoksi 340-350 grammaa.

Näkövammaiskiekko

Toiminta alkanut Kanadassa Torontossa ja Montrealissa jo 1970-luvulla. Yhdysvaltoihin laji levisi 2010-luvulla.

Vuonna 2018 sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa kansalliset jääkiekkoliitot ottivat näkövammaiskiekon toimintaansa mukaan ja maiden blind hockey -maajoukkueet kohtasivat 10.10.2018.

Kiekko valmistettu 0,793 mm paksusta teräslevystä, halkaisija 14 cm, korkeus 4,8 cm, paino 340-350 g.

Väri musta ja sisällä kahdeksan kuulalaakeria.

Luetuimmat - Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat