Olympiainnostus laskee Tokiossa: mielipidemittauksen mukaan puolet asukkaista haluaa siirtää tai perua olympialaiset - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Olympialaiset

Olympiainnostus laskee Tokiossa: mielipidemittauksen mukaan puolet asukkaista haluaa siirtää tai perua olympialaiset

Mielipidemittauksen mukaan Tokiossa toivotaan, että olympialaiset siirrettäisiin myöhemmäksi tai peruttaisiin kokonaan koronaviruksen takia.

Japanissa on valmistauduttu olympialaisiin. Akira Hara otti kuvan valmiista olympiastadionista viime syksynä.

Julkaistu: 29.6. 8:06

Hieman yli puolet kyselyyn vastanneista Tokion asukkaista on sitä mieltä, että jo kertaalleen siirrettyjä olympialaisia ei tulisi pitää ensi vuonna.

Kahden japanilaisen uutisorganisaation teettämä kysely tehtiin sen jälkeen, kun terveysalan asiantuntijat varoittivat ettei olympialaisten siirtäminen vuodella vielä takaa tapahtuman turvallisuutta.

Kyodo News ja Tokyo MX televisio teettivät mielipidemittauksen viikonlopun aikana. Puhelimitse tehtyyn kyselyyn osallistui 1030 vastaajaa. Heistä 51,7 prosenttia toivoi, että olympialaiset siirretään eteenpäin tai perutaan kokonaan, 46,3 prosenttia taas oli sitä mieltä, että olympialaiset tulisi järjestää ensi vuonna.

Ensi vuoden olympialaisia kannattavista kolmasosa oli sitä mieltä, että kilpailut tulisi järjestää ilman katsojia. Tokion olympialaiset piti alun perin järjestää tänä kesänä, mutta koronaviruspandemian takia ne siirrettiin alkavaksi ensi vuoden heinäkuussa.

Japanin viranomaiset ja Kansainvälinen Olympiakomitea ovat aiemmin varoittaneet ettei kisojen siirtäminen enää uudelleen ole mahdollista.

Tokion kuvernööri Yuriko Koike on vakuuttanut, että olympialaiset pidetään ensi vuonna turvallisuudesta huolehtien.

Olympialaiset|Tokion kuvernööri vakuuttelee olympialaisten järjestyvän turvallisesti, osa asiantuntijoista varoittelee kisojen tulevan liian pian – kisojen uudelleen siirtäminen ei ole vaihtoehto

Olympialaiset|KOK:n puheenjohtaja uskoo, että ensi kesä on viimeinen mahdollisuus pitää Tokion olympialaiset

Olympialaiset|KOK perustaa 800 miljoonan dollarin koronarahaston, suurin osa menee Tokion olympialaisten tukemiseen

Olympialaiset|Japanilainen huippulääkäri: Olympialaisia tuskin pidetään, jos tehokasta rokotetta ei keksitä

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu