Keihäänheiton Euroopan mestari Antti Ruuskasen paluuta kisoihin pitää jännittää elokuun alkuun. Ruuskanen harjoittelee tosissaan, mutta päättää vasta viikkoa tai kahta ennen Kalevan kisoja, lähteekö hän Turkuun kamppailemaan Suomen mestaruudesta 16. elokuuta.
Treenien rähinä rauhoittui keväällä, mutta nyt polvi kestää ja Antti Ruuskasen heitoissa on taas hönkää
Kalevan kisat kiinnostavat, mutta keihäänheiton Euroopan mestari päättää kilpailukaudestaan vasta elokuussa.
Antti Ruuskanen keskittyy viimeiseen heittoon yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa viime syksynä.