Entinen Fifa-johtaja suljettiin kaikesta jalkapallotoiminnasta kymmeneksi vuodeksi - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Korruptio

Entinen Fifa-johtaja suljettiin kaikesta jalkapallotoiminnasta kymmeneksi vuodeksi

Markus Kattner sai lisäksi miljoonan Sveitsin frangin eli lähes 940 000 euron sakot.

Entinen Fifa-johtaja Markus Kattner suljettiin kaikesta jalkapallotoiminnasta kymmeneksi vuodeksi.

Julkaistu: 30.6. 19:32

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan entinen väliaikainen pääsihteeri Markus Kattner on saanut Fifalta kymmenen vuoden toimintakiellon asemansa väärinkäytön vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP.

Kaikesta jalkapallotoiminnasta ulos suljettu saksalais-sveitsiläinen Kattner, 49, sai lisäksi miljoonan Sveitsin frangin eli lähes 940 000 euron sakot.

Kattnerin rangaistus määrättiin Fifan eettisen komitean tutkimusten perusteella.

Komitea tutki järjestön entistä puheenjohtajaa Sepp Blatteria, entistä pääsihteeriä Jérôme Valckea sekä Kattneria vuodesta 2016 lähtien epäiltynä suurten ylimääräisten palkkioiden nostamisesta.

Fifan mukaan kolmikolla oli yhteinen tarkoitus ”rikastuttaa itseään” viiden vuoden aikana peräti 71 miljoonalla eurolla. Summa koostui erilaisista palkankorotuksista ja MM-bonuksista.

Jalkapallo|Sveitsin syyttäjä tutkii entistä Fifa-johtajaa Sepp Blatteria Fifan antaman miljoonalainan takia

Blatterin ja kahden muun Fifa-johtajan epäillään nostaneen 71 miljoonaa euroa ylimääräisiä palkkioita

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu