Kanadalle olympiapronssia toissa vuonna torjunut ja Leijonat kisojen puolivälierissä nollannut Kevin Poulin siirtyy Ruotsin kakkostasolle - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Jääkiekko

Kanadalle olympiapronssia toissa vuonna torjunut ja Leijonat kisojen puolivälierissä nollannut Kevin Poulin siirtyy Ruotsin kakkostasolle

Björklöven kiinnitti NHL:ssä ja KHL:ssä pelanneen maalivahdin.

Kevin Poulin nollasi Pyeongchangin olympiakisojen puolivälierissä Veli-Matti Savinaisen ja muut suomalaiset.

Julkaistu: 7.7. 13:44

Jääkiekon Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Allsvenskanissa pelaava Björklöven riemuitsi tiistaina uudesta maalivahdistaan, jolla on varsin harvinainen saavutus divisioonakiekon mittareilla mitaten.

Kanadalle Pyeongchangissa toissa vuonna olympiapronssia torjunut Kevin Poulin, 30, tukkii pääsarjanousua havittelevan seuran maalia ensi kaudella.

Vuonna 2008 NHL-liigaan varattu Poulin pelasi NHL:ssä vuosina 2010–15 kaikkiaan 50 runkosarjaottelua, mutta vaikutti pääosin AHL-farmiliigassa.

Viime vuodet mies on viettänyt AHL:n ohella Euroopassa, jossa pelejä on tullut muun muassa KHL:stä, Sveitsistä ja Saksasta.

Vuoden 2018 olympiapronssipelissä Poulin torjui Kanadalle 6–4-voiton Tshekistä ja pelasi myös Kanadan 1–0-puolivälierävoitossa Suomesta. Kanada oli Pyeongchangissa ilman NHL-pelaajiaan.

Kommentti|Leijonien tehottomuus oli järkyttävää – ja valmentaja teki muutoksia, joita oikeastaan kukaan ei tajunnut

Kolumni|Leijonia vaivaa jokin kumma tauti

Leijonat taipui kirvelevään tappioon Kanadalle ja putosi jatkopeleistä – Ruotsi hävisi Saksalle jatkoajalla

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu