Hevosurheilu: Lähes voitosta voittoon kisannut Callela Einstein toipuu vaikeasta leikkauksesta - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Ravit

Hevosurheilu: Lähes voitosta voittoon kisannut Callela Einstein toipuu vaikeasta leikkauksesta

Callela Einstein kiidätettiin maanantaina leikkaukseen ähkyn takia. Hevosen ohutsuolessa oli ongelmia.

Julkaistu: 30.6. 13:24

Suomen ravikisojen viime vuoden menestyksekkäin hevonen Callela Einstein on parhaillaan toipumassa vaikeasta leikkauksesta Viikin eläinsairaalassa. Hevosurheilu.fi:n mukaan hevosen tila on vakaa.

Callela Einstein kiidätettiin maanantaina leikkaukseen ähkyn takia. Hevosen ohutsuolessa oli ongelmia.

”Hevonen nousi nukutuksesta herättyään ylös, ja sen tilanne on toistaiseksi vakaa. Nyt seurataan kuitenkin kuusi vuorokautta Viikissä, että suolisto rupeaa toimimaan eikä tule komplikaatioita”, hevosen osaomistaja Harri Uusi-Marttila kertoi Hevosurheilulle.

Ennen leikkausta arvioitiin, että leikkauksen onnistumisen todennäköisyys on 50 prosenttia.

Callela Einstein osallistui viime vuonna 27 lähtöön, joista se voitti 15, oli viisi kertaa toinen ja kaksi kertaa kolmas. Tänä vuonna 6-vuotias lämminverinen ruuna ehti osallistua kuuteen lähtöön, joista se voitti kaksi, oli kerran toinen ja kaksi kertaa kolmas.

Ravit|Hevosurheilu: Suomen viime vuoden ykkösravuri taistelee elämästään, vakava leikkaus Viikissä

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu