”Koko covid-19-tilanne tuli kuin lahjana” – Norjan juoksijatähti uskoo taas olympiamitaliin - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Yleisurheilu

”Koko covid-19-tilanne tuli kuin lahjana” – Norjan juoksijatähti uskoo taas olympiamitaliin

Henrik Ingebrigtsen juoksi huippuajan 5 000 metrillä maanantaina.

Henrik Ingebrigtsen (vas.) otti EM-hopeaa 5000 metrillä Berliinissä ja hävisi vain veljelleen Jakobille.

Julkaistu: 30.6. 7:50

Vuoden 2012 yleisurheilun Helsingin EM-kisoissa loistanut Norjan Henrik Ingebrigtsen näkee koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen mullistuksen hyödyttäneen itseään ajatellen arvokisamenestystä.

Ingebritsen, 29, voitti Helsingissä 1 500 metrin EM-kultaa mutta tähtää nyt menestykseen 5 000 metrillä.

Hän voitti maanantaina Oslossa juostun kisan huippuajalla 13.19,65 ja uskoo olevansa valmis taistelemaan mitalista ensi vuoteen siirretyissä Tokion olympialaisissa.

”Koko tämä covid-19-tilanne tuli kuin lahjana omalta osaltani”, Ingebrigtsen kommentoi norjalaiselle NRK:lle.

Hän ei talvella ja keväällä tuntenut olevansa tarpeeksi hyvässä kunnossa Tokion kisoja ajatellen, joten siirto vuodella eteenpäin miellytti.

”Olin hieman helpottunut, kun tajusin, mihin suuntaan koko tilanne oli menossa. En ollut saanut tehtyä haluamiani harjoituksia.”

Koronaviruksen tuoman kilpailutauon avulla Ingebrigtsen on saanut harjoitella hyvin, ja hän on huomattavasti optimistisempi Tokion mitalimahdollisuuksiensa suhteen kuin talvella.

”Kun saan jatkuvuutta harjoitteluun, olen varma, että olen mukana taistelemassa mitaleista.”

Ja matka on nimenomaan 5 000 metriä, vaikka Ingebrigtsen sanookin tuntevansa itsensä 1 500 metrin juoksijaksi.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu