Urheilukirja: Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia. Alpo Suhonen ja Risto Pakarinen, Into Kustannus 2020. 240 s.
Kun Markku Kanerva otti vastaan Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan tehtävän, jotkut kaverit sanoivat hänelle, että hän on hullu.
Huuhkajilla oli kahden edellisen päävalmentajan kausilta takana tappioiden suma. Joukkueen maine ui pohjalla. Apuvalmentajana toiminut Kanerva arveli, että hänellä on vain voitettavaa. Eikä samanlaista tilaisuutta ehkä tule toiste.
”Ajattelin, että carpe diem vaan.” Se on latinaa ja tarkoittaa: tartu hetkeen.
Nyt joukkue on selvinnyt EM-lopputurnaukseen ja Kanervasta on tullut kansallissankari, koko kansan Rive.
Ei yllätä, että hänestä on tehty kirja. Se on syntynyt pääpiirteissään seuraavasti. Filosofin taipumuksista tunnettu jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen haastatteli Kanervaa perinpohjaisesti tämän urasta ja ajatuksista. Sitten jääkiekkotoimittaja ja kirjailija Risto Pakarinen kuunteli tuntikausien tallenteet tästä jutustelusta ja kirjoitti teoksen.
Tällaisella työtavalla tuloksena voisi olla sotku. Tekijät ovat kuitenkin toimineet parhaalla osaamisalueellaan. Kirjasta tuli yhtä aikaa eloisa, selkeä, syvällinen ja sympaattinen.
Kiittää voi myös selkeästä suomen kielestä. Joukkuelajeihin ja urheilukirjoittamiseenkin inhottavasti pesiytynyt general manager on osattu suomentaa urheilutoimenjohtajaksi, ja sekin selitetään, mikä on Kanervan suosima diagonaalisyöttö.
Markku Kanerva Suomen joukkueen harjoituksissa ennen EM-karsintaottelua Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Kuva: Markku Niskanen / HS
Maajoukkue harjoitteli hyväntuulisena Turkin Belekissä maaliskuussa 2017. Kuva: Rio Gandara / HS
Tuliko kuvasta sitten Kanervan näköinen, sen voivat arvioida ne, jotka hänet oikeasti tuntevat.
Kaikki alkaa Helsingin Pukinmäestä, Säterintien kerrostalosta, missä Markku heti herättyään juoksee katsomaan ikkunasta pihalle. Hän ajattelee pihaa pääasiassa jalkapallokenttänä.
Kanerva kertoo nähneensä välillä uniakin, joissa hän menee aamulla ikkunaan eikä kentällä ole ketään.
”Harmittelen sitä unissani ja herään pettymykseen siitä, että peliä ei saadakaan käyntiin.”
Lempinimensä Rive sai tuolla pihalla. Ehkä siksi, että Brasilian muhkeaviiksinen tähtipelaaja Rivelino oli myös pienikokoinen ja vikkelä.
Järjestäytynyt urheilu alkoi HJK:n kaupunginosajoukkueesta, jota oma isä valmensi. Peliura johti HJK:n miesten edustusjoukkueeseen, viiteen Suomen mestaruuteen ja maajoukkuepuolustajaksi.
Armeijasta päästyään Kanerva houkuteltiin opettajan sijaiseksi ekaluokkalaisille. Hän viihtyi työssä, pääsi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokseen ja valmistui sieltä.
Sain jalkapallosta paljon, mutta opettajan työ siellä kasvatti. Huomasin, että onnistuin murrosikäisten kanssa, vieraalla kielellä, erilaisten haasteiden keskellä.
Tulevaisuuden kannalta tärkeää oppia hän sai pelatessaan Ruotsissa IF Elfsborgissa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Siellä valmentaminen poikkesi perinteisestä suomalaisesta mallista.
Valmentaja Hans Lindbom kuunteli pelaajia, erityisesti Kanervaa, joka oli kokenut pelaaja. Silti Lindbomin vaatimustaso oli kova.
Kanerva päätyi Ruotsissakin opettajan työhön pelaamisen ohella. Koulussa hänen piti selviytyä myös ysiluokan kolmesta skinheadista, jotka liikuntatunnilla aluksi sanoivat: Vi ska inte göra någonting du säger, din jävla finne (emme tee mitään, mitä sanot, pirun suomalainen).
Markku Kanerva vuonna 1994 Kuva: HJK
Kuuntelemalla Kanerva sai lopulta hyvän kontaktin kapinoiviin kovanaamoihin.
Hän opetti liikuntaa myös kehitys- ja monivammaisille nuorille sekä yritti järjestää kaikille onnistumisia ja oppimisen riemua.
”Sain jalkapallosta paljon, mutta opettajan työ siellä kasvatti. Huomasin, että onnistuin murrosikäisten kanssa, vieraalla kielellä, erilaisten haasteiden keskellä.”
Huuhkajat saivat siis aikanaan valmentajan, joka ei pelkää ihmisten kohtaamista.
Kanerva ei aloittanut valmentamista huipulta vaan oman lapsensa joukkueen apuvalmentajana Malmin palloseurassa. Varsin ylikoulutettuna sellaisena, sillä hän oli jo pelaajauransa aikana ehtinyt suorittaa Uefa A -tutkinnon, jolla saa valmentaa Euroopan huippuseurojen reservijoukkueita.
Uran kulku Vuosaaren Viikinkien ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kautta miesten maajoukkueen apuvalmentajaksi on jalkapallofaneille tuttua tarinaa. ”Mixu” Paatelaisen ja Hans Backen tappioputkien välissä Kanerva onnistui johtamaan Huuhkajat voittoon kolmessa neljästä ottelusta.
”Rive taikoo”, maalivahti Lukas Hradecký sanoi STT:lle.
Niinpä hänet nostettiin Backen jälkeen päävalmentajaksi. Ensimmäiseksi häneltä alettiin tietenkin tivata, mitä hän aikoo muuttaa. Hän sanoo alkaneensa miettiä ryhmädynamiikkaa.
Suomen joukkue juhli Kansain liigan lohkovoittoa Ateenassa vuoden 2018 marraskuussa, vaikka Kreikka voitti ottelun 1–0. Kuva: Rio Gandara / HS
Ilmapiiri on Kanervan sanojen mukaan joukkueen menestyksen kulmakivi. Hyvä ilmapiiri on positiivinen ja rento, mutta ennen kaikkea kehitystä edistävä.
Sen luominen ei ole vain päävalmentajan tehtävä.
”Painotan aina pelaajille, että ilmapiiriä ei luo kukaan yksin sormia napsauttamalla, vaan me teemme sen yhdessä konkreettisilla toimenpiteillä.”
Sellaisia ovat selkeiden sääntöjen noudattaminen ja toinen toisensa arvostaminen. Yksi keskeinen sääntö on kaikkien tervehtiminen.
”Rive on tarkka siitä, että kaikki tervehtivät toisiaan ja ottavat kaikki muut huomioon, myös taustaryhmän jäsenet, niin että kaikki kokevat olevansa osa suurta joukkuetta”, joukkueen kapteeni Tim Sparv kertoo.
Sparvin mukaan Kanerva haluaa, että joukkueen jäsenet pitävät huolta toisistaan, ottavat uudet pelaajat hyvin vastaan ja puhuvat rakentavasti, kun asioista keskustellaan.
Kirjoittajien mukaan Kanerva itse kokee itsensä nimenomaan yksilöiden ohjaajaksi.
”Yritän ohjata pelaajia käyttämään omia vahvuuksiaan ja kehittämään alueita, joilla heillä on vajavaisuuksia. Annan vinkkejä, kyselen asioita ja yritän saada pelaajat itse ymmärtämään ja oivaltamaan asiat.”
Kaikkiaan piirtyy kuva häkellyttävän monialaisesta valmentajasta, jonka vahvuuksiin kuuluu pehmouden lisäksi nörttiys.
Markku Kanerva (kesk.) ja Jyri Puhakainen (vas.) pelasivat HJK:n joukkueessa KIF:ä vastaan vuonna 1985. Kuva: Kai Honkanen
HJK:n Markku Kanerva elehti tuomarille jalkapallon SM-sarjan ottelussa Kemin Palloseuraa vastaan vuonna 1985. Kuva: Heikki Kotilainen / HS
Hän uppoutuu innokkaasti pelin yksityiskohtiin. Hän käy pelaajien suorituksia läpi perin pohjin, ei pelkästään maajoukkueotteluista vaan myös seuraotteluista.
Hän jaksaa tehdä etukäteen suunnitelmia ja niille varasuunnitelmia.
Kanerva sanoo, että joukkueen valmistamisessa otteluun hän ei kuitenkaan suosi liian yksityiskohtaisia ohjeita. Tärkeämpää on pelin eri osa-alueiden läpikäyminen.
Tavoite on nollata vastustajan vaarallisimmat vahvuudet ja ajaa sitä tilanteisiin, joissa se alkaa tehdä virheitä.
Ottelun aikana kentän laidalta on enää vaikea johtaa peliä. Vastuu on pelaajilla. Vesipullojen viejä saa kuitenkin toisinaan viestin välitettäväksi kentän päätyyn. Tai lähin pelaaja vie toiselle paperilapun, jonka saaja lukee ja laittaa sukkaansa.
Omien sanojensa mukaan Kanerva on myös oppinut jakamaan tehtäviä ja vastuuta myös valmennustiimin muille jäsenille.
Kanerva arvioi, että tärkeää pelillistä kehitystä on tapahtunut kaksinkamppailuissa ja maalinteossa. Maalintekoprosentti on nyt 14,4. Pallonhallinta meni hänen mukaansa eteenpäin jo Paatelaisen ja Backen kausilla.
Kirjassa ei arvostella Kanervan edeltäjiä eikä ketään muutakaan. Teoksen henki on ilo siitä, mihin on päästy ja mitä hyvää siitä voi seurata.
”Toivon, että tämän kisapaikan myötä tietynlainen vähättely, aliarvioiminen ja pessimismi loppuisivat,” Kanerva sanoo.
Vaikka Rive haluaa aina voittaa kaikenlaisissa peleissä, leikkisissäkin, hänen mielestään valmentamisessa ei pidä keskittyä liiaksi tulokseen.
”Pelkkä tuloksen tuijottaminen on pelaajan näkökulmasta äärimmäisen stressaavaa”, hän sanoi.
Kanerva muistuttaa myös, että urheilussa arvokisajoukkueet ja ammattilaisuus ovat vain jäävuoren huippu. Sen pohjana on valtava määrä arvokasta urheilua eri tasoilla.
Petri Tiainen ja Markku Kanerva valmistautuvat otteluun vuonna 1995. Kuva: Bo Stranden
