Luisteluseura HSK pyytää kaltoin kohdelluilta urheilijoilta anteeksi ja puolustaa Mirjami Penttistä: ”Hän on hyvä valmentaja” - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Taitoluistelu

Luisteluseura HSK pyytää kaltoin kohdelluilta urheilijoilta anteeksi ja puolustaa Mirjami Penttistä: ”Hän on hyvä valmentaja”

HSK:n puheenjohtajan Mikael Nybergin mukaan kilpailukiellon saanut Mirjami Penttinen palaa valmentamaan kesäkuussa. Nybergin mukaan seura on ottanut opiksi ja muistuttaa, että myös valmentajien pitää oppia virheistään.

Valmentaja Mirjami Penttinen ja HSK:n puheenjohtaja Mikael Nyberg

Julkaistu: 19.5. 16:55, Päivitetty 19.5. 18:16

Suomen vanhimpiin urheiluseuroihin kuuluvan Helsingfors Skridskoklubbin (HSK) puheenjohtaja Mikael Nyberg on helpottunut.

Ja hän vakuuttaa, että HSK on ottanut myös opikseen.

HSK ja Suomen taitoluisteluliitto pääsivät maanantaina sopuun kiistassa seuran muodostelmaluistelijoiden päävalmentajaa Mirjami Penttistä ja valmentaja Lilli Helpiä koskevassa kiistassa.

Koko talven jatkunut riita piti 145 vuotiaan HSK:n otsikoissa, eikä mitenkään suopeassa valossa.

Taitoluisteluliitto langetti Penttiselle tammikuussa vuoden kilpailukiellon urheilun eettisten sääntöjen rikkomisesta. Penttinen oli käyttäytynyt valmennettaviaan kohtaan toistuvasti epäasiallisesti, huutanut ja nöyryyttänyt heitä.

Helpi sai liitolta varoituksen, koska ei ollut puuttunut Penttisen käytökseen.

Taitoluisteluliitto halusi HSK:n hyllyttävän Penttisen kokonaan valmennustoiminnasta, mutta liiton omat säännöt riittivät kieltämään vain valmentamisen kilpailuissa.

Riidan edetessä esille nousi mahdollisuus, että Taitoluisteluliitto erottaa HSK:n jäsenyydestään.

HSK haki lisäaikaa käsittelylle käräjäoikeuden turvaamistoimitoimimenettelyn kautta, eikä erottanut Penttistä.

Penttinen ja Helpi valittivat Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Nyt nämä toimet on peruttu.

”Hyvistä valmentajista täytyy pitää kiinni, mutta heistä täytyy pitää myös huolta. Ja tienkin valmentajien pitää itse kehittyä ja heidän pitää oppia virheistään.” Penttisen kilpailukielto ja Helpin varoitus jäävät voimaan.

Kilpailukielto koskee kuitenkin edelleen vain kilpailuja, joten Penttinen voi valmentaa harjoituksissa ensi tammikuuhun kestävän kilpailukiellon ajan.

Valmentamaan Penttinen palaa, kun HSK:n muodostelmaluistelijat palaavat jäälle kesäkuun alussa hallituksen kokoontumisrajoitusten höllentyessä.

Onko oikein, että epäeettisestä valmentamisesta kilpailukiellon saanut valmentaja saa valmentaa harjoituksissa Mikael Nyberg?

”Suomessa toimitaan voimassaolevan lainsäädännön ja näiden prosessien mukaan. Sellaista toimisijakieltoa, joka kattaisi koko valmennuskiellon, ei ole ollut”, Nyberg toteaa.

Hän painottaa, että HSK toimii sääntöjen mukaan. Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan käytössä ei ole ollut dopingrangaistuksista tuttua kaikenkattavaa toimintakieltoa, kun kyseessä on eettinen rike.

Mikael Nyberg on toiminut HSK:n puheenjohtajana helmikuusta alkaen edellisen hallituksen erottua kesken toimikautensa.

HSK oli valmis puolustamaan Penttistä. Nybergin mukaan seura halusi noudattaa kurinpitolautakunnan ratkaisua ja huolehtia myös valmentajiensa oikeusturvasta.

HSK:ta kiinnosti sekin, että Penttinen on meritoitunut valmentaja. Hän valmensi HSK:n Team Uniqueta jo vuonna 2013, kun joukkue voitti muodostelmaluistelun MM-kultaa.

