Kelaten kohti unelmaa - Urheilu | HS.fi

Ratakelaaja Amanda Kotaja on treenannut tänä keväänä paljon perusvoimaa, koska kilpailukauden alkamisesta ei ole vielä tietoa.

Kelaten kohti unelmaa

Amanda Kotaja on Suomen paras naisratakelaaja, joka kilpailee mielellään miesten kanssa samalla viivalla. Hän odotti innolla Tokion paralympialaisia, mutta koronan takia tavoite paralympiakullasta siirtyi vuodella eteenpäin.

Julkaistu: 18.5. 2:00, Päivitetty 18.5. 8:05

Kuuden kilon kelauspyörä liikkuu kevyesti, kun Amanda Kotaja antaa sille vauhtia Leppävaaran urheilukentällä Espoossa.

Huippunopeus nousee parhaimmillaan noin 31 kilometriin tunnissa. Kotaja on pyörällä jalkojensa päällä, etukenossa. Asento vaatii notkeutta ja hyvää kuntoa.

”Tämä ei ole maailman miellyttävin asento. On rankkaa selälle, mutta kyllä tässä kestää treenata pari tuntia”, 25-vuotias Kotaja sanoo.

Amanda Kotajan kelausasento on raskasta selälle.

Helsinkiläinen on ratakelauksen kolminkertainen maailmanmestari vuosilta 2015, 2017 ja 2019. Ensimmäinen MM-kulta tuli 200 metriltä, kaksi muuta sadalta metriltä.

Tänä vuonna Kotaja oli valmistautunut huolella Tokion paralympialaisiin. Niissä hän oli ajatellut korjaavansa epäonnistumisensa vuoden 2016 paralympialaisissa Riossa.

Koronaviruspandemian takia paralympialaiset, samoin kuin kesäolympialaiset siirtyivät vuodella eteenpäin.

Amanda Kotaja Rion paralympialaisissa vuonna 2016.

”Rio oli karmaiseva pettymys, ja nyt sitten harmitti, kun Tokion paralympialaiset siirtyivät. Se oli kuitenkin oikea päätös. Kisoja ei olisi ollut mahdollista järjestää turvallisesti”, Kotaja sanoo.

Riossa Kotaja kelasi kuudenneksi T54-luokan sadalla metrillä.

Vuosi ennen Rion paralympialaisia Kotaja voitti maailmanmestaruuden ja kelasi toisessa kilpailussa maailmanennätyksen sadalla metrillä 15,64 sekuntia.

Tämän jälkeen tähtäimessä oli paralympiakulta, kunnes Kotajalta leikattiin virtsakivet kesän 2016 alussa.

”Se ei vielä vienyt huippukuntoa, vaikka olin kuukauden pois pelistä, mutta juuri ennen Rio iski inhottavasti flunssa. Nyt koin, että olin tosi valmis kisamaan tänä vuonna paralympialaisissa ja olla tasolla, jolle kuulun.”, Kotaja kertoo samaan aikaan, kun koululuokka on ensi kertaa koronatauon jälkeen opetustunnilla urheilukentän katsomossa.

Amanda Kotaja valmistautuu kelaukseen Leppävaaran urheilukentällä Espoossa.

Miten koronavirus on vaikuttanut paraurhelijan elämään ja harjoitteluun? Kuuluuko vammaisurheilija riskiryhmään?

Tässä jutussa voidaan käyttää vammaisurheilijan nimikettä, koska Kotaja käyttää sitä usein itsekin.

”Paraurheilija on nykypäivän termi ja virallisempi. Itse en koe vammaisurheilijaa mitenkään pahana”, Kotaja sanoo ennen kuin hän vastaa varsinaisiin kysymyksiin.

Kotajalla on synnynnäinen vamma. Kädet toimivat normaalisti, mutta jalkojen takia keskivartalon liikkuvuus on rajallinen.

Se ei ole estänyt häntä harrastamasta liikuntaa monipuolisesti. Koulussa liikuntatunnit olivat hänen suosikkejaan.

”Vanhemmat ajattelivat, että miten pärjään liikunnassa ja voinko ollenkaan olla mukana tunneilla. Liikunnasta tulikin minulle vahvuus. Se on kantanut eteenpäin”, Kotaja kertoi HS:n haastattelussa joulukuussa 2015, kun hänet valittiin vuoden paraurheilijaksi.

Kotajan kelausluokassa T54 vamma on kaikista lievin. Samalla luokka on kelauksen kilpailluin luokka.

”Niin, pitääkö minun varoa tavallista enemmän koronariskin takia? Se riippuu paljon vammasta. Minulla on perussairaus ja kuulun riskiryhmään. Olen kuitenkin hyväkuntoinen. Minulla ei minulla pitäisi olla suurta vaaraa”, Kotaja kertoo.

Hän sanoo keskustelleensa asiasta lääkärien kanssa.

”Kukaan ei osaa tarkalleen sanoa, kuinka vakavaa korona on, jos se osuu kohdalle. Minulla ei ole keuhkojen hengitysongelmaa ja vammani haitta-aste on pieni.”

Vahvat kelauskäsineet ovat erikoistekoa.

Korona-aikana Kotajan arki ja harjoittelu eivät ole paljon poikenneet normaalista. Hallissa on ollut vähän muita liikkujia ja ulkona on aina tilaa.

”Elämä pyörii treenien ympärillä, eli se ei ole hirveästi muuttunut. Sovitut sponsoritilaisuudet ovat totta kai peruuntuneet ja kisakausi alkaa aika paljon myöhemmin kuin piti”, Kotaja sanoo.

Koska kilpailukauden alkamisesta ei ole tietoa, Kotaja treenaa kelauksessa peruskuntoa hakee kuntosalilta voimaa käsiin ja keskivartaloon.

”En ole ikinä ennen tehnyt tällaista harjoittelua tähän aikaan vuodesta.”

Vauhtikestävyysharjoituksessa hän kelaa 6–8 minuutin vetoja noin 170 lyönnin sykkeellä. Peruskuntolenkkejä hän tekee alemmilla sykkeillä.

Sykkeen lisäksi kelauspyörään kiinnitetty ajotietokone mittaa matkaa, vauhtia ja aikaa.

”Olen aika korkeasykkeinen ihminen. Syke nousee yli kahden sadan”, Kotaja huokaisee lyhyen kelausvedon jälkeen.

Sitten kun kelauskausi taas alkaa, Kotaja kilpailee tuttuun tapaan samoissa kisoissa mieskelaajien kanssa.

Niin hän on tehnyt koko uransa ajan.

”Ja niin kisaan myös jatkossa. Naiskelaajista ei ole tunkua radalle. Miehet ovat hyviä kirittäjiä. Olen oppinut kisamaan miesten kanssa ja siitä pidän”, nauravainen Kotaja sanoo.

Kotaja on siitä hyvässä asemassa, että hän voi urheilla ja harjoitella täysipäiväisesti ilman taloudellista huolta. Yhteistyökumppanien tuki ja urheilija-apuraha kattavat kulut ja elämisen.

”Olen tosi kiitollinen ja etuoikeutetussa asemassa, että pystyn vain urheilemaan. Ei tarvitse välttämättä tehdä muuta töitä”, sanoo Kotaja, jolla on kokemusta muun muassa Helsingin Sanomien tilausmyynnistä lentokentällä.

”Se oli ihan hauskaa vähän aikaa. Pääsin näkemään erilaisia ihmisiä. Se oli työn hienoin puoli.”

Talvella Kotaja valmistui liikuntaneuvojaksi Vierumäen urheiluopistolla. Suuren osa opiskelusta hän teki etänä.

Kun urheileminen loppuu aikanaan, Kotaja haaveilee psykologin ammatista. Hän on hakenut pari kertaa opiskelupaikkaa, mutta vielä ei ole tärpännyt.

”Minulla ei kerta kaikkiaan riitä energia yhdistää huippu-urheilu ja pääsykokeisiin pänttäys. Ehdin vielä opiskella. Uskon, että minusta tulee psykologi jonain päivänä”, Kotaja sanoo.

Ikänsä puolesta Kotajan kehitys voi jatkua pitkään. Kelaajat ovat parhaimmillaan 25–30-vuotiaina.

”Ei ole tiettyä vuotta, johon olen ajatellut urani jatkuvan. Varmuudella voin sanoa, että jatkan Pariisin paralympialaisiin 2024.”

Vapaa-aikanaan Kotaja tykkää liikkua luonnossa. Metsä rauhoittaa.

”Olen aika ketterä. Ei haittaa, vaikka metsäpoluilla olisi vähän kiviäkin.”

Amanda Kotaja kulkee harjoituksiin omalla autolla.

Kerran viikossa ohjelmassa on myös mindful bodya, joka yhdistää joogaa ja pilatesta.

”Se lisää liikkuvuutta ja rentoutta, ja se on mielelle tärkeää”, Kotaja sanoo ja alkaa koota kelauspyöräänsä.

Hän istahtaa näppärästi normaaliin pyörätuoliinsa. Kelauspyörän hän pakkaa autonsa peräkonttiin.

Kotona Vuosaaressa hän aikoo laittaa ruokaa ja ehkä myös leipoa, josta hän on innostunut korona-aikana.

”Viimeksi leivoin karjalanpiirakoita ja vein niitä siskon perheelle ja ystäville. Ei tarvitse itse syödä kaikkea.”

Amanda Kotaja

Syntynyt tammikuussa 1995, 25-vuotias.

Kotoisin Vampulasta, asuu Helsingin Vuosaaressa

Ylioppilas Mäkelänrinteen urheilulukiosta

Kilpailee ratakelauksessa luokassa T54

Valmentaja Jussi-Pekka Kurtti vuodesta 2018 alkaen, aiemmin valmentajana oli Maarit Kurki.

MM-kultaa 2015 (200 m), 2017 (100 m) ja 2019 (100 m).

MM-hopeaa 2013 (100 ja 200 m) ja 2015 (100 m).

Neljä EM-kultaa.

100 metrin ME 15,64 vuonna 2015.

Harrastaa mindful bodya, ruuan laittoa, leipomista sekä kirjojen lukemista ja kuuntelua.

Liikunta kantoi pyörätuolikelaaja Amanda Kotajaa eteenpäin

Luetuimmat - Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat