Helsinki Horse Show on peruttu tältä vuodelta: ”Siirtopäätös oli vaikea ja olemme pahoillamme sen aiheuttamasta mielipahasta” - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Esteratsastus

Helsinki Horse Show on peruttu tältä vuodelta: ”Siirtopäätös oli vaikea ja olemme pahoillamme sen aiheuttamasta mielipahasta”

Helsingissä kilpaillaan esteratsastuksen maailmancupissa seuraavan kerran lokakuussa 2021.

Julia Kontio kilpaili vuonna 2018 Helsinki Horse Show’ssa. Tämän vuoden osalta kilpailu on peruttu.

Julkaistu: 1.6. 13:33, Päivitetty 1.6. 13:52

Esteratsastuksen maailmancupin kilpailu Helsinki International Horse Show on peruttu tältä vuodelta koronaviruksen vaikutusten vuoksi.

Järjestäjät ilmoittavat syyksi ”huolen ja vastuunkannon kävijöiden ja osallistujien terveydestä”.

Myös taloudelliset syyt painoivat päätöksenteossa. Tällä hetkellä ei ole varmaa, sallitaanko Suomessa lokakuussa usean tuhannen ihmisen suurtapahtumia.

”Syksyn suurtapahtumat Suomessa ja muualla Euroopassa näyttävät yhä epätodennäköisemmiltä”, tapahtumajohtaja Tom Gordin sanoo tiedotteessa.

”Suurin riski olisi jatkaa valmisteluja syksyyn ja sitten joutua syystä tai toisesta perumaan tapahtuma viime hetkellä. Sitä ei hankkeen talous kestäisi.”

Gordin muistuttaa, että Helsinki Horse Show vaatii ympärivuotista valmistelua ja siihen osallistuu yli sata pk-yritystä.

”On kohtuullista, että ne sekä useat muut tärkeät sidosryhmät, kuten tukijat, kumppanit ja vapaaehtoiset, saavat ajoissa tietoa tapahtuman toteutumisesta. Tämä ajankohta on mielestämme nyt.”

Helsinki Horse Show järjestetään seuraavan kerran lokakuussa 2021. Kilpailu säilyttää maailmancupin statuksen.

Ostetut liput käyvät vastaavaan esitykseen ensi vuonna, mutta halutessaan niistä saa myös rahat takaisin.

”Siirtopäätös oli vaikea ja olemme pahoillamme sen aiheuttamasta mielipahasta”, järjestäjät toteavat.

Vielä kuukausi sitten Gordin iloitsi lipunmyynnin olevan ennätysvauhdissa siitäkin huolimatta, että yhtenä viikkona myynti oli kokonaan nollissa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu