Erämaa kutsuu - Urheilu | HS.fi

Juha Lehtonen ja Kaisa Reinius tapasivat torstaina ensi kertaa kasvokkain Äkäslompolossa ja kävivät Kukastunturin maastossa suunnistamassa kuntorasteilla.

Erämaa kutsuu

Edessä on 500 kilometrin extreme-kilpailu Suomen syrjäisimmässä kolkassa. Juha Lehtonen löysi Kaisa Reiniuksen parikseen Facebookin kautta, ja he tapasivat ensi kerran kaksi päivää sitten.

Julkaistu: 1.8. 2:00, Päivitetty 1.8. 21:04

Ylläksellä asuvalla Kaisa Reiniuksella ja sipoolaisella Juha Lehtosella oli torstaina hyvin erikoiset treffit.

Kaksikko tapasi ensimmäistä kertaa kasvotusten. Se tapahtui Reiniuksen kotona Äkäslompolossa.

Tänään lauantaina he aloittavat yhdessä hurjan kestävyyshaasteen, noin 500 kilometrin mittaisen vaellussuunnistuskilpailun Lapland Wilderness Challengen.

Se käydään viiden vuorokauden aikana yhdessä Suomen syrjäisimmistä kolkista, Kaldoaivin ja Vätsärin erämaa-alueilla Inarissa ja Utsjoella.

Reinius ja Lehtonen löysivät toisensa kilpailupariksi poikkeuksellisella tavalla, Facebookissa.

Arkkitehti Lehtonen on urheilijataustaltaan maantiepyöräilijä, mutta on myöhemmin kilpaillut kestävyysurheilussa hyvin monipuolisesti.

Viisi vuotta sitten hän muun muassa voitti kuudesta kestävyyslajista muodostuvan Kalevan kierroksen kokonaiskilpailun. Takana on myös monia seikkailukilpailuja ulkomaita myöten.

Kun Lehtonen kuuli Lapland Wilderness Challengesta, kiinnostus heräsi heti.

Lehtosella ei ollut kuitenkaan sopivaa paria kisaan. Lopulta hän omien sanojensa mukaan ”heitti lupsakasti” parinhakuviestin yhteen polkujuoksijoiden Facebook-ryhmään.

”Ajattelin tehdä tehtävän itselleni helpoksi ja kysyin, onko kiinnostuneita. Sitä kautta tutustuin Kaisaan ja olen iloinen, että kysyin tuolla tavalla. Nyt tulee uusi henkilö ja uudenlaista osaamista minun kaveripiiriini”, Lehtonen kertoi ennen kisaa.

Lehtonen tiesi entuudestaan Reiniuksen nimeltä ja myös toisinpäin.

Lehtonen ja Reinius ovat molemmat 47-vuotiaita.

Kaisa Reiniuksen ja Juha Lehtosen mielestä ratkaiseva asia kilpailussa on toimintakyvyn säilyminen.

Reinius on ammatiltaan fysioterapeutti ja eräopas. Hän on kokenut kilpailija polkujuoksussa. Hän on muun muassa juossut useita kertoja Vaarojen maratonin Kolilla.

Kun koronapandemia oli keväällä vienyt kalenterista polkujuoksukisoja, Reinius vastasi ”hetken mielijohteesta” Lehtosen Facebook-kyselyyn.

”Meillä on yhteisiä kavereita, ja tiesin, että Juha on kovan tason menijä. Ajattelin, että hän hakee kovan tason miesparia eikä ota tällaista hitaampaa tapausta. Mutta niin siinä kävi, että yhdessä ollaan menossa”, Reinius kertoi.

Yhteys syntyi alkukesästä, ja sen jälkeen kaksikko on puhunut puhelimessa, vaihtanut viestejä ja suunnitellut tulevaa urakkaa. Heidän joukkueensa nimi on Marsut.

”Nyt tämä tuntuu hyvältä idealta. Varmaan kisan aikana tulee monta kertaa mieleen, oliko tämä hyvä idea, mutta ne ovat eri hetkiä”, Reinius sanoi.

Kilpailu kestää viisi vuorokautta, ja järjestäjien antaman tiedon mukaan matkaa kertyy ainakin 500 kilometriä. Mukana on lähes sata kilpailijaa 2–5 henkilön joukkueissa. Voittaja on se joukkue, joka etenee pisimmän matkan viidessä vuorokaudessa.

Lehtosen mukaan kyse ei ole normaalista suunnistuksesta, josta hänellä on kokemusta myös lukuisista Jukolan viesteistä, vaan niin sanotusta navigoinnista.

 ”Neljää tuntia enempää kerrallaan ei kannata missään nimessä nukkua.”

Kaksikon yhtenä ohjenuorana on se, että toimintakyvyn täytyy säilyä koko ajan. Varsinkin jalat joutuvat erittäin lujille.

”Kokemus on valttia näin pitkillä matkoilla. Jalat, vatsa ja pää täytyy pitää kunnossa”, Reinius tiivistää.

Lehtonen on kaavaillut, että vuorokaudessa pitäisi pystyä etenemään keskimäärin 19 tunnin ajan. Lehtonen kuvaa toiveissa olevaa etenemistä pikamarssiksi, mikä tarkoittaa myös juoksemista tai ainakin hölkkäämistä.

”Minulla on itsellä seikkailukisoistakin sellainen periaate, että neljää tuntia enempää kerrallaan ei kannata missään nimessä nukkua. Enemmästä ei ole levon kannalta hyötyä, ja jalat menevät vain jumiin. Jos saa yhden pitkän levon vuorokautta kohden, niin se voisi olla 2–4 tuntia. Se tarkoittaa, että yritetään nukkua.”

Lisäksi tarkoitus on pitää vuorokauden aikana muutamia noin varttitunnin mittaisia jalkojenhuoltotaukoja, jolloin myös syödään.

”Sellainen 19 tuntia vuorokaudessa etenemistä on kaikki kaikessa kilpailullisuuden kannalta.”

Kilpailussa oleellinen asia on se, että kisajärjestäjien puolesta ei ole mitään huoltoa, vaan kilpailijat kantavat kaikki varusteensa ja ravintonsa mukanaan.

Reinius ja Lehtonen ovat miettineet varusteitaan tietysti erittäin huolellisesti. Ja niitä on myös punnittu.

Kaisa Reinius ja Juha Lehtonen kävivät läpi kilpailun varusteita. Osa muun muassa ensiapuvälineistä on pakollisia.

Nyt näyttää siltä, että Reiniuksen reppu painaa noin 7,5 kiloa ja Lehtosella ainakin kilon enemmän, koska hän kantaa mikrokokoista telttaa ja muita joukkuevarusteita. Suurin osa reppujen painosta on ruokaa, eli kuorma kevenee matkan edetessä.

 ”Jalathan ovat koko ajan märkänä.”

”Kun lähdetään kilpailullisilla tavoitteilla, liikutaan koko ajan, jolloin kroppa tuottaa lämpöä, mutta se edellyttää, että pystytään syömään hyvin. Me olemme tarkkaan laskeneet, kuinka paljon energiaa tarvitaan. Kaikki on kuivamuonatyyppistä”, Lehtonen sanoi.

Reiniuksen mukaan valmistautumiseen on kuulunut hyvin tarkka ruoka-aineiden punnitseminen.

”Olen punninnut kirjevaa’alla ruoka-annoksia. Vaatepuolta säädetään viimeiseen hetkeen asti. Lähdössä nähdään varmaan kaikenlaisia reppuviritelmiä. Tähän lajiin liittyy vahvasti varusteitten viilaaminen ja tuunaaminen”, Reinius sanoi.

Parivaljakon reput ovat tilavuudeltaan noin 30 litran kokoisia kevyitä päiväreppuja, joiden ulkopuolelle voi myös ripustaa varusteita.

Kun liikutaan satoja kilometrejä maastossa, kengät ovat erittäin tärkeässä roolissa.

”Minulla on hyvin sisään ajetut, erittäin kevyet ja paksupohjaiset kengät, semitukevat ja varrettomat. Kun alusta voi olla äärimmäisen juurakkoinen, soinen tai kivikkoinen, niin nilkan täytyy toimia. Pohja on tärkeä. Jalathan ovat koko ajan märkänä, joten pitää olla sellaiset kengät, jotka ovat märkinäkin kevyet.”

Reiniuksen kengät ovat hyvin samantyyppiset.

 ”Totta kai voidaan uida.”

Kaksikko on valmistautunut myös siihen, että purojen ja jokien poikki kahlaamisen lisäksi kilpailun aikana järkevä reitinvalinta voi olla uiminen, jos vaihtoehtona on kiertäminen pidempää reittiä.

”Totta kai voidaan uida. Se vaatii ennen kaikkea rohkeutta yön pimeinä tunteina, kun sää on kylmä ja pitää pulahtaa veteen. Jos sillä säästää vaikka parinkymmenen minuutin järvenkierron, niin kyllä se kannattaa”, Lehtonen sanoi.

Ainakin Lehtonen tunnetaan alan piireissä erittäin kovana kilpailijana.

”Jos pystymme pitämään oikein hyvin toimintakykymme yllä ja tulee onnistumisia matkan varrella, voimme olla hyvinkin korkealla”, Lehtonen arvioi.

Reinius muistutti, että kilpailun formaatti on kaikille tavallaan uusi ja erilainen.

”Täytyy olla omaa maltillista etenemistä heti alusta lähtien, ettei hötkyillä.”

Kilpailun pisin rastiväli on linnuntietä 66 kilometriä

Lapland Wilderness Challenge -kilpailun ideoija, johtaja ja ratamestari Jouni Junkkaala pitää jopa varmana, että yksikään kilpailuun osallistuva joukkue ei ehdi kiertää viidessä vuorokaudessa kaikkia rasteja.

Radan pituus on linnuntietä 410 kilometriä ja Junkkaalan mukaan lyhyintä mielekästä reittiä pitkin noin 500 kilometriä.

”Tiettyjen rastien viejiä oli hieman vaikea motivoida, kun niillä lähes varmasti ei tule kukaan käymään”, Junkkaala sanoo viitaten siihen, että rastien viemisiin saattoi kulua päivätolkulla aikaa.

Jussi Riku kiinnittämässä kilpailurastia Vätsärin erämaa-alueella.

Junkkaala paljastaa, että kilpailussa on kaikkiaan 28 rastia. Pisimmät rastivälit ovat linnuntietä mitattuina 66 ja 53 kilometriä.

”Sellaista todennäköistä tai optimireittiä pitkin ne ovat 90 ja 67 kilometriä. Erämaan laidalta toiselle.”

Kilpailu alkaa lauantaina klo 12 eräänlaisella prologilla. Kyseessä on 13 rastin rogaining, jossa rastit voidaan etsiä halutussa järjestyksessä.

Ideana on saada alkuun vähän hajontaa, että joukkueet eivät lähde varsinaiselle taipaleelle ihan peräkkäin. Junkkaala arvioi, että parhaat joukkueet kiertävät nuo 13 rastia varttitunnissa ja viimeisilläkin aikaa kuluu vain puolisen tuntia.

Sitten joukkueet saavat ensimmäisen 15 varsinaisesta kartasta. Muut 14 on jaettu jo edellisenä päivänä, joten reitinvalintoihin on jäänyt aikaa.

Karttojen mittakaava on 1:50 000 eli yksi senttimetri kartalla vastaa 500:aa metriä luonnossa.

Kilpailun voittaa se joukkue, joka on edennyt pisimmän matkan annetussa määräajassa, joka on viisi vuorokautta eli 120 tuntia.

Sen lisäksi on kuuden tunnin lisäaika, mikä antaa mahdollisuuden taktikointiin. Sen puitteissa voi kerätä lisämatkaa, mutta samalla siitä tulee sakkoa, joka annetaan kilometreinä.

”Tulos lasketaan kilometreissä. Maastossa voi joutua miettimään, kannattako mennä vielä yhdelle rastille, jos se myöhästyttää vaikka tunnin ja siitä saa vaikka viisi kilometriä sakkoa”, Junkkaala sanoo karkeana esimerkkinä.

Junkkaalan mukaan maasto laajalla kilpailualueella on erittäin vaihtelevaa.

”Ratkaisevaa on reitinvalinta ja reitillä pysyminen. Vätsärin puolella maasto vaihtelee aivan sileästä kankaasta, jossa voisi ajaa vaikka Ferrarilla, helvetilliseen kivikkoon, jossa on aluskasvillisuutta. Sitä ei pysty aina edes kartasta päättelemään.”

Järvirasti Vätsärin erämaa-alueella.

Samanlaista kilpailua ei ole tiettävästi järjestetty aiemmin. Kilpailun esikuvat ovat Yhdysvalloissa käytävät legendaarisen vaativat Alaska Mountain Wilderness Classic ja Barkley Marathons. Suomen kilpailussa matka on kuitenkin näitä pidempi.

Kilpailun kulkua voi seurata tapahtuman nettisivuilla: https://laplandchallenge.net/follow-the-race/

Luetuimmat - Urheilu