Myös tänä vuonna HSK:n muodostelmaluistelijat olivat hyvässä vireessä, vaikka Penttinen ei ole pystynyt koko kautta valmentamaan.

Kilpaurheilun näkökulmasta Penttinen on hyvä valmentaja, sillä muuten hän olisi saanut potkut?

”Hän on hyvä valmentaja”, Nyberg sanoo.

”Maailmanmestarivalmentajia ei ole joka oksalla.”

Nyberg myöntää, että HSK:n on kuitenkin syytä skarpata työntekijöidensä tukemisessa ja kehittämisessä. Hän heittää pallon myös Penttiselle.

”Hyvistä valmentajista täytyy pitää kiinni, mutta heistä täytyy pitää myös huolta. Ja tietenkin valmentajien pitää itse kehittyä ja heidän pitää oppia virheistään.”

Sovun syntymisen yhteydessä HSK ja Taitoluisteluliitto julkistivat pitkän listan toimenpiteitä, joilla helsinkiläisseura varmistaa eettisesti kestävän valmennuksen toteutumisen.

Niihin kuuluu muun muassa seuratoiminnan käsikirja, anonyymit palautekanavat ja seurakyselyt sekä valmentajien työnohjaus.

Liitto valvoo HSK:n toimintaa tarkasti ja seura lupaa puuttua epäkohtiin nopeasti.

HSK:n ja Taitoluisteluliiton tiedotteessa Mirjami Penttinen pyysi luistelijoilta anteeksi henkistä kipua ja ahdistusta aiheuttaneita toimintatapojaan.

”Valmentaminen on intohimoni ja haluan edelleen kehittyä siinä. Olen sitoutunut tekemään kaikkeni luistelijoiden hyvinvoinnin eteen”, Penttinen sanoi.

Hän viestitti asianajajansa välityksellä HS:lle olevansa tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen, mutta ei kommentoi asiaa enempää.

Myös Nyberg pyytää anteeksi vääryyksiä kokeneilta luistelijoilta.

Hän sanoo, että anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat oikeat askeleet matkalla kohti yhteistä turvallista tulevaisuutta meille rakkaan lajin parissa.

Monet luistelijat ovat kokeneet Penttisen valmennusmetodit loukkaaviksi, erittäin kyseenalaisiksi ja monin paikoin luistelijoita nöyryyttäviksi.

Nyberg vakuuttaa, HSK on nyt turvallinen paikka nuorille urheilijoille ja että seura on osaltaan ottanut tapahtuneesta opiksi.

 ”Valmentaminen on intohimoni ja haluan edelleen kehittyä siinä. Olen sitoutunut tekemään kaikkeni luistelijoiden hyvinvoinnin eteen.”

Nyberg myöntää, että perinteikkään seuran imago on kärsinyt kovia. Kevään aikana HSK:n yksinluistelijat teki omat johtopäätöksensä ja lähtivät uuteen seuraan.

Nybergin mukaan HSK:n maine voidaan palauttaa työskentelemällä nöyrästi ja paremmin.

”Selittely ei auta, vaan nyt täytyy olla tekoja ja näyttää että pystymme siihen.”

HSK:n taloudellinen tila on Nybergin mukaan yhä hyvä ja vakaa huolimatta siitä, että seurasta on lähtenyt kevään aikana jäseniä, eivätkä asianajatkaan ole ilmaisia.

Edes koronavirustilanne ei tuonut siihen lommoa, sillä kalliit jäävuorot peruttiin heti, kun harjoittelu ryhmissä kiellettiin.

HSK:n urheilulliset tavoitteet ovat Nybergin mukaan korkealla.

”Teemme tavoitteellista luistelua kaikilla tasoilla. Olemme profiloituneet kilpaurheiluseuraksi ja pyrimme olemaan Suomen ja maailman parhaita kaikilla tasoilla.”

Sovinto|Valmentaja Mirjami Penttinen pääsi sopuun Taitoluisteluliiton kanssa: ”Olen tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen”

Muodostelmaluistelu|Taitoluisteluliiton ja Mirjami Penttisen sovinto saa kiitosta urheilujohtajilta: ”Nyt urheilijat eivät joudu enää oikeusturvalautakunnan suulliseen käsittelyyn”

Urheilun etiikka|Mirjami Penttisen tapaus paljasti vakavia puutteita kurinpidossa: tilalle halutaan yhtä tiukka järjestelmä kuin dopingvalvonnassa

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu