Nyrkkeilijä Mira Potkonen, 39, ei olekaan liian vanha ensi vuoden olympialaisiin - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Nyrkkeily

Nyrkkeilijä Mira Potkonen, 39, ei olekaan liian vanha ensi vuoden olympialaisiin

Kansainvälinen olympiakomitea vahvisti suomalaisnyrkkeilijän osallistumisoikeuden olympiakarsintoihin.

Nyrkkeilijä Mira Potkonen saavutti neljä vuotta sitten Riossa olympiapronssia.

Julkaistu: 18.5. 12:14

Ainakaan ikä ei estä nyrkkeilijä Mira Potkosta puolustamasta olympiamitaliaan ensi vuonna Tokiossa.

Kansainvälisen nyrkkeilyliiton Aiban sääntöjen mukaan Potkosen, 39, uran piti päättyä tähän vuoteen, kun hän täyttää marraskuussa 40 vuotta.

Nyrkkeilyliiton yläikäraja ei kuitenkaan koske Kansainvälistä olympiakomiteaa, joka ilmoitti maanantaina, että Potkonen saa osallistua Tokion olympiakarsintoihin sitten, kun ne aikanaan voidaan järjestää.

Alkujaan Euroopan olympiakarsinnat piti käydä loppuun maaliskuussa Lontoossa, mutta turnaus jäi kesken koronaviruspandemian takia.

Tampereen Voimailuseuraa edustava Potkonen ehti jo huolestua, kun Tokion kesäolympialaiset siirtyivät koronaviruksen takia vuodella eteenpäin.

Maanantain päätös oli Potkoselle helpotus. Enää hänen ei tarvitse harjoitella epätietoisuudessa.

”Tunnelmat ovat hieman vaihdelleet, mutta sitten päätettiin valmentajan kanssa, että keskitymme harjoitteluun sillä ajatuksella, että osallistumisoikeus tulisi”, Potkonen sanoi tiedotteessa.

Potkosen tietojen mukaan Tokion olympianyrkkeilyihin on hänen lisäkseen pyrkimässä vain yksi toinen urheilija, jonka osallistumisoikeus oli samalla tavalla auki.

Neljä vuotta sitten Potkonen saavutti Riossa olympiapronssia. Se jäi kisoissa Suomen ainoaksi mitaliksi.

Potkosella on myös 60-kiloisten EM-kultaa ja kaksi MM-pronssia.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu