Manchester United on varoittava esimerkki siitä, millainen taloudellinen kurimus huippujalkapallossa voi olla edessä - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Jalkapallo

Manchester United on varoittava esimerkki siitä, millainen taloudellinen kurimus huippujalkapallossa voi olla edessä

Manchester Unitedin velkataakka kasvoi viime vuonna, kun koronasta ei ollut tietoakaan, ja nyt tulovirrat kuihtuvat.

Manchester Unitedin Marcus Rashford asteli Tapaninpäivänä Burnleyn kentälle kauluri kasvojen suojana. Kuva: Oli Scarff / AFP

Julkaistu: 23.5. 19:01

Englannin Valioliiga-seura Manchester Unitedin toimitusjohtaja Ed Woodward sanoi torstaina varoituksen sanoja koko jalkapallomaailmalle.

”On helppo sanoa, että paluuta entiseen ei ole vähään aikaan”, Woodward sanoi sijoittajapuhelussa.

Se, että jalkapalloa on taas ruvettu pelaamaan ei tarkoita sitä, että jalkapallo voisi hyvin – päinvastoin. Woodward varoitti synkistä ajoista.

Manchester United kertoi ensimmäisen vuosineljänneksen talousluvuistaan. Seuran velka oli kasvanut 141 miljoonalla eurolla 12 viime kuukauden aikana. Nyt Unitedilla on velkaa yhteensä 479 miljoonaa euroa.

Woodward varoitti sijoittajia myös siitä mahdollisuudesta, että United joutuisi maksamaan 22 miljoonaa euroa takaisin Valioliigan tv-oikeuksien haltijoille kevään otteluista, jotka oli siirretty.

Woodward kertoi myös, että United kärsii tuntuvasti menetyksiä tulevista kotiotteluista, jotka joudutaan pelaamaan suljettujen ovien takana. Unitedin jokaisesta kotiottelusta tulee arviolta 3,3 miljoonan euron tulot, mutta ne kutistuvat huomattavasti koronarajoitusten takia.

”Pandemian ja sen leviämisen rajoittamiseksi tehdyt toimenpiteet häiritsevät liiketoimintaa monin tavoin, kaikkein eniten tv-lähetyksiä ja ottelupäivien liiketoimintaa”, vuosineljänneksen raportti kertoi.

Seuran talouspäällikön Cliff Batyn mukaan seura menetti ensimmäisellä vuosineljänneksellä koronaviruksen takia lähes 26 miljoonaa euroa.

Unitedin palkkakustannukset viimeisen vuodenvaihteen yhteenvedon mukaan olivat 371 miljoonaa euroa. United on kuitenkin paremmassa asemassa poikkeustilan aikana kuin moni muu seura, sillä seuralla on sadan miljoonan euron käteisvarannot. Lisäksi seuran on mahdollista saada lähes 170 miljoonaa euroa lainaa.

Lähes 500 miljoonaa euroa lähestyvä velkamäärä pitäisi maksaa kahdessa osassa vuosina 2027 ja 2029.

Unitedin johtokuntaan kuuluvan Richard Arnoldin mukaan seura selviää tästäkin myllerryksestä.

”Tämä seura on selvinnyt kahdesta maailmansodasta, maailmanlaajuisesta lamasta, vuoden 2008 talouslamasta ja aiemmista pandemioista. Sietokyky on seuran DNA:ssa”, Arnold sanoi.

Woodwardin mukaan terveys on tässä tilanteessa etusijalla.

”Tärkeintä on kollegoidemme, faniemme ja yhteistyökumppaniemme terveys. Olemme ylpeitä siitä, miten seuran lähellä olevat ihmiset ovat toimineet kriisissä”, Woodward sanoi.

Englannin jalkapallohierarkian alemmilla portailla koronavirus tekee vielä tuhoisampaa jälkeä kuin huipulla.

Valioliigan alapuolella Mestaruussarjassa, Ykkösliigassa ja Kakkosliigassa noin 1400 pelaajan sopimus on loppumassa kesäkuussa. Mediatietojen perusteella on mahdollista, että pääsarjan alapuolella otteluita pelataan ilman yleisöä tämän vuoden loppuun asti. Se tarkoittaa, että seurojen päätulonlähde katoaa.

Ykkösliigan Bristol Roversin keskikenttäpelaaja Alex Rodman ei usko, että seurat tarjoaisivat poikkeustilanteen aikana uusia sopimuksia.

”Valtaosa [1400 pelaajasta] voi jäädä pysyvästi pelin ulkopuolelle, mikä olisi valtava sääli”, Alex Rodman sanoi.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat