Kim Koivu hymyilee taas - Urheilu | HS.fi

Kim Koivu harjoittelee lähes päivittäin Kytäjän golfkentällä. ”Mitä kovempaa treenaa, sitä sen enemmän se kasvattaa.”

Kim Koivu hymyilee taas

Pitkän tauon aikana golfaaja Kim Koivu kokosi itsensä uudestaan henkisesti ja opetteli uuden olkapäätä säästävän lyöntitekniikan.

Julkaistu: 5.6. 2:00, Päivitetty 5.6. 17:55

Kytäjä

Kilpagolf palaa pitkältä koronatauolta perjantaina, kun Vihdissä pelataan Suomen-kiertueen osakilpailu.

Helsinkiläisen Kim Koivun kilpailutauko alkoi jo paljon ennen korona-aikaa. Koivu pani mailat pussit viime vuoden lokakuussa eikä tiennyt, koska hän niitä seuraavan kerran tarvitsee. Kaksi vuotta kestäneen ammattilaisuran jatkaminen oli täysin epävarmaa.

”Välillä tuntuu, että se ei jatku ikinä, ja välillä tuntuu, että se jatkuu huomenna”, silloin 28-vuotias Koivu sanoi HS:n haastattelussa marraskuussa 2019.

Haastattelussa Koivu myönsi palaneensa loppuun – tuli burnout.

 Koivulla on mahdollisuus kehittyä golfin Euroopan pääkiertueen (ET) pitkälyöntisimpiin pelaajiin.

Kim Koivu lyö pallon yli Kytäjäjärven lahden toiselle puolelle.

Nyt puoli vuotta myöhemmin ilo ja hymy ovat palanneet Koivun kasvoille. Pallo saa kyytiä Kytäjän golfkentän harjoitusalueella Hyvinkäällä.

Koivulla on mahdollisuus kehittyä golfin Euroopan pääkiertueen (ET) pitkälyöntisimpiin pelaajiin. Avauslyönti driver-mailalla kiidättää palloa noin 270–275 metriä. ET:n lyöntitilastoissa se riittää nyt 86. sijaan. Vertailussa on satoja pelaajia.

”Ihan hyvä tästä varresta. En ole kovin pitkä”, 175-senttinen Koivu sanoo ja nauraa, kun hän on lyönyt muutaman pallon malliksi yli Kytäjärven lahden.

Pallo putoaa hienosti väylälle kapean lahden toiselle puolelle. Siitä olisi enää noin 150 metriä South East -kentän päätösväylän uusitulle viheriöille.

Pelaajien käyttöön uudet siirtonurmet saanut kenttä avataan heinäkuussa. Siirtonurmi on kasvatettu Madridin ylätasangolla, jossa oli kovempi talvi kuin Suomessa.

Suomeen siirtonurmi kuljetettiin keväällä. Sen istutus kesti parisen viikkoa ja päättyi tällä viikolla. Koivu oli muutamana päivänä mukana rullaamassa auki 20 kiloa painavia siirtonurmisäkkejä. Se kävi treenistä.

Koivun isä Jukka aloitti Kytäjä Golfin uutena toimitusjohtajana viime vuoden heinäkuussa. Tästä kesästä lähtien myös Kim on Kytäjän edustuspelaaja.

”Nousen muutenkin aikaisin. Minun pitää olla valmis heräämään kuudelta. En tiedä ketään, joka olisi päässyt aivan huipulle lajissaan, jos ei ole treenannut kovempaa kuin muut”, Koivu sanoo.

 ”En saanut mielenrauhaa enkä nauttinut pelaamisesta.”

Kim Koivu kiersi golfautolla Kytäjän kentän uusitulla South East -kentällä.

Kommentti kertoo, että Koivu alkaa olla valmis palaamaan golfin huipulle.

”Omasta mielestäni en ollut oikeasti lopettamassa viime syksynä. Silloin vain tuntui siltä, että se olisi ainoa ratkaisu. En saanut mielenrauhaa enkä nauttinut pelaamisesta. Oli pakko löytää jokin keino päästä siitä tilasta ulos. Tuli seinä vastaan”, Koivu kertoo.

Euroopan pääkiertue jatkuu heinäkuussa, mutta tänä vuonna Koivua tuskin nähdään ET:n kisoissa. Hänellä ei ole enää sinne voimassa olevaa pelioikeutta.

”Villillä korilla voisin päästä joihinkin kisoihin. Muuten pelaan Challenge Tourilla”, Koivu sanoo.

Challenge Tour on Euroopan-kiertueesta alempi haastajataso, jonka kautta pelaaja voi yrittää nousta uudestaan pääsarjaan.

Koivu on voittanut kolme haastajasarjan osakilpailua Sveitsissä, Vierumäellä ja Kiinassa.

Viime kausi pääkiertueella alkoi lupaavasti, kun Koivu jakoi yhdeksännen sijan ET:n avauskilpailussa. Sen jälkeen hän kisasi paljon, mutta ilman merkittävää tulosta. Lopulta kausi jäi kesken uupumuksen takia.

”Itse en kutsu taukoa burnoutiksi tai väsymykseksi. Tauko oli monen negatiivisen asian summa, ja peli alkoi mennä huonoon suuntaan. Sitten oli pieni loukkaantuminen”, Koivu sanoo.

Negatiiviseen sumaan liittyi monenlaista: pitkän parisuhteen päättyminen, enon kuolema ja valmentajan vaihdos.

Yhteistyö portugalilaisen David Da Silvan kanssa ei enää toiminut. Uudeksi valmentajaksi tuli Suomen parhaan golfammattilaisen Mikko Ilosen rinnalla meritoitunut Timo Rauhala.

Rauhalan kanssa Koivu alkoi käydä pitkiä keskusteluja, jotka hiljalleen auttoivat golflupauksen uuteen alkuun.

”Joulukuussa aloin treenata tosi paljon. Tajusin, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa. Haluan menestyä golfissa. Pystyn jälleen luottamaan itseeni.”

 ”Onneksi säästyin leikkaukselta.”

Oikean olkapään vamman takia Kim Koivu joutui opettelemaan uuden lyöntitekniikan. ”Koko kropan biomekaniikka on tärkeä.”

Niin, se pieni loukkaantuminen. Mistä siinä oli kysymys?

Samaan aikaan, kun peli alkoi takkuilla, Koivulla oli tuntemuksia oikeassa olkanivelessä. Sen liikerata lyönnissä oli väärä, ja käsi tulehtui.

”Onneksi säästyin leikkaukselta. Käsi pysyy ehjänä, kunhan teen liikkeet oikein”, Koivu kertoo.

Käden takia Koivu joutui muuttamaan lyöntitekniikkaansa. Muutos ei ole helppo ja se vaatii paljon työtä.

”Pikkuhiljaa se alkaa asettua paikoilleen, muttei ole vielä siellä, missä haluan. Sama prosessi on jatkunut pitkään. Nyt keskityn enemmän fysiikan kautta svingin asentojen parantamiseen.”

Edellisen valmentajansa aikana Koivu joutui tekemään vastaavanlaisen muutoksen. Svingissä ei ollut huipulle vaadittavia elementtejä.

”Muutoksia on vaikea selittää. Svingi perustuu koko kroppaan niin, että se toimii biomekaanisesti oikealla tavalla”, Koivu selvittää lähipelialueella.

Palkintorahaa Koivu on kerännyt noin 340 000 euroa. Jos ja kun Koivu haluaa jatkaa ammattilaisena, palkintopottia pitää kasvattaa, jotta hän pääsee yhä isompiin kisoihin.

Nykyiset palkintorahat ovat pankkiiritaustaisen isän hoidossa. Kausi ET:llä maksaa kuluineen noin 100 000 euroa. Challenge Tourin vuosihinta on noin 60 000 euroa.

”Itse kulutan tosi vähän. Tulen vähällä toimeen”, sanoo Koivu, joka aloitti golfin vasta kuusitoistavuotiaana.

”Isä halusi itse aloittaa ja painosti minut mukaan kentälle. Silloin en olisi ikinä uskonut, että isä tulee joskus golfklubille töihin.”

Jukka Koivun mukaan golf oli Kimille helppoa alusta alkaen. Oppimista nopeutti vahva palloilutausta.

Ennen golfia Koivu pelasi jalkapalloa HJK:n nuorissa ja salibandya Tapanilan Erässä. Koivu olisi päässyt maajoukkueleireille molemmissa lajeissa.

”Rahkeet olisivat riittäneet maajoukkueisiin. Pallo pysyy yhä jalassa ja lavassa”, Koivu sanoo.

 ”Nyt huomaa, miten paljon kaipaa kisoja.”

Kim Koivu treenaa hiekkalyöntejä bunkkerista, josta pallo nousee kevyesti.

Koronavirusajan tuoma pakollinen kilpailutauko on käynyt monen urheilijan hermoille, mutta Koivulle se tuli kreivin aikaan.

”Minun kannaltani oli loistavaa, ettei ollut kisoja. Nyt huomaa, miten paljon kaipaa kisoja. Aina pitää treenata jotakin varten eikä vain kehittää itseään jotain säilöä varten. Vasta kisoissa huomaa, mikä toimii.”

Mitä puolen vuoden pelitauko opetti, vaikka oletkin harjoitellut paljon?

”Henkisesti olen varmasti vahvempi kuin ennen. Osaan käsitellä vastoinkäymisiä. Niitä tulee tässä lajissa paljon. Nyt koko paketti on sellaisella pohjalla, ettei tarvitse mennä takapuoli edellä puuhun”, Koivu sanoo ja lyö korkean koholyönnin hiekkaesteen takaa viheriölle.

Pallo jää parinkymmenen sentin päähän reiästä. Vielä vähän matkaa.

Golfin Suomen-kiertueen (Finnish Tour) ensimmäinen osakilpailu pelataan perjantaista sunnuntaihin Hill Side Golfissa Vihdissä.

Kim Koivu

Syntynyt huhtikuussa 1991, 29-vuotias.

Asuu Helsingissä.

Alempi korkeakoulututkinto Yhdysvalloissa, pääaineena liikkeenjohto ja sivuaineena psykologia (Georgia Southern University).

Aloitti golfin 16-vuotiaana, pelannut muun muassa jalkapalloa ja salibandya.

Valmentaja: Timo Rauhala.

Kotiseura: Kytäjä Golf.

Harrastaa tennistä.

Saavutuksia golfissa: Euroopan pääkiertueella parhaimmillaan 7:s, 9:s ja 11:s, haastajakiertueella kolme voittoa, useita voittoja Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa ja Suomen-kiertueella.

Ammattigolfaaja Kim Koivu ei ole koskenut mailoihinsa kuukauteen, eikä enää ehkä koskekaan: Hän kertoo HS:lle, miksi

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Urheilu